27. maaliskuuta 2013


Keskiviikon kuvapläjäys.


Meillä on ollut ilo tänään nauttia Mummin seurasta,
joka on lomalla.

Mie oon saanut notkua vähän enempi koneella ja laitella paikkoja.
Napsin samalla muutamia kuvia, kun asiat oli suht koht paikoillaan.


Ihanaa kun on valoisaa melko pitkälle iltaan,
mutta vielä voi nauttia ilta-aikaan kynttilänvalostakin.

Keväästä on muodostumassa miun lempparivuodenaika,
aiemmin oon ollut täysin syysihminen.


Nappasin Gundan vaa'an kirpparilta tietämättä,
pidänkö siitä oikeasti.
Toimiva se on ainakin ja saa punnittua painaviampiakin juttuja
kun tuolla 3kg:n bloomingvillen jäljitelmällä.

Melkoinen yllätys oli myös, kun mieheni eilen parkkeerasi
auton passihakumatkalla erään ihanan sisustuspuodin eteen.
Yllättäen. 
Menin vähän hölmöksi, että mitä sieltä tarvitaan.
No emännälle,¨
kuppeja nääs.
Ei kai se auta kuin kehaista julkaisesti,
Ihana mies! 


Kotona on jo niin keväistä,
että mietin mitä lisään sitten kesällä!
Pikkuhiljaa kenties pastellit vaihtuu voimakkaampiin väreihin,
oranssiin, keltaiseen, jne?
Jää nähtäväksi, kykenenkö.


Sen rakkaan miehen kauhuksi ilmaantui tänään kuin itsestään kotiovelle
mäntyinen vitriini, pieni ja suloinen.
Mies oli eri mieltä.
Mie vähän meinaan, et kun pistän siveltimellä sohien ja tilaan 
vähän nuppiloita,
ni se ei anna tätä pientä mäntyistä kauhistusta ikinä veke. 
Nähtäväksi jää!


2 kommenttia:

  1. Ihanan keväistä teillä! Räsymatot, olkkarin pöytä, takka ja valoisuus on tosi kivoja.

    Samanlaisella maatuskalla olen leikkinyt pienenä.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!