Elämässä parasta ei ehkä ole sen hauraus tai haavoittuvuus, joka on osoittautunut lähiaikoina niin ylivoimaiseksi, että sen äärellä jokainen meistä tuntee olonsa aika pieneksi. Jokainen tietää, että suurten vaikeiden hetkien aikoina mitataan myös elämän haurauden toinen puoli; elämä on lahja, jonka saamme kerran. Vaikka kuvissa näkyy materiaa, se on toissijjaista. Meidän tehtävä on elää, rakastaa, uskoa, toivoa ja nojautua hetkiin.
En tietenkään halua täällä sen enempää ruotia blogihiljaisuuden syitä, mutta meinasin yrittää palata tänne takaisin, ja tuntuisi hassulta palata ilman kummempia saatesanoja. Selityksiä emme onneksi ole velkaa niin paljon, kun tahdomme elämässä selitellä. Joten tyydyn toteamaan, että täällä nähdään taas, ja kuten muuallakin, me näemme toisistamme vain pinnan. Se mitä meillä on pinnan alla, itse kullakin, vaatii sitä suurinta hellimistä, suurta armollisuutta, jota meidän pitäisi muistaa vaalia toisissammekin. Ei se, mitä näemme, vaan mitä emme näe. Siellä on ne suurimmat pelot, rikkoutuneet haaveet, vaikeat kokemukset, surut ja ahdistukset. Ne ovat myös niitä voimavaroja, jotka kasvattavat meitä. Ei anneta kauniin kuvan, aina kasvoille piirtyneen hymyn tai minkään ulkoisen seikan turruttaa meitä uskomaan, että toinen ihminen ei tiedä vaikeuksista mitään, taikka miksi naapurissa on aina asiat paremmin. Sellainen ajattelu lähinnä estää elämästä omaa elämää täysillä ja vain aika täällä on sellaista, mitä emme varmasti takaisin saa.
Näillä melko syvällekin ihmisyyteen porautuvilla sanoilla teen kevyen paluun blogiin. Blogi tulee päivittymään, kun blogista siltä tuntuu. Se tulee päivittymään pienistä arjen hetkistä, niistä joka tekee tästä blogista juuri tämän blogin. Se ei tule ammentamaan muilta, miettimään enää mistä haluaa puhua, vaan kertoo omaa kieltänsä ja elää omaa elämäänsä. Se kertoo varmaan kuvilla enemmän kuin sanoin, eikä tule luultavammin ruotimaan mitään, mistä joku haluaisi tietää, vaan siitä miltä asiat ulospäin ehkä näyttää. Koska blogi kokee, että se ei kuitenkaan ole kenenkään sielun maisema vaan enemmänkin arjen peili. Tervetuloa takaisin meille, toivottavasti joku on vielä matkassa mukana!
Pidetään huolta toisistamme!
Ymmärrän hyvin, että kaikkea ei halua jakaa somessa. Enkä niin tee itsekään. Mutta jännästi sitä jää lukijana miettimään, että mitä on tapahtunut?
VastaaPoistaIhanaa kun blogi alkaa taas päivittymään. Hyvää kesää!
Ihana kuulla sinusta ja että voitte hyvin! Joskus kuulin jonkun sanonnan, että ei kannata kadehtia niitä joiden ongelmia et tiedä. Tietysti ei ketään tulisi kadehtia, mutta ei nyt ainakaan niitä, joita ei tunne. Ole rohkeasti oman tiesi kulkija. Ihailen, miten ootte selvinnyt työhön paluusta ja kaikesta muusta. Oot rautaa <3. Aivan ihanat sävyt kuvissa. Jotain uudistuksia kamerassa tai jotain? Kyllä kelpaa katsella :)
VastaaPoista❤
VastaaPoistakiva kuulla susta jälleen :) aurinkoista kesän aloitusta teille! t.Eevi
VastaaPoistaMukana ollaan!
VastaaPoistaKaikkea hyvää sinne! -K-
Mukana olen edelleen. Ihana asia että jaksat jälleen kirjoittaa. Arjen pienet ja isot hetket ovat niitä tärkeitä asioita joita jokaisen on hyvä pysähtyä katsomaan.
VastaaPoistaJohanna
Olen odotellut!
VastaaPoistaKivasti kirjoitettu ja ihanat kuvat <3 Toivottavasti kaikki on hyvin <3
VastaaPoista