Pitkästä aikaa

Ulkona on jo tovin vallinnut hämäränhyssy,

Kirjoitin jo aiemmin sen vaikutuksesta minuun. Yhtäkkiä kaikki tuntuu kääntyvän sisäänpäin ja sosiaalisten suhteiden eteen saa tehdä töitä. Viltit, peitot ja tyynyt kutsuvat sohvalle ja sänkyyn seuranaan herkut ja hyvä kirja. Tai blogit. Tekee mieli olla vain omien ajatusten kanssa.

Olen laiskistunut sosiaalisen median ja muidenkin kanssa. Oman henkilökohtaisen Instagram-tilin poistin (ainakin toistaiseksi) käytöstä, Heikunkeikun-tilille ei ole päivittynyt toviin, koska puhelimeni ei yksinkertaisesti suostu sinne lataamaan kuvia, joskin inspiroidun valtavasti muiden kuvista. Tarvitsen uuden puhelimen, luultavasti jo ennen kuin Joulupukki ehtii apuun.

(HM Homen kynttilät tuoksuvat ihanilta, näitä voisi ostaa tusinan)

Elämää täällä silti eletään ja nautitaan jo lähestyvästä joulusta. Otin itselleni oikeuden vaihtaa jo hitusen fiilistelybanneria otsikkoruutuun blogiinkin, koska joulun odotushan se on parasta. Ensilumen sataminen ajoissa vain lisäsi hurmosta; ulkona oli hurjan kaunista! Nyt vain toivotaan, ettei kaikki valkeus taas häviä plussakelien myötä. Pimeys lumella on vain helpompi kestää.

(Tuikuista saa nättejä päällystämällä niitä kuvioteipillä ja pujottamalla kauniiseen pussiin, vaikka päiväkodin tädeille lahjaksi. Lapsetkin osaa tehdä tämän lahjan.)

Lainasin kylämme kirjastosta jo pinkan jouluaiheisia lehtiä ja kirjoja.

Okei okei...jouduin hakemaan ne vielä puoliksi takahuoneesta, koska kuulemma olen ensimmäinen joka kysyy. Päivittelin siinä sitten kirjastonhoitajalle, että onko hän ollenkaan huolissaan, kuinka myöhässä kaikki ovat tämän asian suhteen :D

Sain ehkä hiukan naureskelua osakseni...

(Soodakoristeet sopivat kuuseen, paketointiin ja kummilahjoiksi, ja ovat helppoja tehdä)

Ensimmäiset soodakoristeet on jo leivottu, minä ja kummityttöni teimme vähän jo vanhanaikaisia palloja, sydämiä, tähtiä ja kuusia. Lapset sen sijaan tekivät modernimpia hellokittyjä ja dinosauruksia.

Myönnän, että ensimmäiset roikkuvat jo pienessä kuusessakin. Kuusihan on ihan vahinko, joten sitä ei lasketa.

Meillä on paistettu muutama satsi jo pipareita, valmistaikinasta.

Tänään lasten listalla kuulemma olisivat olleet piparkakkutalot. Kiitos mutta ei kiitos näin arkena. Jätetään jollekin viikonlopulle.

(Nyt viimeistään on aika kaivaa esille joululehdet ja sieltä löytyvät ihanat ideat jouluun.)

Kodissa on tehty siivousta, mitään suurta me ei varmaan sitten joulun alla tehdäkään.

Ikean joulu on tsekattu, ja valikoima tähtiä roikkuu ikkunassa.

Kynttilöitä on pilvin pimein.

Joululahjoista kummilasten alkaa olla paketointia vaille valmiit.

Joulukortit on pientä viimeistelyä vailla valmiit.

Pientä vahinkokuusta lukuunottamatta varsinaiset joulukoristeet saavat odottaa.

Mutta se tunne välittyy jo nyt.

Hain aiemmin havuja metsästä ellan kanssa, samalla kun metsästimme vielä puolukanvarpuja pieniin sydänkransseihin makkarin parioviin.

Saimme vielä kaiken etsimämme ja tehdä vähän luontoaskarteluja!

Mikä tuoksu (ja siivo!) havuista levisi sisälle.

Kranssiin keskelle kelpasi itse leivottu soodasydän sinnekin.

(Havuista saa helposti nättejä kransseja ja joulukoristeita ystäville viemisiksi)

Teen tosiaan lyhennettyä työpäivää, kuutta tuntia.

On ihanaa, kun illat ovat pidempiä. Kuudelle tunnille on huomattu nyt niin paljon positiivisia vaikutuksia, että hain sitä kevääseen saakka. Ja niin paljon ekaluokkalainen tarvitsee vielä aikusen tukea koulupäivien jälkeen niin turvaksi kuin ystävyyssuhteiden vaalimiseen, että olen iloinen päätöksestä.

(Kovakantinen värityskirja aikuisille on ihana lahja, tarjoaa iloa pitkäksi aikaa)

Näin on siis siirrytty blogissakin varsin syksyisistä tunnelmista talvisiin. Jospa saisin nyt kuvattua enemmän meidän touhuja ja arkea, jouluisia näpertelyjä ja vinkkejä. Toivottavasti sait niitä myös tässä postauksessa, jos lahjahuolet jo painaa mieltä.

Hahaa! Joulua 2015!

Tunnetusti olen joko hyvin ajoissa tai hyvin myöhässä.

En tiedä uskooko kukaan, jos sanon, että fiilistelen tässä viime joulun kuvilla tulevaa Joulua.
Tuskin.

Lupasin, että blogi kiihtyy joulun aikaan mutta unohdin kuitenkin lupaukseni.

Koska olen tallettanut paloja aikaisemmista jouluista, aion postata jumankauta nyttenkin joulusta.

Hyviä Jouluja en taida kuitenkaan toivottaa enää tähän aikaan vuodesta.

Tätä vuotta voin toivotella ja täällä se on jo alkanut hyvin arkisissa merkeissä.

Joulusta ei ole enää muistojakaan; muutama tähti tosin jäi "talvikoristeeksi" roikkumaan.

Nisset korjattiin jo heti tammikuun alussa odottelemaan ensi Joulua varastoon.

Ihanaa kuitenkin katsoa näitä kuvia.

Ulkona on vihdoin täysi talvi ja kaapissa olisi kuin olisikin muutama ihana purkki glögiä. 

Jotain rääppiäisiä, pikkujouluja voisi fiilistellä joku ilta.

Talvi-illat kynttilöillä on ihania.

Mulla oli kameran rullassa paljon ihania kuvia Joulun ajalta ja uudenvuodenaatolta.

Tammikuultakin löytyy  jotain. Ihania muistoja ihan arkisista hetkistä ja niistä hetkistä, kun olemme olleet yhdessä tärkeimpien kanssa.

Oli mukavaa äsken selata niitä läpi.

Uudenvuodenlupauksia en harrasta, mutta päämääräni kirjoitin Facebookin henkilökohtaiselle seinälle näin:

"Kun kävelet kotiin iltalenkiltä ja perhe on iltapalalla. Se on näky, jota salaa tuijotin pidempääkin. Meidänkin vuosi vaihtui. Lupauksia en tee ja terapialenkin päätteeksi päätin kirjottaa pari päämäärää näkyviin:

1. Välittää vähemmän siitä mitä muut mahdollisesti mahtaa ajatella.

2. Miettiä enemmän, mitä itse mahdan ajatella.

Josko näillä eväillä jokainen meistä jaksais vähän paremmin ja muistais, että kun keskittyy omaan (ja läheisten) elämään ja siihen, että on hyvä olla, ei tarvi välittää onko jonkun muun resepti onneen sama.

Onnellista tätä vuotta kaikille!"❤

Näiden ajatusten lisäksi päätin harrastaa kuntoilun lisäksi enemmän kehonhuoltoa ja kuunnella kroppaani treenin lisäksi tarkemmin. Luulen, että näissä asioissa on tarpeeksi henkistä pääomaa kasvattavaa ajattelunaihetta, sekä kropan kuntoa kehittävää toimintaa.

Katsotaan, pääsenkö asioissa eteenpäin.

Joulun aikaan sain pidettyä melkein kaksi viikkoa lomaa. Se teki todella hyvää. Olla vaan.

Oli ihanaa saada nollata kunnolla ja olimme koko perheenä paljon vain kotona.

Lapset tottuivat kotirytmiin ja se oli ihanaa - mutta paluu arkeen rikkinäisten viikkojen aikana on myös ottanut aikansa, Aikuisilla ja lapsilla.

Edellisen postauksen kommenteissa minulta pyydettiin kuntopostausta.

Ne postaukset on jakaneet täällä vähän porukkaa; toiset ei jaksa kiinnostua mistään fitnesshömpänpömpästä ja toisia kuntoprojekti taas motivoi. Katsotaan saisinko jotenkin järjestelmällisesti sitä kuvattua ja todennettua meidän arjessa. Täällä on taas siirrytty perusarkeen liikuntoineen ja ruokineen sekä tavoitteineen, joten kun vaan muistaisi kuvata niitäkin hetkiä.

Mitään suuria salaisuuksia matka ei pidä sisällään; ja herkkujakin elämään kuuluu.

Blogin tulevaisuus mietityttää edelleen aika ajoin.

Täytyy tunnustaa, että suurimman osan ajasta unohdan, että tämä on olemassakaan.

Jotenkin pitäisi löytää se punainen lanka tänne.

Tai edes keskittyä kuvaamaan ihan sitä arkea tarkemmin.

Sekin on vaan se arki kovin muuttunut siitä, mitä varten blogi on alunperin luotu ja siksi yhä useammin mietin uuden blogin perustamista.

Paljon muutakin uutta mietin kun vain blogin perustamista ja ehdottomasti vuosi 2016 saa myös olla pohdinnan aikaa. Jos muutoksia on tuleva, olisi syytä jo saada asioita eteenpäin. Monta vuotta olen miettinyt muutamia asioita, unelmia joita toteuttaa. Olisiko tänä vuonna uskallusta viedä niitä eteenpäin? Toivotaan!

Pian perään meinaan kuitenkin postata muutaman kuvan Tammikuustakin, 

siis nythän oon suorastaan aktiivinen. Kiitos teille, jotka vielä tänne eksytte <3 p="">

Se merkitsee paljon!

Kummilahjat 2015

Meillä yritetään muistaa kummeja jouluisin.

Tänä vuonna kummeille lähti/lähtee pieniä joulukoristeita.

Joskus, kun lapset oli pienempiä, he suttasivat taikataikinasta hirvityksiä, joita kummit joutuvat kutsumaan aarteiksi.

Nyt sain hyvän vinkin kauniista vaaleasta soodataikinasta, ja päätimme uusia episodin, jossa kummit näyttävät ilahtuneilta, mutta piilottavat lahjuksensa kaapin pohjalle.

Soodataikina:

2dl soodaa

1dl maissitärkkelystä

1,25dl vettä

Laita maissitärkkelys, sooda ja vesi kattilaan. Sekoita ainekset keskenään ja lämmitä miedolla lämmöllä, kunnes taikina kiinteytyy. Siirrä kiinteä taikina kulhoon ja peittele kostealla liinalla. Massa on valmista muotoiltavaksi jäähdyttyään. Kauli soodataikina mielellään muovialustan tai liinan päällä noin 0,5 cm ohueksi levyksi. Paina kuvioita pitsiliinalla tai kuviolautasen pohjalla (esim.kastehelmi) ja muista tehdä reijät ripustuslenkeille. Anna valmiiden koristeiden kuivua yön yli huoneenlämmössä tai 75 asteessa uunissa noin 1h. 

Meillä on vain yksi kastehelmen tuikku, joten se ajoi asiansa, vaikka siinä ei ole ihan niin kivaa kuviota, kuin astiastossa. Pylpyrät jäi haaveisiin.

Itse ihastuin näihin sooda-askarteluihin, kun sain työkaverilta muistamisen, johon oli tällainen väkerretty. Nämä koristeet huolisin omaan kuuseeni kanssa.

Lisäksi nämä olisivat kivoja paketeissa ja korteissa myös.

Ehkä ensi vuonna.

Lapset innostuivat myös sooda-askartelusta, ja vaativat vielä uutta taikinaa ennen joulua.

Saa nähdä ehditäänkö vielä toinen taikina tehdä, kaiken muun hulinan keskellä.

Joulu 2014

Jos epäilet nähneesi nämä kuvat joskus,se on mahdollista.

Kuvat ovat joululta 2014, eli viime vuosikertaa.

Huomasin juuri, että vaikka kotiin on tullut asteittain lisää joulua ja olen napsinut kuvia, 

niin en selkeästi ole kotona ikinä enää valoisaan aikaan.

Kuvat ovat keltaisia ja kammottavia, enkä aio niitä kyllä julkaista.

Keinovalo - pimeys.

Huoh.

Tulisi lunta, ja valkeutta.

Viikonloppuisinkaan en ole kerinnyt päiväsaikaan kuvata, enkä ehdi nyttenkään.

Lauantai-sunnuntai menee pariskuntareissussa, mutta katsotaan josko saisin reissulta vähän jouluista materiaalia. Ainakin joulumieltä ollaan menossa noutamaan ja samalla vielä joulupaketteja.

Sitten alkaakin se hetki, kun niitä paketteja toimitetaan kiireisinä sinne tänne.

Kortit on tehty mutta vähän jännittää,

tuleeko niitä postitettua.

Tänä vuonna on ollut erityisen kiireinen joulunaika.

Ja jos saan suunnittelemani viikon loman joululle - en käytä sitä kaappeja siivoten.

Aion nauttia tunnin kirjoja ja urheilua päivässä, molempia. Ja fiilistellä joulua.

Mutta näitä valokuvia katsellessa kyllä muistan, että joulu on ollut prosessi ennenkin.

Tai oikeastaan muistan erään lukemani faktan, joka piti tähän teidän iloksi poimia:

Valokuvaaja Martti Lintunen toteaa: ”Maailmassa ei ole ainoatakaan valokuvaa, joka olisi totta.” perustellen ajatustaan sillä, että valokuva on rajattu ja sillä on reunat, kun taas todellisuus on 360 astetta ja ajassa jatkuvaa. Valokuva on aina kuvaajan valintojen ja kameran käytön tulos, ei niinkään todellisuuden tulos. 

Kuvista saattaa välittyä helposti väärä totuus. Niissä on ajatus, varsinkiin blogiin menevissä, tai lapsikuvissa. Meillä eletään kuitenkin kuvien ulkopuolella. Kuvat ovat osa totuutta.

Luojan kiitos, meillä ei ole niin täydellistä arkea kuin kuvista välittyy.

Lupaan joskus tehdä antipostauksen - kauniisti. 

Karkaan joulunaiheisista kuvista tähän keskusteluun, koska sillä haluaisin muistuttaa niin itseäni kuin muitakin jouluneurootikkoja tai elämänhösliä, jotka ovat aina huolissaan ehtimisestä, siitä ovatko kaikki tarpeelliset perinteet suoritettu ajallaan tai joulukukka pöydällä oikeassa asetelmassa ennen kuin naapurin Irjalla....

Elämä on mahtavaa silloin, kun se ei ole niin mallillaan.
Kun kaikki kuvat ovat kiiltokuvia, ei elämä saa kuitenkaan olla kiiltokuvakansio.

Tämä blogi voi olla mun hetkistä koostuva kauneuden ilmentymä. Mutta meidän, minun ja toivottavasti ihan jokaisen muun elämä on muutakin. Se ei tarkoita kulisseja, se on vaan yksi tapa katsoa. Näkökulma. Yksi kurkkauspaikka tämä blogi. Ovi, josta voi kurkistaa.

Sen sijaan, jos te nyt kurkistaisitte mistä ovesta tahansa meidän oikeaan kotiin tällä hetkellä, huomaisitte että joulukoristeet, pikkulegot, tiskit, koulutusmateriaalit, pyykit, joulukalenteritilpehöörit, punnerruskahvat sekä iloiset asukkaat mahtuu kaikki aivan hyvin yhteen tilaan.

Ja silti saisin kauniin kuvan. Lupaan.

Ei siis ressata siitä miltä meillä näyttää, vaan keskitytään siihen miltä meistä tuntuu.

Eikä varsinkaan keskitytä siihen miltä naapurissa näyttää tai mitä heillä on,

vaan siihen mitä meillä on ja mitä annettavaa meillä on!

Joulumieltä jokaiselle!

"Kun äiti keittää kynttilöitä"

Jokaisen lapsen joulunodotukseen soisi kuuluvan tietynlaisia perinteitä.

Sitä jotain, mistä tietää, että Joulua on syytä alkaa odottaa.

Niitä asioita, joita haluaa toteuttaa vuodesta toiseen.

Niitä muistaa omasta lapsuudesta.

Äitini leipoo itsenäisyyspäivänä piparit.

Ison taikinan. Vieläkin.

Mieheni kodissa joulurauhan julistus on pyhä asia, se määrittää aamupäivää.

Aatto on täynnä asioita, jotka määrittävät päivää.

Niitä on paljon ennen joulua, niitä on se ilta mummolassa, kun vielä haluat uskoa pukkiin, mutta tiedät, että illalla kannattaa käydä salaa vaatekaapilla kurkkimassa.

Tai kun tiedät, mihin kannattaa kurkata ja mihin aikaan.

Meillä perinteet seuraavat kyllä toisiaan, mutta ei niin orjallisesti tiettynä päivänä. 

Aattoakin pyritään rauhoittamaan. 

Mutta siis, ne joulua edeltävät asiat.

Ne on niitä, joita ryhdytään tekemään, jotta saadaan se tunne joulusta. Ne on niitä asioita, joista lapset huomaavat, että nyt on aika tehdä tuhatsatayksi listaa, jotka vedetään vielä aatonaattoon asti takaisin markkinoilta ja lisätään vielä jotain. Ihan pientä. Saanksmä, tuokse pukki.

Kun äiti keittää kynttilöitä.

Voisiko se olla yksi asia? Kun äiti keittää vanhat kynttilänpätkät, jotka on muistanut säästää vanhoihin kuppeihin ja kippoihin, viemisiksi ja omiksi iloiksi. 

Kun nisset kaivetaan kaapista.

Kun leivotaan ensimmäiset piparit.

Kun kuivatetut havut haetaan säilöstä kynttiläasetelmiin.

Kun kanelitangot ilmaantuvat purkkiin pastan ja kauraryynien viereen.

Kun vanhemmat vaihtaa kotikielen englanniksi, tonttujen kansainväliseksi kieleksi.

Kun kynttilänpätkiä syntyy valtavasti lisää.

Kun sauna pestään ja se täyttyy tuikkukipoista.

Kun lastenhuoneen lattia täyttyy lumitähtien paperisilpusta.

Kun kaikki viltit löytävät sohvalle.

Kun konvehtit ilmaantuvat kauppoihin.

Kun glögi tuoksuu iltaisin.

Kun odotusta voi melkein koskettaa. 

Ne on niitä asioita.

Arkisiakin, jotka määrittävät juhlaa.

Valmistelevat sitä meille. 

Parasta juhlimisessa, ehdottomasti.

Pulsan asema

Meillä on ollut loistava viikonloppu.

Se on pitänyt paljon liikuntaa sisällään: lapset ovat riehkanneet lastenjuhlissa, sitten liikuntamaassa. Itse olen päässyt viikonlopun aikana kolmesti treenaamaan, joka on mahtavaa! 

Lisäksi olemme ehtineet fiilistellä Joulua ja laittamaan Joulua.

Juuri nyt lapset nauttivat lumesta ulkona.

Sunnuntain kruunasi kuitenkin pienimuotoinen ajelu Pulsan asemalle.

Monta viikonloppua on näitä kahveja suunniteltu.

Asemalla on ihana puoti, ihanat kahviherkut, loistava joulutunnelma mutta ennenkaikkea mahtava ja lämminhenkinen isäntäväki.

Joulutunnelmaa oli asemalla ja niin oli väkeäkin.

Oli kiva nähdä, että Pulsan asema on löytänyt ihmisten kartalle.

Itse voin vaikka vannoa, että tämä vierailu ei jää ainoaksi.

Joulua pitää päästä tänne fiilistelemään muulloinkin ja samalla saa vaikka tehdä vähän niitä joululahjaostoksia.

Mitään diettiä ei kuitenkaan kannata varata viettävänsä sinä päivänä, kun täällä vierailee.

Kakut, pullat ja kahvileivät on suussasulavia.

Niitä ei voi vastustaa, ja en kyllä edes yrittänyt.

Tämä kuuluu osana tähän retkeen. Herkuttelu.

Tapa, jolla meidät ekakertalaisina otettiin vastaan, oli ihailtava.

Lapset huomioitiin ja heille nostettiin lelukoria kahvihuoneen matolle, jossa oli tilaa touhuta. Tosin meidän lapset viihtyivät puodin tonttujen parissa, kun omia en ole vielä laskenut ulos kaapista.

Taidan joutua heltymään illalla, kun toiset niin rakkkaasti näitä puodin tonttuja hypistelivät.

Okei, isi heltyi ostamaan yhdet ihan pienet lisää...

Itse nautin juurikin miljööstä.

Vaikka asemalla oli hulinaa, niin sattuipa hienosti, kun viereisessä huoneessa kahvitteleva marttaseurue sai kuulla palan aseman historiasta.

Lasten keskittyessä leivonnaisten tuhoamiseen kuulin itsekin palan sieltä sun täältä.

Tarina oli kiehtova.

Vanhojen rakennusten, asemien erityisesti, tarinat ovat aina se juttu. 

Sen voi kuulla jo katselemalla ympärilleen.

Melkein teki mieli varata huone ja aamupala samointein, 

pihapiirikin on aivan ihastuttava, varsinkin kun se oli saanut ylleen lumipeitteen.

Lapset ehtivät jo bongata junankin ajelevan ohi, ei jäänyt asema irralleen kontekstista.

Ja mitä totesi isäntä?

Joka haaveilee enemmän niistä kivitaloista, ja naureskelee tämän  naisen vanhan talon kaipuulle. 

No se sanoi:

Olishan sellainen vanha talo aika kiva.

Muistaakseni noin.

Ainakin niin sen haluan kuulla.

Aika näyttää, mutta haaveista ei luovuta.

Sitä ennen kaipuuta voi lievittää kahvittelemalla asemalla.

Pulsan aseman ja aukioloajat löydät facebookista. 

Käykää ihmeessä!