17. joulukuuta 2011

Joulukuuta

Huomasin juuri, että olen kiireinen ilmeisesti.
Blogia on päivitetty marraskuun lopussa.
Lahjat ja hulinat kesken.
Koko ajan menoa.

Joululiina vanhaa pitsiliinan reunusta hyödyntäen

Ompelukset on vielä,
samoin askartelut,
kaikki salaisuuksia.
Sssh, vain tontut tietävät.

Vanhoja kakkuvuokia hyödynnetään meillä tarjoilukulhoina, hedelmille,
kännyköille, rojuille ja ties mille...

Lapset sentäs tajuavat keskittyä olennaiseen.
Odotukseen.
Osaisipa itsekin vaan antaa joulun tulla.

Pallot on toistaiseksi korissa, vaikka kuusi odotteleekin parvekkeella.
Tekisi jo mieli nostaa sisälle tuoksumaan....

Ja leipomiset.
En taidakaan paljon varustella.
Ehkä torttutaikinaa pakkaseen ja luumumarmeladia jääkaappiin?
Sitten runsaasti suklaata.

Vanhoissa lasipurkeissa säilyy jauhot, pastat, pienimmän naksut ja
runsaasti muutakin. Kauniiden kansien puuttuessa vähän juutti-
kangasta ja hyvä tulee!

Kotia en aiokaan tänä vuonna sen kummemin laitella.
Valkoista ja punaista saa olla joulun teema.

Valaistus saa ihmeitä aikaan tunnelmassa.
Huokea pikkujoulukuusi syntyy oksista, ämpäristä ja palloista.
Sokerivedellä tärkätyt pitsiliinat ikkunassa muistuttavat lumihiutaleita.
Kukkaruukut verhoillaan juuttikankaalla.

Myönnän mielessäni miettiväni jo hitusen tulevaa joulua,
en osaa pysähtyä tähän hetkeen.
Muutto vain osuu sitten niin ennen joulua, että voi suoraan ruveta
jo joulua laittamaan...

Olohuone vuoden verran.

On me ehditty pikkujouluillakin, hei.
Tukholman putiikit ja kahvilat koluttiin hyvässä seurassa.
Nautittiin joulubuffet laivassa.
Ja keinuttiin se ylimääräiset 5h Helsingin edustalla,
koko rahan edestä!

Lasten kautta sen joulunilon pystyy tuntemaan...

Ihanaa Joulun odotusta kaikille,
niihin tekeleisiin sitten tarkemmin,
kun ovat päätyneet omistajilleen!

2 kommenttia:

  1. Ihania lasipurkkeja! Ja hyvää joulua sinnekin :)

    VastaaPoista
  2. Ihana Joulun tunnelma! Lämpimiä terkkuja teille <3

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!