17. tammikuuta 2012

Bodyt


Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty?
Kuvaa melkoisen hyvin tätä ompelusprojektia.
Lapsella on ikää 9kk.
Bodeja oli tarkoitus jo odotusaikana ommella.



Olen pelännyt projektia.
Resorit vihaavat minua toisinaan.
Napeista ja nepeistä en ymmärrä mitään.
Vasaraa tuli kuitenkin paukuteltua!


Uusimmassa Ottobressä oli ohjeita oikein kaksin kappalein,
enkä voinut vastustaa kiusausta.
Ella sai siis pandabodyn ja tuon sydänbodyn tilkuista.
Näillä kankailla raaskin harjoitella.


Muuten, ei uskoisi, että meidän neiti kasvaa painokäyrissä alakäyrillä,
kun näitä kuvia katsoo!
No, käyrät kun käyrät, kunhan kasvaa omillaan. Mutta lääkärikin,
kyllä, joutui tarkistamaan painon, "kun sillä on niin mehevät posket."


Tällaiset nämä ensimmäiset harjoituskappaleet on!
Ja miulla on bodyvimma!
En malta odottaa et pääsisin tekemään oikeasti herkullisia yhdistelmiä!
Tähän malliin vaan turhautuu kangasta melkoisesti,
kun etukappale on kahteen kertaan tietenkin!
Seuraavaksi perusversiota, toivottavasti!


16 kommenttia:

  1. Oi tavaton miten hyvin olet saanut onnistumaan bodyt, jos nämä kerta ovat ensimmäiset tekeleesi sillä alueella. Vau! Pääset opettamaan tulevaisuudessa bodyjen tekoa myös miulle :) Parhaat vinkit siis talteen ;)

    VastaaPoista
  2. Ompas ihanat bodyt:) millä kaavalla oot tehny?mitäs tykkäsit paukutella vasaralla??mulla on noi kam-pihdit,mietin että kumpia käyttäis bodeihin...

    VastaaPoista
  3. voi että ihania, tilasin muutaman lehen ottobretä niin saan minäkin kaavoja :)
    mirjam översti-holopainen

    VastaaPoista
  4. Anna, kiitos :) Ei muuta ku vasara ja neppejä :) Muu onkin siulle varmasti jo tuttua hommaa! :)

    Elina, tykkään enempi bodeissa noista rengasnapeista, kun ne on ohkasempia. Liivareihin laittaisin mieluusti kameja, kunhan tilatuksi tulee. Nuo rengasnepit on vaan KALLIITA suhteessa noihin toisiin... Eli edullisia paikkoja niiden ostoon saa vinkata! Vasaralla meni ihan jees, olihan siinä miehistä tuntua, sain vähän apujakin... :D Kaava on se uusimman Ottobren kietaisumalli, en muista nimeä :)

    Mirjam, sie koukutut siihen lehteen niin hulluna, että tilaat sen kokonaan... :) Ihan huippulehti! :)

    VastaaPoista
  5. Mielettömän ihana bodyt ja herkulliset kankaat =) Itsekin meinasin että kunhan kerkiän niin kokeilen tota kaavaa. Itse ajattelin että poikkasen ton alemman etukappaleen tylysti lyhyemmäksi kun sisäpuolellehan se jää ja menee sitten vähemmän kangasta =)

    VastaaPoista
  6. Noita bodykaavoja juuri itsekin piirtelin samaisesta lehdestä ja olen nyt etsiskellyt, mistä noita prymin 8mm rengasneppejä saisi, mitä ohjeessa oli käytetty. Olen löytänyt vain 10mm kokoisia, jotka ovat pienelle lapselle hieman kömpelöitä. Vinkatkaa, pliis!

    Ja hyvältä näyttävät nuo tekemäsi bodyt ja resoritkin!

    Itse käytän prymin pihtejä, kätevät eivätkä kovin kalliit.

    VastaaPoista
  7. Oikein hyvältähän ne näyttää ja sopivan kokoisiltakin ;)

    VastaaPoista
  8. Tosi nättejä bodyja! :) Pisti naurattaan tuo "mehevät posket" :D

    VastaaPoista
  9. Tosi ihania! Mä olen tehnyt yhden bodyn ja mun hermot ei kestä niiden ompelua. Ehkä jos joskus tulee lisää omia murusia on pakko rohkaista mieli ja kokeilla, mutta toistaiseksi pitäydyn valmiiden tuunaamisessa...
    ELi nostan hattua sulle!

    VastaaPoista
  10. Hei mistä oot tilannu tuota nauhaa johon oot saanu heikun keikun tekstin?
    m.ö-h

    VastaaPoista
  11. Voi miten ihania! Tuo pandakangas on niin somaa! :) Itse olen löytänyt ompelun taas vasta hiljattain ja ompelen tyynynpäällisiä näin aluksi :D

    VastaaPoista
  12. Kiitos kaikille ihanista kommenteista jälleen!

    Kirsi, tuo on ihan hyvä ratkaisu, itse pelkäsin kankaan rupeavan "rullautumaan" käytössä jos niin toimisi.

    Lilli, minäkin haluan juuri noita neppejä! Mistähän ihmeestä...

    Norppastiina, miulla on haaste vielä edessä, eli ne neppilistalliset. Tää on hyvä malli oikeasti aloittelijalle, joten kokeilepa vielä! Varmasti vaan omaat liikaa itsekritiikkiä.. :)

    Anonyymi, nämä ovat ruotsalaisesta putiikista "minanamnband.se", valmiiksi siis tulevat merkkeinä, itse vaan tekee siellä sellaisen kuin haluaa :)

    Minna.K, kunhan se ompelukärpänen kunnolla puraisee, niin et malta olla kokeilematta muutakin! Tosin mie yhä teen tosi usein uusia tyynynpäällisiäkin, ihanan nopsaa ja kodin ilme muuttuu kätevästi hetkessä! :)

    VastaaPoista
  13. No nyt vastaankin itse omaan kysymykseeni, kun löysin nyt noita Prymin 8mm rengasneppejä Ottobreshopista! En löytänyt kylläkään etsyn kautta vaan ihan sähköpostikyselyllä, tilauksessa nyt siis ovat! Taidanpa siitä ilosta ryhtyä leikkelemään bodyn paloja jo valmiiksi!!

    Kiitos myös merkkivinkistä, täytyy joku päivä käydä noitakin tutkailemassa...

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!