Voihan syksy!

Kuvia elo-syyskuulta.

Jotain rauhallisen tuntuista, keskelle kiirettä.

Kiire on itseluotua.

Kiire on turhaa.

Silti meillä ainakin opetetaan sitä lapsillekin päivittäin.

Harvassa on ne hetket jälleen, kun en ressaa.

Milloin mitäkin pientä.

Kuinka tällä viikolla ehdin liikkumaan.

Tekemään suunnitteluajat.

Ne loput pihahommat.

Arjen askareet.

Saanko aikaa ajatuksilleni ja vain itselleni?

Jaksanko olla tarpeeksi kaikkea?

Siihen päälle kun lisätään syksyllä syntyneen kirous,

jonkinlainen eksistentiaalinen kriisi keskelle suurta hoppua, 

on pieni pää mukavasti pyörällä.

Mikä tässä Syksyssä on?

Kuinka se voi samaan aikaan saada aikaan riittämättömän fiiliksen ja sen fiiliksen, että mullahan on kaikki ihan tässä näin. Kaikki riittävä.

Sekava setti. 

Joka tapauksessa täällä on hiljaista.

Osaksi siksi, että en jaksa paneutua niihin aiheisiin, joita varten blogi on luotu.

Taikka en tiedä, haluanko syventää tätä blogiakaan sen enempää, sitä rohkeutta ei taida juuri nyt riittää. 

Kuvaukset kuitenkin jatkuvat.

Hetkistä arjen keskillä.

Annetaan kuvien puhua.

Jokaisen muodostaa oma käsityksensä.

Ikuinen kirjoittajalikka on ryhtynyt ilmeisesti kuvittamaan.

Se mitä luulin osaavani sanoa hyvin, kuvaavasti,

ei enää riitä kertomaan.

Kuvassa on se hetki, siinä olemme läsnä juuri siinä hetkessä.

Nauttikaa syksystä, 

nauttikaa mahdollisesta kiireettömyydestä.

Luodaan rauhaa ympärille.

Hengähdetään vaikka väkisin.

Ja huomataan, että on helppo hengittää.

Ihan hyvä olla.

Ja muistetaan, että samat tähdet loistaa meille kaikille.

Me ei olla yksin.

Ei voida olla ainoita, jotka tuntee just tällä tavalla.

Toivon teille kaikille kauniinvärisiä syksyn lehtiä, auringonpaistetta, viilentävää syyssadetta, aamun usvaa ja kokemisen arvoisia pieniä hetkiä!