10. helmikuuta 2013

Räsyjä ja nimipäiviä


Sain taas pari uutta räsyä, niin ne suorastaan huusivat päästä kaikki yhteen
olohuoneen isoksi matoksi.
Voi olla kulunut idea, mutta kun ei ole vielä meidän lattioita kuluttanut niin olkoot
nyt väriä tuomassa muuten niin seesteiseen ;)


Joku saattaisi sanoa, että ei noita värejä saisi yhdistää,¨
mutta mie en välitä :) Miusta ne on kivat, keväiset, kevyet ja ennenkaikkea valkoista mattoa
värikkäämmät. Ja huokaiskaa kauhistuksesta....
Vaalea matto on nyt keittiön pöydän alla. Lapsiperheessä.
Saadaan siihenkin pian väriä!


Aamulla käytiin Myllymäessä laskemassa pulkkamäellä ja tottakai rinnekahviossa juomassa
kahvit, lopuksi vielä laskettiin pulkalla autolle!
Oli ihanaa, mutta ei mitään tapahtumaa, kuulemma se on vasta tiistaina.
Joutaakohan sitä uudestaan paikalle?
Sunnuntai olisi kyllä hyvä päivä perheille. 


Sitten on vietetty Ellan nimppareita, 
oman perheen voimin ja muidenkin vieraiden voimin.
Kahviteltu ja nautittu.


Ella tahtoi juhlatukan (lue: äiti pakotti) ja kokeilin sivuun vievää lettiä.
Ei kovin hyvin kestänyt rämäpään menossa.
 

Lahjaksi saatiin saman sarjan Leppis-reppu kuin veljellä pöllöreppu.
Isolta näyttää pienen selässä, mutta antaumuksella sitä kannettiin,
kun veljen mallia on kadehdittu jo tovi.
Meneehän tuo sitten kerho/päikkyreppuna  aikanaan, jos ei muuten.

Sellainen sunnuntai täällä...
Loppuun on pakko huokailla, et milloinhan sitä ehtisi ompelukoneen ääreen?
Melkein mahdotonta nykyisin! :)

7 kommenttia:

  1. Kiva idea, eikä se loppuunkulu, maku vaan vaihtelee :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat matot ja kiva idea yhdistellä ne kaikki rinnatusten:) Minäkin niin kaipailisin räsymattoj, mutta montaa ei itseltäni löydy.

    VastaaPoista
  3. Oi että kun teillä on kaunista, juuri sopivasti vaaleaa ja iloisia värejä!

    VastaaPoista
  4. Ihania mattosia :) Meilläkin yläkerrassa on pari, tykkään :) ja huippu tuo Ellan paita, kiva väri! :)
    mukavaa laskiaistiistaita!! <3

    VastaaPoista
  5. Voi suloisuuksien suloisuus ♥ Mitkä lapset ♥
    Ihana blogi. Ihana koti.
    Ihanaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
  6. Ihana blogi sinulla <3 Olohuoneen pöytä ja räsymatot tosi kauniita!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!