28. maaliskuuta 2010

Takin muotoinen asuste









Päätin kokeilla takkia Elsebeth Gyntherin kaavalla. Muokkasin kuitenkin siitä mahdollisimman simppelin version, kun en ole koskaan edes hupparia ommellut. Takki on kaikessa mielessä kyllä kokeiluversio. Kaikki meni niin persiilleen suoraan sanottuna ja ratkojaa käytin varmasti eniten!

Vuoritukset, vetoketjut, huput ja kaikki oli aivan uutta. Olisi tietenkin voinut eka opiskella mutta tyylini tuntevat tietää, että ensin hutaistaan, sitten raivotaan ja parutaan, puretaan ja hutaistaan uudelleen. Siinä sitten pikkuhiljaa opitaan - tai sitten ei!

Joka tapauksessa tämmöinen tuli, viimeisen fiksaukset uupuu vielä... taskuja ei varmaan enää kannata ommella? Vaikka tekisi mieli ne ruskeasta tuohon huitaista ;)Kankaat Eurokankaasta. Ja muutkin tarvikkeet. Pitää tosiaan vielä treenata ennen sitä kunnon takkia... Ja paljon!

Malli äkäinen ja väsynyt, sekä hiukan hämillään, et mitä nyt taas :D

27. maaliskuuta 2010

Poika kuin rairuoho...









Meillä on ollut viikko täynnä kaikkea muuta kuin ompeluksia, ja kärsin jo hiukan vieroitusoireista, kun en päässyt koneiden ja kankaiden ääreen. Olen myös hiukan tarkoituksella antanut hiukan lomaa muulle perheelle ompelusta - se kun ei aina kuulemma näytä yhtä rentouttavalta kuin ompelija itse kertoo sen olevan!

Mutta nyt siis vihdoin sain aikaiseksi Ikasyrin vihreästä aaltokankaasta paidan. Laitoin punaiset resorit ja tikkaukset, jotta tulisi hiukan lisää väriä! Kaveriksi tälle aaltopaidalle ja muille vihreille asusteille syntyi Lasten metsolan vihreästä joustofroteesta prässihousut - taasen. Malli vaan on yksinkertaisen kiva ja sopii hoikkaiselle pojallekin. Täytyy kyllä myöntää, että en ole joustofroteen ylin ystävä, vaan tämä kangas on saatu reklamaation yhteydessä. Eli loistavaa palvelua sen suhteen!

Ihan kivat tuli, vaikka resorit taas tuittuilivat. Kumma juttu, teki tyylillä tai toisella! Tuossa jo mummo totesikin, että meillä ei poika pukeudu pääsiäispupuksi vaan rairuohoksi. Hyvä niin :D Ja malli taas hiukan väsy, aina ne äidin ompelukset valmistuu vasta illansuussa!

25. maaliskuuta 2010

Tunnustuksia ;)


Sain tunnustuksen Makamarrin Annalta, kiitos ja kumarrus <3!

Haluan muistaa tunnustuksella seuraavia seitsemää kaunista blogia, teitä on ollut eritoten ihana seurata (Kuin monia muitakin!):


Tassunjälkiä

Made by Ka
Makamarr (On vaan pakko!)
Meillä!
Crazy Baker
Muruhuttu -ihan itte tehty
Pikkukiisken kotona

20. maaliskuuta 2010

"Pikkuhommia..."







Jostain syystä en saa lisättyä kuin 5 kuvaa per päivitys! Ja vaikka monen mielestä on melko rasittavaa kuvalitaniat, niin harrastan sitä nyt silti, koska itse taas rakastan moisia :D

Eli pakko vielä näytellä tuota pipoa tarkemmin, sillä vaikka se näyttää yksinkertaiselta, sain kulumaan sen kanssa tuhottoman paljon aikaa! Amatööri ;) Eli idea on mielestäni melko kiva, kun vain saisi parempaa jälkeä. Laitoin sisälle pallotrikoosta vuoren... Ja onneks kaikilta ompeluilta ehdittiin vielä pulkkailemaan!



Pikaisesti surnautin ruokalapuista jääneestä kernistä vielä pussukan, kun hoitolaukussa aina pyörii irrallaan Leevin hoitotuotteita, ja sitten kun jotain tarvitsee, sitä ei kyllä millään löydä. Eli peruspussukka, ja ilman vetoketjua. Kotona oli vain tarranauhoja. Luulen, että nämäkin olisivat kivoja lahjaideoita, jos vain tekisi siistimmin ja vetoketjuilla!



Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä on ystäväni lapselle ommeltu kevätsetti: Neliöpipo ja ohkaiset tumput kevättä varten... Toivotaan, että paketti pysyy yllätyksenä, sillä en ole aivan varma, onko se vielä mennyt perille asti!

Kaikennäköisiä tekeleitä :)







Tuhosin Sampsukasta tilaamani norsukankaan, ja siitä syntyi peruspaita turkooseilla resoreilla. Resoritkin on nyt ekaa kertaa oikeaoppisesti kait ommellut, mutta ei meillä ihan yksiin mennyt vieläkään! Kangas tosiaan on melko huonolaatuisen tuntuista, mikä on kurjaa, koska kuosi on melko kiva :(




Lomafiiliksissä aplikoin myös tällaiset housut Leeville. Niissä siis merihevonen ja meritähtiä. Kankaat eurokankaasta, resori edelleen Myllymuksujen turkoosia. Aploikointia pyydän katselemaan armeliaasti... Hiukan harmittaa, että ne tulivat ehkä hitusen liian alas lahkeeseen.



Myös norsupipo piti tehdä Pimpamin tyyliin. Norsu siis pipoon irtokorvilla. Mutta ei siitä niin hieno syntynyt kuin noista Pimpamin apinoista, kateellisena jatkan kuolausta...

18. maaliskuuta 2010

Aaltoa pojalle, palloa sen äidille...





Mulla meinasi palaa (lue: paloi) käämi tänään saumuriin, eli kysyn heti alkuun: Mistä hitosta johtuu, että oikean puolimmaisen neulan silmästä tippuu koko ajan lanka? Siis tarkistin tuhanteen otteeseen, että langat ovat saumurissa oikein. Aluksi siis tulee hyvää jälkeä, sitten rupee kirraamaan ja poks, lanka katkeaa ja aina sama lanka! :O En ymmärrä, mutta me ei tunnuta aina muutenkaan tulevan toimeen...

Siispä. Tänään tuotoksina, mutkien kautta, oli Ikasyrin aalloista peruspaita Leeville myllymuksujen oranssilla resorilla. Uskallauduin sitten tikkaamaan kaksoisneulalla alakäänteen myös oranssilla sävyllä, ja heikun keikun kulkee sekin, ikään kuin aaltojen rytmiin ;) Nämä kuosit saa kyllä odottamaan kesää, enkä aio pahoitella kuvien laatua, koska kaikki tietää, kuinka herkullisia sävyt oikeasti ovat!



Mutta Eurokankaan palalaarista löytyi omaa vaatevärikartastoani ylistävä kangas. En aluksi oikein mieltänyt noita palloja ystäviksi, olisin halunnut käyttää ne ikään kuin nurin kurin. Mutta kangas jousti tietenkin vaan tiettyyn suuntaan. Piirtelin sitten tunikan kaavoja päivällä ja ommella surrautin itselleni ekaa kertaa jotain. Nyt täytyy sanoa, että olisipa parempi kamera ja edes joku kuvankäsittelyohjelma. Tuo tunika on paljon kivemman oloinen livenä :) Mutta joudun siis laittamaan esille ompeluhommissa tärähtäneet kasvoni naturellina, koska en osaa tehdä kuvalle MITÄÄN, ja pelkkä henkarikuva ei ole vaatteelle edukseen. Koittakaa kestää ;)

15. maaliskuuta 2010

Palahaalari tietenkin!





Tiedättehän te ne pakkomielteet... :)

Siis mulla tuli ihan tajuton pakkomielle tehdä haalarit tänään! Kun en ole koskaan tehnyt. Ongelmaksi muodostui ensin se, ettei ollut kaavaa. Nohevana tyttönä tietenkin sellaisen piirtelin. Toinen ongelma pompsahti esiin kankaita selaillessa: olen ostanut veloureita lähinnä puolen metrin pätkissä tai isoimmista eristä ei ole enää paljoa jäljellä. En hennonnut kuitenkaan luopua haalariajatuksista.

Niinpä syntyi velourpalasista kootut haalarit. Aluksi aika meni mittaillessa ja sommitellessa, mutta aika äkkiä oli etu- ja takakappale koottuna. Ilman ohjeita kun ompelin jälleen, mietiskelin, et kuinkas se haarusta tehdään. Tein säkällä, kuten tapoihin kuuluu. Kohdistukset onnistuivat melko hyvin, yhtä kohtaa pitäisi korjata, mutta sen jätän tietenkin kertomatta ;) Tikkasin vielä palojen saumakohdat kaksoisneulalla aina alemman kappaleen värisellä langalla.

Resorit! Ne himskatin resorit ei ole mua varten! Eikä myöskään napinläpi tai se napin ompelu. Meinasi pinna palaa... Mutta ne on nyt haalareissa kiinni, vaikka jälki voisi olla hitusen verran siistimpää :)

Ihan tyytyväinen olen ja idea on mielestäni toimiva :D

13. maaliskuuta 2010

Prässifarkut!





Tein aiemmin Leeville 1v. kuvaan slipoverin. Pengoin kaappeja ja huomasin, että meillä ei ole kivoja housuja slipoveriin! Ei auttanut taaskaan kuin ottaa nokka kohti Eurokangasta. Koska materiaalini ovat pitkälti rajoittuneet velouriin ja trikooseen, päätin ottaa ihanaa joustavaa farkkukangasta. Ja surrautin samanlaiset kuin viidakkosetin turkoosit velourpökät! Ja täytyy sanoa, että olen tyytyväinen nyt Leevin asukokonaisuuteen! Ihana tuo housujen malli, kun sopii meidän hoikkikselle! Ovat vielä ihanammat luonnossa, kun malli oli illan päätteeksi melko väsynyt, en jaksanut panostaa kuvaussessioon.

Ja miksikö väsynyt? Yksi sana. Hoplop.

Hattu ja housut ihanille vekaroille :)





Ompelin ystäväni lapsille hiukan jotain pientä. Isompi ihana herrasmies ja hurmaava malli sai lahjaksi norsupipon. Toiveena oli aivan jotain muuta kuin perinteinen munamalli. Piirtelin hiukan kaavoja ja tällainen norsupipo tuli ekasta koeversiosta. Hiukan kaipaa kaava parannusta, ainakin korkeuteen. Aavistuksen saisi olla siis pidempi. Ulkokuori on velouria ja sisällä trikoovuori. Vaaleansinistä ja ruskeaa, koitin sommitella kevätpukuun, mutta hiukan meni vierestä.





Pienempi suloinen vauhtimies sai käyttöön uuden materiaalikokeiluni eli housut ihanasta turkoosista, hiukan joustavastakin, vakosametista. Tuli mielestäni mukavan malliset ja aion tehdä omallekin jannulle samanmoiset.

Housujen resori on myllymuksujen turkoosia ja vakosametti lähi Eurokankaan valikoimaa.

11. maaliskuuta 2010

Viidakkosetti :)









Päätin kanssa loihtia kokonaisen asukokonaisuuden. Tartuin saksiin ja leikkelin jemmaamani Ikasyrin viidakkokankaan. Siitä syntyi peruspaita ja jämistä vielä vauvanmyssy. Niihin laitoin Myllymuksujen turkoosia trikoota. Seuraksi loihdin housut Lasten metsolan turkoosista velourista. Ja prässit tietenkin housuihin.

Resorien kanssa olimme taas monesta seikasta eri mieltä, en tajua, miksi ne aina tuittuilee. Mutta lopulta, pienen ratkomisen kautta, sain ne suurinpiirtein kohdilleen. Ja pieniä kauneusvirheitä siellä sun täällä, mut voin rehellisesti sanoa olevani ihan tyytyväinen, ekaa kertaa ;) Onnistumisen riemua...

Meillä poika kipeänä, kuumetta ja räkis eli yöt valvotaan ja päivät kiukutaan. Ihanaa :)

10. maaliskuuta 2010

Slipoveri





Meillä alkaa lähestymään Leevin 1-vuotiskuva. En oikein löytänyt kaupasta mieleistä siistiä slipoveria, joka tuntuisi ajattomalta väreiltään vielä pitkään. Niinpä marssin kangaskauppaan ja ostin tähän kivaan slipoveriin tarpeet. Ja ihan ok siitä tulikin, mutta kuinkas ollakaan: En osannutkaan tehdä V-pääntietä, vaikka olin kaavoihin sellaisen piirtänyt! Saumuri söi sen pikemminkin U-pääntieksi, ja vaikka koitin resoria ommellessa vielä korjata tilannetta, niin e-ei! Mutta ei tuo valkoisen pikeepaidan kanssa niin paha ole...

Mutta selkeästi minä ja resorit ei tulla toimeen...onneksi musta tikki ei kauhean hyvin erotu tuolta, kun kulkee jälleen teemaan sopivast Heikun Keikun. Alankin olla jo tyytyväinen blogin nimivalintaan, on jokin asia kohdillaan ;)

8. maaliskuuta 2010

Ankkapaita ja pilvihommia





Ostin Eurokankaasta melko synkkää, mustaharmaaraitaista trikoota vastapainona kaikille väreille, joita kotiin pursuaa postin kautta ;) Kangas kuitenkin tuntui huutavan jotain väriä, joten siihen aplikoitui ankka maisemineen. Resorit ovat myllymuksujen oranssia. Kuvat, no sanoisinko, hiukan...pikaotoksia.





Lisäksi tein lapaset Makamarrin tyyliin pilvisettiini. Nyt siis se aiemmin tehty pipo ja paita saivat kaverikseen nämä kevätlapaset :) Aivan ihanat, joskin oli meillä taas hiukan erimielisyyksiä resorin kanssa, joka siis myllymuksujen turkoosia edelleen.

6. maaliskuuta 2010

Synttärihumua ja pikatekeleitä!




Meillä on juhlittu rakkaan Leevin 1-vuotis synttäreitä, ja huomenna pirskeet jatkuvat! Aika kiireistä on ollut, joten ompelukset ovat jääneet hiukan vähemmälle. Alkaa tulla vieroitusoireita, kun ei ole päässyt kunnolla surraamaan. Melko koukuttavaa tämä! Muutama lappu sotkuiselle sankarille on syntynyt lisää, samoin pari Ottobren 1/05 mallilla tehtyä perusvauvamnyssyä. Pilvimyssy on vielä meidän isolle vauvalle, kun nyhtää kaikki nauhattomat pois päästä! Mutta toinen versio.. se lienee lahja, mikäli niikseen on käydäkseen ;) Ja tuo punavalkoisen ruokalapun kangas on ihanalta ystävältä saatu, menee meillä pojallekin :)

Ja kakkua on syöty niin, että napa paukkuu!