Mummola

Mummolat ovat lapsuudessa varsinkin oikein pyhättöjä.

Keskuksia, joissa aika pysähtyy.

On hyvä ja turvallinen olla.

Rauhallista.

Aikaa ajatuksille.

Mummolassa on hyvä olla.

Mummi hyväksyy meidät sellaisena kun me olemme.

Iän tuomaa viisautta.

Ei neuvo, mutta huomaa jos jokin on vialla. 

Välittömästi.

Antaa silti meidän tehdä itse virheemme ja oppia.

Mummola on paikka, jossa on pysyyvyttä.

Mummille voi valitella ne murheet, joita ei viitsi aina omille vanhemmille.

Mietiskellä, miksi maailma muttuu.
Miksi se muuttuu huonompaan.

Miettiä, miten ihmiset jaksaa moisella hopulla koko ajan.

Syvällisten mietintöjen ohessa voi tiirata ikkunasta mihin suuntaan tallin kukko tänään osoittaa.

Paljonko lehtiä on pihassa.

Tuuleeko.

Ketä käy kylällä kaupassa.

Pienenä nukuttiin keittiön levitettävällä sohvalla ja nukahdettiin serkun kanssa kellon tikitykseen.

Tai omaan hihitykseen.

Ja mietittiin, miksei mummolassa pidetä ovia lukossa edes yöllä.

Jännittävää.

Se on varmasti muuttunut.

Mummolassa on oma tunnelmansa.

Pienenä oli joskus tylsää.

Yläkerrassa nukuttiin sitten isompina siskonpedissä serkusten kera.

Pussilakanoista napattiin väriä ja maalattiin jo valmiiksi maalatut taulut uusiksi tuolla väripaletilla,

vain mielikuvituksen läsnäollessa.

Mietitittiin, riittäsikö ikkunasta letti alas asti, jos heitettäisiin.
Voiko tukkaa pitkin kiivetä?

Olen onnellinen, kun miulla on vielä mummola, oma mummola, kaksikin mummolaa,

jonne viedä lapset mukanani.

Toki lapsilla on sitten omat mummolansa, minun vanhempieni kodit, mutta ne on minulle eri asia.

Toivon, että monella lapsella on paikka, jossa kokea samoja asioita kuin minä pienenä.

Tuntuu, että näitä paikkoja on kuitenkin usealla yhä vähemmän. Elämä on kiireistä, mummot ovat vielä kiireisiä. Työelämässä, harrastuksissa, omien vanhempiensa kanssa. Mummot ovat usein kaukana. Mummot asuvat kenties pienissä asunnoissa kaupungeissa ja eivät voi majoittaa serkuskatraita. 

Enkä puhu omalla kohdallani. Mutta toivon kaikille palan niitä Mummola-kokemuksia, joita olen itse saanut kokea. Ja toivon ihmisten arvostavan niitä omia mummoja, mammoja, pappoja ja ukkeja, silloin kun he ovat vielä läsnä! On meidän vuoromme kantaa huolta, auttaa ja kannatella. Tai ainakin välittää.

Soittaa, käydä, muistella ja rakastaa.

 Koska sitä ainakin meidän isovanhemmat on meille aina välittäneet, 

rakkautta ja huolenpitoa.

Toivoneet enkeleiden varjelusta elämän matkalla.

Haastan teidät unelmoimaan!

Viikonloppu tuli ja meni ja sitä seuraa yleensä aina Maanantai. Nykyisin miltei aina harmaa maanantai.

Aamulla huomasin jälleen heränneeni hitusen alakuloiseen vireeseen.
Joskus harmaudella on kuitenkin voimaa suunnattomasti, jos se on mahdollisuus valjastaa oikein.

Joskus se herättää itsessään olon, jota usein ikävöin. Sitä ei voi luoda sisälleen. Harmaus luo tarpeen tuntea oikein kunnolla melankolisuutta, miettiä olemustaan, miettä miksi elämä on mennyt niin kuin on ja ennen kaikkea miten elämän toivoisi menevän. 

Niinpä, harmaus voi muuttua väreiksi sisällä. Se tuo suomalaiseen luonteeseen sen suomalaisuuden sävyn (veikkaan että suomalaisuudella on oma värikarttansa). Kun ulkona sataa ja on ankeaa, minulle usein herää tarve oikein syvällisesti pohtia asioita. Päivä jolloin oma seura (ja korkeintaan tietokoneen näppäimistö) on varmaankin parasta seuraa.

En ole osallistunut haasteisiin, joita blogiini tulvii. Oon vähän huono sellaisissa, vaikka mielelläni luen niitä muilta. Mutta voin kertoa tässä muiden asioiden ohessa, että rakastan kirjoittamista. Yleensä ei ole väliä, mitä edes kirjoitan. Rakastan sitä tunnetta, kun teksti ikään kuin syntyy itsestään. Teen sitä paljon. Aloitan kirjoittamaan, tietämättä mistä. Usein teksti vain syntyy. On ihanaa vain antaa sormien liukua näppäimistöllä (tai perinteiseen tapaan tuntea lyijykynän paino paperilla) ja huomata, että tekstiin syntyy ajatus. En usein etukäteen välttämättä ajattele tekstin rakennetta, ja jos sillä on joku tarkoitusperä, muokkaan sen vasta lopuksi. On kiehtovaa sitten miettiä, miksi kirjoitin tästä, tai mistä ne ajatukset paperille muodostuvat.

Olen ollut vähällä kirjoittamisella vuosia. Lasten myötä kirjoittaminen on vähentynyt. Kauppakuitin reunoissa on korkeintaan merkintöjä siitä, kuinka joku on oppinut kävelemään, saanut kalustoonsa uuden hampaan ja haalistuneista kauppakuiteista yritän zoomailla vuosilukuja vauvakirjaan kopioitavaksi. Usein onnistumatta.

Tänä vuonna olen aloittanut kirjoittaa taas itselleni. 

Olen kirjoittanut, ja huomannut, että kirjoittaessani oikein lennän. Mahtava tunne. Vapaus. 

Moni tyttö on varmasti lisäkseni kirjoittanut päiväkirjoja nuorena. Ne on jotenkin päihdyttävää lukemista, ja vaikka omat tekstit usein nolottaa, sitä herää löytämään sen minuuden sieltä välistä.

On asioita, arvoja, tunteita, joita olen aina ollut.

Jotka olen välillä hukannut ja löytänyt ne paremmin maustettuina takaisin. 

Tuolta omieni kirjojeni välistä ja uusien tekstieni ansiosta olen huomannut toistavani tiettyä kaavaa jo aika kauan. Pelännyt tehdä pieniäkin, todella pieniä asioita, vain koska pelkään - niin itseäni.

Omat sisäiset pelkoni, naurettavuuden tunne, hölmöfiilis, on estänyt minua tekemästä ja haaveilemasta ja päiväkirjat on täyttyneet peloista ja "Sitten Kun" ajatuksista. 

Myönnän avoimesti, että olen miettinyt monessa sivulauseessa, että mitä muut minusta ajattelee.

PAH, sanon minä.

Nyt on aika kirjoittaa tämä osuus uusiksi. Pienillä muutoksilla ja suurillä sisäisillä ajatuksilla pikkuhiljaa nostaa selkä suoraksi ja seisoa haaveidensa takana.

 Koska en osallistu haasteisiin, haastan TEIDÄT!

Kuka teistä uskaltaa, taitaa, haluaa ja tuntee omakseen;

Kopioi ylläoleva tekstikuva ja kerro pieni/suuri haaveesi, se joka tuntuu nololta.

Tee se pelkäämättä, miettimättä, kuka sen lukee.
Tee se sydämestäsi :)

Ja kommentoi postaukseeni, kun olet sen tehnyt, jotta voin lukea kaikkien teidän kauniista haaveista!

UNELMIEN TÄYTEISTÄ MAANANTAITA KAIKILLE! 

Ps. Ei liene ollenkaan hassua, että oma unelmani oli pitkään tulla kirjailijaksi.

Julkaista jotain, minkä joku kokisi voimaannuttavana ja merkityksellisenä.

Se on mun haave, ehkä edelleen, josta ei paljon pukahdeta!

Ja meinaan painaa Julkaista nappia, pian, toivon ainakin ;)

Päivän askarteluvinkki

Ei muutakuin että

KEEP IT SIMPLE

Jaan teidän kanssa meidän Leevin idean tehdä hammastikuista tiipii.

Oikea pyyntö meni tikut kourassa niin, että voisko äiti näistä tehdä inkkareille

koteja? Että ne sotilaat vois hyökätä sinne ja sit kuitenkin asuakin niissä?

Osaatko äiti?

No hitto mikä haaste!

Todellakin osaan!

Ja hei, näitä vois tehdä kepeistä ja kankaista ja isompina, kaikenkokoisina! 

Ei miulla tänään muuta, aina tarvi ollakaan!

Maalauksia ja muuta

Tämä torstain on todellakin ollut ankean harmaa.

Ankeudessa meitä piristi ystävä ja hänen lapsensa,

Päivä meni kuin siivillä.
Harmaan sijaan maalasin. Facebookissa esittelinkin jo yllä olevat tuolit ja niistä tuli mielestäni aika herkut.

 Ellan jo valmiiksi musta uunipelti sai pohjaansa liitutaulumustaa, siihen voi nyt riipustaa

reseptin taikka tervehdyksen.

Henkareista tuli turkooseja ja mustia ja mustiin saa helposti tavutettua koot, tai muuta mukavaa.

Pinterestin ideoimana ja monissa blogeissa näkyneistä Dinosaurus-purnukoitakin tehtailin samaan syssyyn.

Suurempiin en nyt ryhtynyt.

30 Joulukorttia tehtailin Pikku-Kakkosen aikaan.

Niitä en vielä paljasta, mutta tässä muutamia ideoita napattavaksi pakettikortteihin :)

Ompelukoneella ja paperista vaan niks naks sukkelaan.
Sopivan kotikutoista ja helppoa. 

Ja kyllä. Tämä naikkonen saattoi olla etuajassa, mutta viritin tunnelmavaloja.

Heti kun ilkeän, saattaa tämä viritelmä löytyä etukuistilta.

Jos olisin ollut yli-innokas, meillä olisi jo keittiöpurkissakin kyökin puolella valot,

mutta mitään en myönnä!

Nyt HARMAUTTA karkuun kaupoille, suurempaan cityyn.
Kattotaan, oisko siitä ensiapua tähän mökkihöperyyteen!

Kaikille harmaiden aatteiden kanssa taisteleville jaksuja pimeyteen! 

Hyppy nykyaikaan!

Tällä tunnuslauseella, ja sen johdattamana kerron, että Heikun keikun on nyt Facebookissa.

Tykkää miusta, meistä ja mein elämästä täällä, KLIK!

Olen myös onnistunut luomaan tunnukset Pinterestiin, ja löydät minut täältä, KLIK!

Nyt ei tarvitse kuin oppia lisäämään nuo linkit tuohon sivuun ja sen lisäksi käyttämään noita sivustoja.

Kärsivällisyyttä, täällä nimittäin asustelee todellinen tietsikkanero.

Eli ei mitään käytännön tajua.

Kukkuluuruu!

Mitä kuuluu?

Meille kuuluu kiitos oikein hyvää.

Ompelin pinon tyynyjä. Tai empäs. Ompelin päällisiä.

Aikas jännä sävy on kulkeutunut meidän olkkariin!

En oikeis tiedä mitä tästä ajattelisin...

Mutta mahtuuhan tänne näiden kaikkien sekaan vaikka mitä!

Ompelusten lisäksi leivottiin lahjontamielessä tänään lasten kanssa muffareita.

Hoidin sekoittelut ja lapset siisti sillä varjolla huoneensa, et saavat näitä ;)

Taka-ajatuksena oli oman kahvihetken lisäksi saada syventyä hetki omiin proggiksiin,

kun näitä vedeltiin jälkiruuaksi.

 Ohje on tosi simppeli, helppo antaa vaikka lasten tehdä itsekseenkin.

3 dl vehnäjauhoja

1/2 dl tummaa kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta

2 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

100g margariinia

1 dl maitoa/mehua

1 dl kiehuvaa vettä

Sekoita kuivat aineet kulhossa keskenään, lisää sulatettu voi, sitten maito ja sekoita tasaiseksi mahdollisimman vähällä vatkaamisella. Lisää kiehuva vesi ja sekoita sileäksi.

Vuoraa muffinssivuoan kolot halvoilla paperileivosvuoilla ja paista muffinssit niissä 200:ssa asteessa noin 20-25 min.

Yllä oleva vaihe on sitten se tärkein, koska astiat pitää esipestä ennen koneeseen laittoa,

yläasteen köksän opettaja sanoi ;)

Saa nauttia!

 

Ainiin, ne proggikset liittyi tällä kertaa sitten maalauksiin, kahtellaan jos saisin joskus niitä valmiita tuotoksia tiputeltua kuviin! Ihan pikkujuttuja vaan!

Ja kaikille ihanata viikkoa taasen, perinteisesti :)

ILOA PÄIVÄÄSI, ANNI!

Näin alkoi ihanan postissa saapuneen paketin kirje.

Ja iloa tämä paketti toden totta toi!

Paketissa oli kaksi paria Kukkaponnareita.

Ja irtokukkia omiin ompeluksiin ja projekteihin.

Supersuloisen paketin lähetti minulle Aarrerasia-blogin ihana kirjottaja!

Klikkaa blogiin tästä! Suosittelen todella klikkaamaan, suloinen elämänmakuinen blogi on pitäjäänsä myöten äärimmäisen herttainen ja huomaavainen!

Hänen omat pompulapostauksensa löydät tästä.

Ella rakastui pompuloihin, kanteli niitä käsissään ja hoki; Keneltä nämä on, keneltä nämä on.

Vastasin, että eräältä blogitädiltä, ja nyt toinen hokee;

"Mie tain kukkatia blokitätiltä"

Aarrerasia-blogiin terveisiä, että U made my day yesterday!

Oli ihan mahtavaa saada postia kesken harmaan arjen ja mukana oikea kirje!

Lähettelin sitten takaisinpäin pientä kivaa :)

 Suuupersuloisia!

Täällä on vietetty eilen Siivouspäivää, ja kun sain kaikki matot, täkit, tyynyt, tekstiilit 

pihalle pöllyttymään, niin kuinkas kävi!

Taivaalta tuli lunta tuutin täydeltä!

Jäi mopit ja imurit lattialle ja löydyimme koko perhe yökkäreissä tanssimassa lumitanssia takaterassilta.

Äiti huuteli, että pian tulee talvi ja loppuu pimeys, ja lapset huutelivat jo itse Joulupukkia. 

Ikuistin ensimmäiset lumihiutaleet kameralla,niin ihastuneita me olimme tuohon ihmeelliseen,

tunteita herättävää ensilumeen. Vaikka se suli pois jo ennen kuin sain siivouksen loppuun.

Tätä lisää!

Tämä aamu on kuitenkin ollut todella harmaa ja synkkä. Kartoitetaan sitä mahdollisimman hitailla aamutoimilla, kynttilöillä ja takkatulella. Mitään tekemättömyydellä. Hyvä lääke, uskon.

Pian näitäkin aamuja on jo ikävä...

Ilahduttakaa toisianne Postilla, hymyillä, soitolla, leipomuksilla.

Sillä on väliä, hirmuisesti!

ILOA PÄIVÄÄSI!

Kukkupöö ja Keskiviikkoa!

Onhan tänään keskiviikko?

Leevin huone on vihdoin siivottu kuvauskuntoon, joten nappasin muutaman

kuvan. Kaikki esineet ja tilpehööperit taitaaa olla tuttuja, mutta vähän on pomppineet eri kohtiin ja eri seinille.

Jotain uutta on.

Olkkarin kesämaton lisäksi Leevin huoneeseen on saapunut koukkuja.

En raaskinut laitattaa niitä seinään, niin ne on sängyn päädyssä.

Koukut ovat oikeasti hirmu vanhoja.
Harmi etten saa kuviin paremmin välittymään nuppien rapistunutta maalipintaa, ja ruostetta.

Veikeät! 

Nyt pysyy reput, hupparit sun muut paikoillaan. Hetken.

JOKS SAA ÄITI SOTKEA??? PLIIS!

Mukavaa Keskiviikkoa of course!

Kelohonkaa ja lahjatoiveita

Otin tuossa viikonlopun aikana, erityisesti sunnuntaina tuntumaa vähän puuöljyyn.

Mainitsinkin ehkä, että ostimme puolisäkyrillä 9 litraa Kelohonkaa terasseihin.

Normaalisti sitä vähän testaillaan, mutta mie testasin tehdessä.

Olin toki käsitellyt sillä vähän kalusteita aiemmin, mutta hitusen erilainen tulee aina eri pintoihin.

Kahdestihan mie jouduin kaikki nuo terassilaudat vetelemään.

Usko meinas loppua, mutta saanpas sanoa, et ihan itte tein!

Terassia meillä on koko talon toinen sivusta, takana tuo iso alue, ja sitte portaikkoja vielä kahden puolen taloa, eli öljyttävää kyllä riitti. Samalla mies pykäsi hyllyjä kasaan varastoon, jotta päästäisiin kohta puoleen laittamaan pihat ja varastot talviteloille. Ulkovarasto ei varmaan ihan valmiiksi ehdi, mutta eiköhän se pystyssä ole keväälläkin, joten jatkaminen ei liene mahdotonta....

Vielä pitäisi myös nuo terassin kaiteet maalata valkoiseksi, mutta voi olla, että sekin jäänee keväälle.
Kuka niitä talvella kahteloo ;)

(Kuvassa oikealla on ensimmäinen istutuksemme "iso kivi", jonka saimme tuparilahjaksi. Sittemmin onneksi saanut kasvavia kavereita rinnalleen.)

Ilmeisen rankka homma tuo oli, vaikka olikin vain "öljyämistä". Oon saanut levitellä vähän Voltarenia sinne tänne, ja lähinnä ranteisiin. Tää päivä on sitten mennyt ihan vaan kotoillessa, sotkettu, siivottu, nautittu.

(Porkkanat saatiin ihanalta naapurilta, jotka käänsivät kasvimaan nyt talvilevoille ilmeisesti. On niin hyviä, ja rakkaudella kasvatettu...)

Koitan olla tekemättä valtavaa To do-listaa ensi keväälle ja kesälle, mutta huomaan kyllä jatkuvasti, että kun aikataulut eivät enää anna syksyn myötä periksi, haen jatkoaikaa sieltä.

Ja ihan kun valmista tulisi koskaan. 

Pitäisi vaan osata lopettaa tuo listojen teko päässä, koska ne saa miut usein hermostumaan jo ennen kuin olen edes aloittanut ainoatakaan hommaa! Ja se ei ole kenellekään meidän perheestä kivaa kuunneltavaa, ja varsin turhaa ainakin.

No, kupissa on vielä kahvia ja keittimessä toiseenkin kuppiin tavaraa. 

Joten ei huolta, nyt ei stressi paina.

Pieni mies on jo kaivanut taiteilijavälineet pöydälle ja keskittyy maalamiseen.

Pieni neiti nukkuu - pitkästä aikaa -päiväunia.

 Loppuun aion kirjoittaa vielä Joulupukille.

Ihan sen takia, etten jää ilman.

Ja syytäkin on, kahtokaan miun valkoisia Remppasaappaita!

Rakas Joulupukki, toivon jotain näistä!

Ja tietenkin valkeaa Joulua!

Olikos teillä muilla jo lahjatoiveita?