5. marraskuuta 2013

Olohuoneen uusi järjestys

 (Huomatkaa meille kotiutunut uusi ihana, tai no vanha ihana, jalkalamppu.)

Olin jotenkin kyllästynyt siihen, että sohvat on aina seinänviertä pitkin, mutta en oikein toisaalta ole saanut asettumaan kalusteita suorakaiteen muotoiseen olkkariimme järkevästi.
Huono kombo tuo kolmen ja kahden istuttava sohva, mut on ne kyllä ahkerassa käytössä. joten en aio katua.


Nyt sitten sohvat päätyivät L-muotoon ja takka jää kyllä vähän taka-alalle.
Mutta vaihtelu virkistää, kauankos nuo tuosta kipsuttaa takaisin.
Arkusta tuli hetkeksi olkkariin pieni olkkaripöytä.


Tämä ihanuus puolestaan pääsi sivupöydän virkaa toimittamaan seinän viereen,
ja olen ihan tyytyväinen, etten ole ehtinyt sen jalkoja sahata. Nyt se sopii tähänkin virkaan.


Yllä on kodin epämieluisin kuvauskulma. MUSTA ISO RUMA TELEVISIO.
Miehen sisustusta parhaimmillaan ;)
Ei vaan, telkkaria meillä kyllä katsotaan, mutta tulevassa pitää miettiä joko sen piilottamista tai valkoista ruutua. Mutta mitä sitä toimivaa vaihtamaan. Siis puhun telsusta, en miehestä.

Palataan taasen muruset!
Ps. Mitä ootte mieltä suurista kuvista? Mietin saisiko niistä enempi irti? Vaakakuvat ei vaan mahdu näytölle peittämättä osaa sivupalkista ja tää tietsikkatumpelo ei osaa asetuksia muokata oikein! Huhheijaa!

30 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää uusi järjestys! Meidänkin olohuone on vähän hankala ja huonekalut ei sinne asetu järkevästi muuten kuin nykyisessä järjestyksessään, tai ainakaan parempaa en ole keksinyt. Järjestystä olisi kiva vaihtaa välillä. Mä peukutan isoja kuvia! Ehdottomasti parempia. Pienistä jää niin paljon näkemättä, kun ei jaksa tihrustaa tai klikata suuremmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmällä vaan menee aikaa tottua tähän uuten blogin näköön, kun kuvat on isoja. Pitää ehkä vähän yrittää säätää jossain vaiheessa noita leveyksiä ja yksinkertaistaa muuta.

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! Iso kuvakoko on kiva. Vaakakuvat saat mahtumaan kun menet ulkoasun muokkaukseen -> malli -> mukauta -> säädä leveyksiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun saan hetken reuhaa ilman panikkia, kokeilen! Jes, arvasin et joku osaa neuvoa!

      Poista
  3. Kaunis olohuone, hyvältä näyttää uusi järjestys :)

    VastaaPoista
  4. Joo kyllä se vaan kummasti piristää mieltä kun vaihtaa vähän järjestystä!:) Meilläkin on sellainen hankalan mallinen tuo olkkari, että vaikka tekisi mieli käännellä huonekaluja, en oikein tiedä miten saisin ne järkevästi...

    Mutta oikein kivoja on nuo isot kuvat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja aina ei voi sisustaa kaikkea uusiksi tai edes hankkia mitään uutta, silloin tää huonekalujen sijoittelu uusiksi on ihanaa "puhdetta" :) Mie oon monet kerrat vedellyt patakintaiden päällä huonekaluja ees taas tuossa tilassa, ja sitten ne on päätyneet kuitenkin alkuperäisille paikoille :D Taukojumppaa kait ;)

      Poista
  5. Näyttääpäs kivalta ja ihanalta, edelleen teiltä ;) Vaihtelu virkistää, olkkarin järjestys on minullakin käynyt mielessä, ja tosiaan nuo miesten isot mustat telkut ei oikein aina istu sisustukseen :D Olen miettinyt sellaista isoa kaappia johon sen saisi ehkä kätkettyä ovien taakse? ;)Ja aina pitäisi isompi muka saada ;)
    Isot kuvat näyttää kivoilta :) Vaikka itse saan niistä irti paljon jo pienempänä, koska tapana on selata kuvat sitten suurennettuna uudemman kerran!
    Mukavaa viikkoa teille <3 valoa pimeyteen ja jaksamista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehet on hassuja telsujen kanssa, miulle riittäisi tietenkin pienempikin postimerkki josta tiirailla. Mutta jotenkin se on kyllä hallitseva, huhheijaa! :)

      Teille kanssa muruset ihanaa ja iloista viikkoa <3 Ootte rakkaita!

      Poista
  6. Taisinpa löytää ekkua kertaa visiitille :) Ihanan näköstä täällä! Ja isot kuvat on tosi kiva juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kun löysit kylään :) Joo, ikäänkuin vasta tajusin et hitto ne saa suuremmiksi :) Tulevat oletuksena pieninä :)

      Poista
  7. Ihana uusi järjestys :) Itsekään en tykkää telkkareista olohuoneissa, mutta meilläkin se pakosta siellä on.

    Minusta isommat kuvat on parempia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole mahdollisuutta erikseen telkkuhuoneeseen, ja toisaalta, miusta on kyllä ihan kiva, et jos lapset katsoo jotain, ja mie puuhaan muuta, niin oon silti tässä lähellä ja tiedän mitä ne puuhaa. Varsinkin sit jos ne alkaa joskus jotain pelikonsoleita näpytellä :)

      Poista
  8. Nää isotkuvat on hurjasti paremmat!! Ja sitten vaan metsästämään telkkarille sopivaa kaappia minne sen sais piiloon ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On? No sitten pitää nähdä vaivaa vähän noiden leveysten suhteen et saan vaakakuvatkin mahtumaan, ettei aina tarvi kuvata pystyssä :D Harvemmin ajattelen kuvaa ottaessa miten kamera ehkä on, vaan sitä tulee pyöriteltyä kädessä miten sattuu. Kaappi on hyvä ratkaisu, mutta en tiedä haluanko tuohon tilaan enää mitään niin massiivista ja korkeaa. Esirippu se on kai hommattava ;) Ei oo enää niin arkista sen jälkeen televisiontuijottelukaan :D

      Poista
  9. Komppaan sua; tv EI ole kaikista mieluisin kuvattava!
    Mutta vaihtelu virkistää, tämäkin järkkä näyttää kivalta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan ole! Vältän hirmuisesti tuolta kuvien ottamista, toisaalta onhan noita telkkareita muillakin :) Ei se niin paljon tuossa livenä häiritse mutta kuvissa se imee kaiken muun sisäänsä. Ihme kapistus. Kiitos, itsekin pidän vaihteeksi tästä järjestyksestä! :)

      Poista
  10. Voi kuinka ihanan näköistä ja tunnelmaa!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, miustakin on nyt kiva - ainakin hetken aikaa :)

      Poista
  11. Vitsit mikä lamppu - ihana! Ja muutenkin näyttä kodikkaalle ja tosi hyvälle tämä järjestys.
    Telkku on meilläkin rumilus, vaan ei ole oikein kaappia tms, johon piilottaisi, kun seinällä. Piiiitkän ollut mietinnässä telkkuseinän maalaus mustaksi ja muutenkin tv-huoneen tapiseeraus. mutta ei vaan saa aikaseksi, ja mustakin aikas tumma väri -että hmm ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon ihan lovena lamppuun. Näen lukea sohvalla ;) Hahaha! Mie en oikein tiedä mikä olisi toimiva ratkaisu, mietin kanssa jotain tummapohjaista tapettia, kuviollista, mutta miusta se ei istu tuohon kohtaan meillä. Kaapissakin on hankaluutensa, se voi helposti olla "kolkko". Ja olis outoa jos sohvat olis aseteltu noin kaappia kohden :D Et kaappia katsellaan tässä ;) Enkä jaksais sitä auki-kiinni-miten sattuu, äiti avaa jo rumbaa. Ehkä siis tyydyn toistaiseksi valittamaan kohtalostani, joka on monilla sama :)

      Poista
  12. Kaunis jalkalamppu - meillä melkein samanlainen!
    t. Tarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään hirmuisesti :) Varmaan tykkäisin teinkin lampusta siis. Hei, mie julkaisin sen kommentin tuohon Mummola-tekstiin mutta katos kuin tuhka tuuleen! :O Harmittaa, en tajua välillä tätä. Mutta kiitos siis kommentista ja kiva, jos vein siut hetkeksi tuttuihin maisemiin. Luulen, että mummikaan ei pahastu kuvista :)

      Poista
  13. Voi, kuinka pidän kotinnne tunnelmasta!!♥
    Tuntuu, että se tv on aina "ongelma"...;D

    Ihanaa viikonloppua!:))

    VastaaPoista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!