Ekaluokkalaisen huone

Varmaan aika monella nousee mietintään lastenhuoneiden toimivuus juurikin kouluunlähdön partaalla. Mitä kaikkea toimintoja huoneesta pitäisi löytyä? Mitä on ne leikit, jotka tulee säilyttää ehdottomasti, ja mitkä on sellaisia, joilla ei ole leikitty aikoihin?

Meillä on ruinattu huoneeseen (äidin tavoin) uutta tapettia. Aloitettiin sisustus kuitenkin vain siivoamalla huone. Koska ihan totta, suurin harjoittelun alla oleva asia tämän tulevan koululaisen mielessä on omista tavaroista huolehtiminen. Varmaan kyllä vielä monta vuotta. Nyt kun se puhelinkin roikkuu matkassa ensimmäisiä viikkoja, tuntuu että sen myötä pieni mies itsekin on herännyt miettimään asiaa. On se vaan hieno kapistus, joskin myöskään ristiriidoilta ei ole vältytty. Jokainen vanhempi varmasti tunnistaa tunteen.

Meillä Leevin huone on pysynyt pitkään kalustukseltaan samanlaisena. Leevi sai ison kirjoituspöydän jo hyvin pienenä miehenä, se on ensimmäinen meidän tupaan hankittu "vanha huonekalu". Tästä pöydästä lähti kaikki rakkaus vanhaa kohtaan. Se on iso ja sillä on paljon työskentelytilaa, nyt se on toiminut mm. legojen rakentelualustana. Pöytä siis ajaa asiansa läksyjentekopaikkana varmasti.

Ikeasta pohdin metallista laatikostoa sen viereen/alle mahdollisia koulutarvikkeita ja kirjoja varten. Pöytä on kivan kokoinen, koska sen ääreen menee monta tuolia ja kavereiden kanssa mahtuu saman pöydän ääreen työskentelemään ja puuhamaan milloin mitäkin. 

Läksyjen lisäksi koululainen rentoutuu toivon mukaan edelleen leikkien parissa. Legot ovat aina olleet meillä se ykkösjuttu, niistä rakennuksista voisi tehdä oman postauksensa. Legoja on valtava määrä ja usein ne ovat miinakentän tavoin vallanneet lattian. Legokirjasta ammennetaan ideoita ja selaillaan ohjeita. 

Myös matkustelu ja maantientoon liittyvät asiat kiinnostavat. Pahimman ötökkäkauden laannuttua ainakaan äidin yleistietämys ei ole aina riittänyt kysymyksiin, onneksi koulussa on fiksut opettajat. Kartat, maanosat, mitä missäkin maassa on, mistä mikäkin eläin tulee, missä maissa kukakin on käynyt, miten pitkä matka minnekin, millaista missäkin on. Ja ennen kaikkea, minne voitais mennä reissuun. Reissut mielessä! Yksi hylly on pyhitetty rentouttamaan mieltä; muistoja matkoilta ja muista tärkeistä kokemuksista. Aina ei edes ole tarvinnut olla itse mukana.

Lajittelu, rakentelu, vertailu, muodot, kirjaimet, numerot.

Siinähän sitä onkin meille purtavaa. Jossain vaiheessa parasta hupia oli iltasadun aikaan laskea yhteenlaskuja. Niitä laskettiin sivukaupalla. Ja me tarkistettiin sivukaupalla. Sitten arvoituksia, selkäänpiirtämisiä, mikä kirjain, mikä kuvio, mikä sana. 

Kouluikä lähenee, kaikki ovat projekteja.

"Legoja ei saa korjata, koska etsin siitä laatikosta sitä yhtä osaa, ja ennen sitä en voi saada sitä valmiiksi. Oon lajitellut niitä tuuhaansia viikkoja, ihan totta äiti! Se piirrustus on kesken, jatketaan sitä kaverin kanssa, älä laita sitä pois. Toi on muisto vauva-ajalta, taisin saada ton kortin naantalin muumimaailmasta."

 Tiedättehän, raivaamisen mahdottomuus, Joskus on vaan siistittävä salaa. Ja toisaalta muistettava; myös lapsella on oikeus samanlaisiin tunteisiin ja jatkumoon kuin meillä aikuisilla on projektiemme suhteen.

Patja mattona ja pehmeä pallo ovat muuten mahtava keino kiukkupäiviin.

Kyllä, tuolla pallolla saa lämäillä vessan oveen ja pelata tietyissä rajoissa sisällä.

Patjalla voi keikkua ja sitä vasten voi tarvittaessa vähän takoa nyrkkiä... Kun pettymyksensietokyky ei ole aina ihan kohdillaan. Ulkoilun lisäksi mahtavaa energianpurkua, vaikka vaatiikin todellista dalai lama-olotilaa itseltään. Vielä kun sais ne puolapuut tuohon seinään, pääsis vaikka välillä roikkumaan pää alaspäin, vois viilentää tunteita. Ja olla kivaa!

Tällä huoneella meillä ekaluokalle. Mitäs pidätte?

Pöytää ja pihamaata

Lupailin instagramin puolella saada piakkoin kuvatuksi uuden terassipöydän.

Napsin tänään kuvia vähän pihalta huvikseni, joten samalla napsin pöydästäkin

Pöytähän on paremman puoliskon itse rakentama. Haapalankut päällä ovat maalta, ne on saatu kallisarvoisena lahjoituksena, sään tehtyä vuosikausien mittaan niille tehtävänsä.

Muuten runko on ihan peruspuukauppatavaraa ja rakkaan kätösin koottu. Huomaatteko, puhun rakentamisesta hienoin termein. Peruspuukauppatavaraa. Pöydästä tuli juurikin niin hyvä kun toivoa osasin vaikka en edes kauheasti ohjeistanut. Ensimmäisen viikon satoi vettä pöydän rakentamisen jälkeen, joten siitä on nautittu vasta sittemmin, auringon saavuttua, enemmin.

Olin alunperin suunnitellut pöydän ympärille mustia rautatuoleja, mutta en löytänyt mieleisiä varmasti säänkestäviä ja toisaalta hintaluokaltaan tähän tarkoitukseen sopivia, joten haimme nämä nykyiset punostuolit (mustat nekin kyllä) Jyskistä melko edulliseen hintaan. Kaipasin jotain kontrastia, joten musta oli hyvä valinta.

Pihamaalla ei muuten olekaan tapahtunut muuten kuin hengailua ja rikkojen kitkentää toisinaan. 

Mutta jo ruokapöytä terassilla on kyllä lisännyt käyttömukavuutta, tätä ennen meillä oli vain pieni kahvittelupöytä.

Nyt ulos saa katettua ruuat ja tekee mieli pyytää hyvillä säillä ihan kahvivieraitakin.

On paistettu myös pannaria ja mustikkapiirakkaa terassikahveja varten.

Toka lomaviikko pärähti tänään käyntiin. Vielä kolme edessä. Nyt yritetään nauttia niistä asioista, jotka on omissa käsissä valita. Tässä on joutunut taas taipumaan sen tosiasian alle, että aivan kaikkeen ei pysty itse vaikuttamaan, ja joitakin välttämättömiä vieraita ei elämäänsä kaipaisi. 

Mutta maahankin tallattu kasvaa uudestaan. Jokainen päivä kasvattaa meissä jotain, aivan niinkuin puutarhassakin on sama laki, joten jossain mielin nöyränä on vaan jaksettava ottaa vastaan, mitä vastaan tulee. 

Näissä hiukan haastavissa mietteissä, sen enempää avaamatta jätän teidät tutkiskelemaan kuvia pihasta ja pöydästä; joskus tekee mieli vaikka ihan vaan miettiä niinkin simppeleitä asioita. Vielä parempaa on joskus olla miettimättä aivan yksinkertaisesti yhtään mitään, joten siihen tyhjän mielen tilaan koitan itsekin vielä hetkeksi pian päästä!

Mukavaa viikkoa kaikille!

Haittaako jos sataa?

Periaattessa lomaan kuuluu hyvät ja aurinkoiset kelit, ainakin muualla kuin Suomen kesässä.

Koska nyt on sattunut kuitenkin syntymään Suomeen, kannattaa olla menettämättä toivoaan, jos ilmat ei ihan vastaakaan mielikuvia.

Totta puhuen, oon ollut ihan hyvilläni jopa ensimmäisen lomaviikon sateista. Sopii tähän helposti melankoliaan taittuvaan suomalaiseen mielenlaatuun vetäytyä vaikka keskellä upeinta keskikesää villasukat jalassa miettimään elämää ja syntyjä syviä.

Niinpä meillä on kulutettu kirjoja, mediaa, pikkulegoja ja majanrakennustarpeita enemmän kuin tarpeeksi. Välillä on vähän piipahdettu kuluttamassa mediaa ihan leffateatterissa sekä laiskuuden puuskassa pidetty yllä kansantaloutta ravintolassa syöden.

Tänään luin 450 sivua Eeva Kilven runoja, vain koska minulla on aikaa.

Mahtavaa!

Kahvit on lähes koko ajan pannussa, ja tekisi mieli leipoa korvapuusteja. Musiikki pauhaa, Spotify tarjoaa soittolistoja juuri tähän tunnelmaan pilvin pimein, joskus jätetään sanat pois.

Äsken käytiin kastelemassa pihalla ulkovaatteet ja pesuhuone näyttää ihan samalta kuin syksyllä päiväkotipäivän jälkeen, kun sinne on kuoriutunut ulkovaatevarustus. Saatiinpa kulhollinen mansikoita syötäväksi ja pelastettiin kesäkukat hukkumiskuolemalta (ne jotka oli hengissä jotenkin edes) katoksen alle. 

Sade ropsuttaa ikkunoihin, mitään ei ole pakko jaksaa, tuikkulyhdyt palaa iltaisin,

sauna lämpenee, kirjat tuoksuu ihanilta ja lapset jopa leikkii keskenään.

Tsemppiä niiden sadepäiviin, joille tämä ei yhtä hyvin sovi! Täällä ladataan mielellään näissä fiiliksissä ekalla lomaviikolla, sopii paremmin kuin hyvin!

Lomalla

Parasta on ehdottomasti jo nyt ensimmäisen viikonlopun jälkeen todella hitaat aamut.

Tunne siitä, että jos jotain ei ehdi, se ei ehkä ole lomailun kannalta tärkeää.

Aamulla nautin siitä, että meidän ei tarvitse lähteä kiireellä, Kotona ei ole paikat koko loman aikana varmaankaan tiptop, koska kaikki jää vähän kesken koko ajan, Mutta ei haittaa. 

Tällä lomalla tavoitteina on se, että se soljuu eikä ole liian ohjelmoitu.

Ekana viikonloppuna pääsin ystävän kanssa juhlimaan loman alkajaisia, mutta silti ehdimme maalle nauttimaan paarmoista ja hyttysistä. Eli miehet touhusivat puusavotan parissa, ja me lasten kanssa ihailtiin ympäristöä.

Tehtiin maailman helpoiten valmistuva mansikkakakku, relattiin, heiteltiin frisbeegolfia, ja kerättiin kukkia.

Kukkia riittikin kyllä ihailtavaksi, oikein kukkameri ympärillä sai ainakin hetkittäin unohtamaan nuo paarmat ja hyttyset. Niitä riitti kyllä vaikka muihinkin maailmankolkkiin lähetettäväksi.

Ella on meillä kukkaistyttö, ja haluaa aina puutarhoille sekä kukkakauppaan mukaan ja mieluiten pienen kimpun taikka kukan myös omaan huoneeseen hoidettavaksi. Ellan paratiisi siis.

Ensi viikolla sataa kuulemma. Arvatkaa haittaako?

Mulla on hyvä kirja kesken. Jälleen pino uusia pehmeitä sisustustyynyjä sohvilla.

Kaapissa rapisee lempparinäkkäripaketti ja tuikkulyhtykokoelma kasvoi jälleen yhdellä kipolla.

Eiköhän noilla saa lomatunnelman aikaiseksi.

Kuperkeikkojakin on aikaa tehdä vaikka kuinka!

Me nautitaan sadepäivistäkin!

On heinäkuu. Kesä. Loma. Loma.

Viikonlopun starttaa...

Niin, tänään perjantaina meillä:

Pestään pyykkiä

Pestään kotia

Olisi ilo kertoa, että näin tehdään, koska olen niin ahkera.

Oikea syy kuitenkin on, että meillä on kylässä kuumeinen oksennustauti.

Aamulla se näytti olemuksensa kuumeilemalla.

Kunnes yhtäkkiä potilaan levätessä vanhempien parivuoteella pikkukakkosen parissa, se näytti myös toisen puolen olemuksestaan. Ja jatkoi esittelyään vielä veskin parissa tovin aikaa.

Tilanne on hetken aikaa vakaa, joten siivottuani, päätin tulla jakamaan teille pääasiassa kuvia näistä tiloista, joissa tauti nyt majailee. Oikeastaan siksikin, että sain kaikki purnukat kerrankin siivotessa paikoilleen. 

Meidän viikonloppuun kuuluisi vielä vaikka mitä. Ainakin rippijuhlat.

Nämä rippijuhlat on minulle tällä hetkellä tärkeät, kyseessä on ensimmäinen kummityttöni.

Ainoa kummityttöni. Muut ovat poikia. Tahdon päästä paikalle. 

Nyt kuitenkin pitää keskittyä ensin paranemiseen ja toivoa, että tämä ei kierrä koko perhettä läpi.

Vessaa kuvatessa huomasin, että meille hiipii kuin varkain taas lisää mustavalkoisuutta.

Ostin eilen olkkariin uuden maton alennuksesta, sekä noita tarvikekoreja, joita vessassa näkyy.

Pari koristetyynyliinaa ja tuikkukippakin lähti matkaan. Anttilassa oli paljon Annon juttuja alessa, ja olen nyt keikallaan niihin(kin).

Olin auttamassa ystävääni, joka muuttaa, ja hänelle oli tarkoitus ostaa pieniä kodinkoneita kahvinkeittimestä aina mikroon.

Kymmenen minuuttia ennen sulkeutumisaikaa löysin itseni Powerista, kassalta, maksamasta uutta läppäriä.

En voi kuitenkaan puhua hetken mielijohteesta, koska ko. mallia oli jo katseltu ja entinen koneemme on tehnyt totaalihajoamista jo monta kuukautta. Sinne ei mahdu enää kuvan kuvaa.

Nyt kun on uusi kone, niin kuvien siirtäminen ja kaikki bloggaaminen on taas puolet helpompaa, kun kaikki toimii moitteettomasti. Voi olla, että täällä joutuu notkumaan enemmänkin blogin parissa.

Kuvien parissa! Olen niin onnellinen. Saan siirtää haaveiltuja kuvaustarvikkeita ostoslistan kärkeen, tämä tietokone notkui siellä ykkösenä pitkään.

Mutta, nyt on tältä erää viimeinen pyykkikone pyörinyt, ja pääsen levittämään loput pyykit kuivumaan. Pilvetkin kasaantuu siihen malliin, että taidan laittaa nämä sisälle ja joudun ehkä hakemaan pihaltakin vielä pyykit sateelta suojaan. 

Täältä ei siis puuhat puuhaamalla lopu.

Onneksi kahvinkeittimessä on aina kupillinen.

Sitä ennen kuitenkin trip-mehutarjoilu asianosaiselle ja peitonkohennus.

Muu joutaa odottaa! 

Ihanaa Viikonloppua kaikille!

Muista et meit on täällä seitsemän miljardii...

Elämässä parasta ei ehkä ole sen hauraus tai haavoittuvuus, joka on osoittautunut lähiaikoina niin ylivoimaiseksi, että sen äärellä jokainen meistä tuntee olonsa aika pieneksi. Jokainen tietää, että suurten vaikeiden hetkien aikoina mitataan myös elämän haurauden toinen puoli; elämä on lahja, jonka saamme kerran. Vaikka kuvissa näkyy materiaa, se on toissijjaista. Meidän tehtävä on elää, rakastaa, uskoa, toivoa ja nojautua hetkiin.

En tietenkään halua täällä sen enempää ruotia blogihiljaisuuden syitä, mutta meinasin yrittää palata tänne takaisin, ja tuntuisi hassulta palata ilman kummempia saatesanoja. Selityksiä emme onneksi ole velkaa niin paljon, kun tahdomme elämässä selitellä. Joten tyydyn toteamaan, että täällä nähdään taas, ja kuten muuallakin, me näemme toisistamme vain pinnan. Se mitä meillä on pinnan alla, itse kullakin, vaatii sitä suurinta hellimistä, suurta armollisuutta, jota meidän pitäisi muistaa vaalia toisissammekin. Ei se, mitä näemme, vaan mitä emme näe. Siellä on ne suurimmat pelot, rikkoutuneet haaveet, vaikeat kokemukset, surut ja ahdistukset. Ne ovat myös niitä voimavaroja, jotka kasvattavat meitä. Ei anneta kauniin kuvan, aina kasvoille piirtyneen hymyn tai minkään ulkoisen seikan turruttaa meitä uskomaan, että toinen ihminen ei tiedä vaikeuksista mitään, taikka miksi naapurissa on aina asiat paremmin. Sellainen ajattelu lähinnä estää elämästä omaa elämää täysillä ja vain aika täällä on sellaista, mitä emme varmasti takaisin saa.

Näillä melko syvällekin ihmisyyteen porautuvilla sanoilla teen kevyen paluun blogiin. Blogi tulee päivittymään, kun blogista siltä tuntuu. Se tulee päivittymään pienistä arjen hetkistä, niistä joka tekee tästä blogista juuri tämän blogin. Se ei tule ammentamaan muilta, miettimään enää mistä haluaa puhua, vaan kertoo omaa kieltänsä ja elää omaa elämäänsä. Se kertoo varmaan kuvilla enemmän kuin sanoin, eikä tule luultavammin ruotimaan mitään, mistä joku haluaisi tietää, vaan siitä miltä asiat ulospäin ehkä näyttää. Koska blogi kokee, että se ei kuitenkaan ole kenenkään sielun maisema vaan enemmänkin arjen peili. Tervetuloa takaisin meille, toivottavasti joku on vielä matkassa mukana!

Pidetään huolta toisistamme! 

Kodin Kuvalehti

Me ollaan lehdessä.

Kodin Kuvalehdessä.

Aika jännää ja tällä kertaa tämä on herättänyt vähän tunteita.

Juttu lehdessä on kuvattu nimittäin pari vuotta taaksepäin.

Kuvat ja juttu on itsessään todella ihanat.

Meistä kirjoitetaan lämmöllä, koska Ilona osaa sen aina ja varmasti.

Kuvat ovat valoisia ja kuvaavat sen ajan sisustusta hyvin.

Ne ovat valoisia ja värit pääsevät oikeuksiinsa.

Tämä parivaljakko osaa asiansa takuulla, Ilona ja Hanne siis.

Myös lehti on taittanut ja toimittanut jutun kauniisti.

Mutta mikä puhututtaa?

Ehkä julkaisemisen kesto, ja se, että jutussa ei ollenkaan mainita, että se on kuvattu jo aikapäiviä sitten. Vain iät on muutettu. Onhan ne meidän iät nyt.

Olenkohan ainut, joka mieltää tämän vähän hassusti?

Haluaisitteko muutkin, että jutuissa näkyisi kuvaushetken ajankohta, jos kuvauksista aikaa?

Ehkä mausteena voisi olla pieni juttu perheestä/kodista juuri nyt.

Mene ja tiedä, mutta siinä se on. Kodin Kuvalehdessä.

Niin kuin oli tarkoituskin aikoinaan.

Mutta koska moni on ihmetellyt mm. minun ja kodin muuttunutta ilmettä sekä sitä, että onko kuvat otettu aiemmin ja miten se on vasta nyt toimitettu, ajattelin selkeyttää, että kyllä, kyseessä on vanhoja kuvia kodistamme.

Ja kylläpä on pastellista! Kurkatkaapa juttu ja selailkaa vähän tätä tarinaa alaspäin, niin huomaatte, että meilläkin on muuttunut värimaailma kapeammaksi. Keväällä varmaan pastellit kasvattavat osuuttaan, mutta en uskokaan, että samoissa määrin.

Musta ja valkoinen tuntuu saaneen jalansijansa meillä.

Samoin tietty graafisuus ja yksinkertaisuus; ei enää niin paljon tavaraa esillä.

Vaikka puhtaasti kotimme ei luojan kiitos edustakaan mitään sisustuksen tyylisuuntaa.

Sehän on koti. Osa meitä kaikkia, ja pikkuhiljaa muotoutunut tähän pisteeseen.

Pääasia kuitenkin, että sain syyn varmaankin juuri leipoa.

Kuulemma kakun. Töihin.

Kun kerta värikuvat oikein on kaikkine tietoineen.

Kuten eräs töistä ilmaisi "Luin lehteä illalla sängyssä ja ajattelin, että pitää tuoda Annille töihin. Kun on niin samannäköinen tyttö." 

 Nyt kaikille mukavaa tätä viikkoa!

Selailkaahan tekin huviksenne pari vuotta omia kotikuvia taaksepäin?

Onko teillä muutoksia?

Ja kumpi tyyli juuri Sinua miellyttää enemmän, ennen vai jälkeen?