3. heinäkuuta 2016

Lomalla


Parasta on ehdottomasti jo nyt ensimmäisen viikonlopun jälkeen todella hitaat aamut.
Tunne siitä, että jos jotain ei ehdi, se ei ehkä ole lomailun kannalta tärkeää.





Aamulla nautin siitä, että meidän ei tarvitse lähteä kiireellä, Kotona ei ole paikat koko loman aikana varmaankaan tiptop, koska kaikki jää vähän kesken koko ajan, Mutta ei haittaa. 
Tällä lomalla tavoitteina on se, että se soljuu eikä ole liian ohjelmoitu.


Ekana viikonloppuna pääsin ystävän kanssa juhlimaan loman alkajaisia, mutta silti ehdimme maalle nauttimaan paarmoista ja hyttysistä. Eli miehet touhusivat puusavotan parissa, ja me lasten kanssa ihailtiin ympäristöä.


Tehtiin maailman helpoiten valmistuva mansikkakakku, relattiin, heiteltiin frisbeegolfia, ja kerättiin kukkia.


Kukkia riittikin kyllä ihailtavaksi, oikein kukkameri ympärillä sai ainakin hetkittäin unohtamaan nuo paarmat ja hyttyset. Niitä riitti kyllä vaikka muihinkin maailmankolkkiin lähetettäväksi.


Ella on meillä kukkaistyttö, ja haluaa aina puutarhoille sekä kukkakauppaan mukaan ja mieluiten pienen kimpun taikka kukan myös omaan huoneeseen hoidettavaksi. Ellan paratiisi siis.


Ensi viikolla sataa kuulemma. Arvatkaa haittaako?
Mulla on hyvä kirja kesken. Jälleen pino uusia pehmeitä sisustustyynyjä sohvilla.
Kaapissa rapisee lempparinäkkäripaketti ja tuikkulyhtykokoelma kasvoi jälleen yhdellä kipolla.
Eiköhän noilla saa lomatunnelman aikaiseksi.


Kuperkeikkojakin on aikaa tehdä vaikka kuinka!
Me nautitaan sadepäivistäkin!
On heinäkuu. Kesä. Loma. Loma.



4 kommenttia:

  1. Hyvää lomaa! :) Mäkin vietin koko eilisen päivän hyvän kirjan ja tuikkujen parissa ja ei haitannut sade ollenkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se pienissä määrissä haittaakaan, tuleepahan levättyä ja oltua vaan :) Toki jos koko loman heittää vettä, joutuu muuttamaan lausuntoaan...

      Poista
  2. Hitaat aamut ovat parhautta =) Niin ihania kuvia ja tunnelmia Sinulla jälleen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella, näitä ei aina edes muista arvostaa. Kiitos :)

      Poista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!