UUSI BLOGIOSOITE

Hei!

Olen päättänyt tehdä blogin suhteen hiukan muutoksia, koska olen jo pitkään kokenut, että näin täytyy jossain vaiheessa tehdä. Haluan linjata blogiani hiukan uudestaan ja koen, että helpointa on aloittaa vähän kuin uusiksi, mutta vanhaa kunnioittaen. Tämä blogipohja on alunperin luotu aikoinaan ompeluksia varten. Paljon on sen jälkeen blogattu muustakin. Tarina jatkuu siis Lilyn puolella. Olen iloinen, jos jatkat matkaa kanssani!

Blogini muuttaa uuteen osoitteeseen:

http://www.lily.fi/blogit/heikun-keikun

Tervetuloa seuraamaan jatkossakin!

Pitkästä aikaa

Ulkona on jo tovin vallinnut hämäränhyssy,

Kirjoitin jo aiemmin sen vaikutuksesta minuun. Yhtäkkiä kaikki tuntuu kääntyvän sisäänpäin ja sosiaalisten suhteiden eteen saa tehdä töitä. Viltit, peitot ja tyynyt kutsuvat sohvalle ja sänkyyn seuranaan herkut ja hyvä kirja. Tai blogit. Tekee mieli olla vain omien ajatusten kanssa.

Olen laiskistunut sosiaalisen median ja muidenkin kanssa. Oman henkilökohtaisen Instagram-tilin poistin (ainakin toistaiseksi) käytöstä, Heikunkeikun-tilille ei ole päivittynyt toviin, koska puhelimeni ei yksinkertaisesti suostu sinne lataamaan kuvia, joskin inspiroidun valtavasti muiden kuvista. Tarvitsen uuden puhelimen, luultavasti jo ennen kuin Joulupukki ehtii apuun.

(HM Homen kynttilät tuoksuvat ihanilta, näitä voisi ostaa tusinan)

Elämää täällä silti eletään ja nautitaan jo lähestyvästä joulusta. Otin itselleni oikeuden vaihtaa jo hitusen fiilistelybanneria otsikkoruutuun blogiinkin, koska joulun odotushan se on parasta. Ensilumen sataminen ajoissa vain lisäsi hurmosta; ulkona oli hurjan kaunista! Nyt vain toivotaan, ettei kaikki valkeus taas häviä plussakelien myötä. Pimeys lumella on vain helpompi kestää.

(Tuikuista saa nättejä päällystämällä niitä kuvioteipillä ja pujottamalla kauniiseen pussiin, vaikka päiväkodin tädeille lahjaksi. Lapsetkin osaa tehdä tämän lahjan.)

Lainasin kylämme kirjastosta jo pinkan jouluaiheisia lehtiä ja kirjoja.

Okei okei...jouduin hakemaan ne vielä puoliksi takahuoneesta, koska kuulemma olen ensimmäinen joka kysyy. Päivittelin siinä sitten kirjastonhoitajalle, että onko hän ollenkaan huolissaan, kuinka myöhässä kaikki ovat tämän asian suhteen :D

Sain ehkä hiukan naureskelua osakseni...

(Soodakoristeet sopivat kuuseen, paketointiin ja kummilahjoiksi, ja ovat helppoja tehdä)

Ensimmäiset soodakoristeet on jo leivottu, minä ja kummityttöni teimme vähän jo vanhanaikaisia palloja, sydämiä, tähtiä ja kuusia. Lapset sen sijaan tekivät modernimpia hellokittyjä ja dinosauruksia.

Myönnän, että ensimmäiset roikkuvat jo pienessä kuusessakin. Kuusihan on ihan vahinko, joten sitä ei lasketa.

Meillä on paistettu muutama satsi jo pipareita, valmistaikinasta.

Tänään lasten listalla kuulemma olisivat olleet piparkakkutalot. Kiitos mutta ei kiitos näin arkena. Jätetään jollekin viikonlopulle.

(Nyt viimeistään on aika kaivaa esille joululehdet ja sieltä löytyvät ihanat ideat jouluun.)

Kodissa on tehty siivousta, mitään suurta me ei varmaan sitten joulun alla tehdäkään.

Ikean joulu on tsekattu, ja valikoima tähtiä roikkuu ikkunassa.

Kynttilöitä on pilvin pimein.

Joululahjoista kummilasten alkaa olla paketointia vaille valmiit.

Joulukortit on pientä viimeistelyä vailla valmiit.

Pientä vahinkokuusta lukuunottamatta varsinaiset joulukoristeet saavat odottaa.

Mutta se tunne välittyy jo nyt.

Hain aiemmin havuja metsästä ellan kanssa, samalla kun metsästimme vielä puolukanvarpuja pieniin sydänkransseihin makkarin parioviin.

Saimme vielä kaiken etsimämme ja tehdä vähän luontoaskarteluja!

Mikä tuoksu (ja siivo!) havuista levisi sisälle.

Kranssiin keskelle kelpasi itse leivottu soodasydän sinnekin.

(Havuista saa helposti nättejä kransseja ja joulukoristeita ystäville viemisiksi)

Teen tosiaan lyhennettyä työpäivää, kuutta tuntia.

On ihanaa, kun illat ovat pidempiä. Kuudelle tunnille on huomattu nyt niin paljon positiivisia vaikutuksia, että hain sitä kevääseen saakka. Ja niin paljon ekaluokkalainen tarvitsee vielä aikusen tukea koulupäivien jälkeen niin turvaksi kuin ystävyyssuhteiden vaalimiseen, että olen iloinen päätöksestä.

(Kovakantinen värityskirja aikuisille on ihana lahja, tarjoaa iloa pitkäksi aikaa)

Näin on siis siirrytty blogissakin varsin syksyisistä tunnelmista talvisiin. Jospa saisin nyt kuvattua enemmän meidän touhuja ja arkea, jouluisia näpertelyjä ja vinkkejä. Toivottavasti sait niitä myös tässä postauksessa, jos lahjahuolet jo painaa mieltä.

Useammin vieraita!

Hidasta, hidasta on tää blogielämä, mutta ei paineita.

Muutama kuva kuitenkin eräältä viikonloppuillalta, kun saatiin naapurit kylään.

Tehtiin burgereita ja herkuteltiin.

Seuraava sovittu kattaus on Halloween-juhlat, ja niitä kyllä odotetaan, ainakin lasten puolesta.

Kai se on pukeuduttava itsekin, niin harvoin pääsee juhlimaan pukujuhlia enää :)

Tässä tätä iltaa muistellessa tajusin, että aika vähiin on käynyt vierailut arkena varsinkin.

Ja viikonloppuinakin.

Kai se on sitä arkea ja hektisyyttä, sitten sitä kaipaakin vaan omaa rauhaa viikonloppuna.

Mutta heti kun istuu iltaa ystävien ja läheisten kanssa, huomaa että maailma onkin parempi paikka. 

Kynttilöiden, hyvän ruuan. lämpimien vilttien ja liikunnan lisäksi syksyyn siis varmasti toisivat lisää jaksamista ja piristystä kyläilyt!

Itse ainakin tunnustan olevani tosi huono pitämään yhteyksiä, ja monet kyläilyt varmastikin menee ohitse jo sen vuoksi. Kun ei saa sovituksi taikka edes soitettua mitä kuuluu.

Päätin alkusyksystä, että metsään lähtiessä pyytelen ystäviä mukaan, mutta sekin on jäänyt.

En vaan saa aikaiseksi. Vaikka sitten on aina vahvempi olo, kun saanut jutella ystävän kanssa tunnin pari lenkkeilyn lomassa.

Täytyy siis petrata tässä asiassa...

Nyt täytyy lähteä auttamaan pikkukokkia. Sämpylätaikina tavattu pussin kyljestä ja se on kohonnut oikeuksiinsa, niinpä siirrymme leipomispuuhiin!

Lapsuuden retkimaisemat

Eilen oli taas perinteisen (kyllä kaksi kertaa peräkkäin on jo perinne) sunnuntairetken vuoro.

Nyt suuntasimme monesta hyvästä syystä kohti Ruokolahden Myllykoskea.

Paikka on tuttu lapsuudesta, vaikka reitillä pitkin kilauttaa velipojalle, että mistäs sinne nyt oikeasti mentiin...

Laavulle on todella lyhyt matka kävellä parkkipaikalta, vain puolikilometriä, ja tänä sunnuntaina me olimme mukavuudenhaluisia. Ajoimme autolla lähellä ja menimme notskipaikalle vaan nauttimaan luonnosta ja olemisesta. 

Lyhytkin kävelymatka tarjosi lapsille korkeuseroja ja nähtävää kyllä. Ja paikan päällä riitti ihmeteltävää nimen mukaisesti pienessä koskessa. Meillä oli taas trangialounas ja makkarat mukana, mikäs sen helpompi tapa kokata sunnuntailounas.

Joskus vaan on ihana päästä helposti perille ja nauttia olemisesta. Myllykosken laavulla riittää ihmeteltävää ihan laavun ympäristössä. Kaarnojen uittaminen koskessa, vesistö ja sen kohina, kalliot laavun takana houkuttelevat kiipeämään. 

Olemme käyneet laavulla viimeeksi muistaakseni talvella ja siihen liittyy eräs riemukas tarina, jonka asianosaiset varmasti muistavat, sen verran siihen liittyi umpihangessa autolla peruuttamista. Tuolloin lapset olivat pieniä ja suunnistimme laavulle pulkat apuna. Ottipa Ella torkutkin matkalla :)

Oli taas ilo huomata, että lapset eivät jaksaneet kiukuta ollenkaan ja tekemistä ei todellakaan tarvitse luonnossa keksiä. Todellista hermolepoa siis kaikille.

Myllykosken laavu on sijaintinsa vuoksi myös suosittu kahvittelu ja makkaranpaistopaikka, joten paikalla oli myös muitakin. Saimme kyllä pitkän hetken nauttia luonnon rauhasta ihan keskenämme, kun monet olivat juuri lähdössä kun saavuimme paikalle.

Jokatapauksessa, jos kaipaa ihan omaa rauhaa, voi olla että täältä ei sitä täysin saavuta. Usein jo parkkipaikalta kyllä näkee, onko paikan päällä paljon porukkaa.

Paikalle osui myös päiväretkeilijöitä, jotka kiersivät läheisiä retkeilyreittejä.

Jäikin kaivamaan mieltä, että tähän kahvihetkeen yhdistäisi joku kerta hitusen enemmän kävelyä, kun itse on vähän virkeämmällä tuulella.

Meillä on nyt innostuneet muutkin metsäilystä sen verran, että kotiin saapui tänään uusi teltta postissa. Sitä päästään aikuisten kesken jo testaamaan tänä syksynä varmasti ainakin kerran, yhden yön reissulla. Kyllä sinne pitäisi koko porukankin mahtua maate, mutta sellainen reissu viivästynee sitten ensi keväälle. Jos pääsisi jonnekin uusiin, kaukaisempiin maisemiin.

Muistoja metsäretkeltä lapset ovat keränneet omiin luontokirjoihinsa, kirjoitan niistä myöhemmin.

Vaikka luonto  on lähinnä muistoja ja mielen lataamista varten, niin lapsia on niin helppo innostaa luontojuttuihin mukaan, nyt kirjan sivuille päätyi kauniin värinen mustikanvarpu.

Kyllä tällä retkellä taas jaksaa ensi viikkoon, sunnuntaihin. Josko sitten lähtisi kurkkaamaan jonkun toisen laavun taikka kauniin maiseman. Itsehän tulinkin juuri metsälenkiltä, nyt kahvin kautta nukkumaan!

Luontoilkaa :)

Sunnuntairetki Repovedelle

Olemme suunnitelleet retkeä Repovedelle jo kauan.

Kun lapset katsoivat kuviani Patvinsuon vaellukselta, he olivat myytyjä.

He haluavat myös; vaellella. Näin Ella tätä osuvasti nimitti.

Päätimme vapaan sunnuntain siis vaellella.

Repoveden ketunlenkille suuntasimme, koska se on suht hyvän matkan päässä, itselleni vielä melko tuntematon ja lapsille hyvä aloitusreitti.

Pienelle viiden kilometrin matkalle on saatu osumaan monta nuotiopaikkaa ja mahdollisuutta evästää. Lisäksi tämän lenkin varrelle jäävät myös käsin vedettävä lossi ja riippusilta, elämyksiä lapsille nekin,

Lapset viihtyivät, joka ei liene yllätys. Ympäristö tarjoaa niin paljon mielikuvitukselle tuotetta, että välillä naurattaa. Kun ensin oltiin leikkiä, että saa kävellä vain kiviä pitkin, niin kohta oltiin leikkiä että Herra Puun varpaita ei saa koskettaa (puun juuret!).

Poimittavaa löytyi itse tehtyihin luontokirjoihin ja ne löydökset ovat nyt painumassa kirjojen välissä, tietää hommaa vielä huomisellekin.

Parasta oli kuitenkin varmasti evästäminen. Me paistoimme notskilla makkarat. Se olikin normaalia helpompaa, sillä retkeilijöitä oli sen verran paljon, että monessa paikassa oli jo notskit tulella, kun saavuimme paikalle. Vaivatonta! Kahvit keitimme trangialla.

Ja missä maisemissa sai evästää! Kyllä maistui ruoka. 

Me vaeltelimme eli patikoimme yhteensä reilu 7km lasten kanssa. Notskilla pidimme makkaratauon, mutta meillä oli mukana myös päiväruokaan pussitarpeet. Halusimme vähän omaa rauhaa, joten emme jääneet notskipaikalle tekemään ruokaa vaan valmistimme sen rauhallisemmin oman porukan kanssa trangialla eräällä kalliolla, järvimaisemia ihaillen.

Lapset harjoittelivat erätaitoja. Leevi sai jo trangian syttymään ja notsipaikalla osasi vuolla sytykkeitä. Ella hämmenteli ja vahti ruokia, sekä tietysti piti loputtomasti seuraa.

Ehdottoman onnistunut päivä. Leevi totesi tämän olleen vuoden paras tapahtuma.

Eli aika korkealle sijalle meni ranking listassa Repoveden sunnuntairetki.

Jos jostain pitää miinusta antaa, se on näin aikuisten mielestä se, että muita liikkujia on paljon. Itse kaipaan luonnolta juurikin rauhaa ja sitä, että saa olla vähän omissa oloissaan, ja ketunlenkki on todella vilkas kävijämäärältään.

Täällä suunnitellaan siis jo uusia reissuja. Seuraavaksi houkuttelisi yö jossain taivasalla lasten kanssa, rauhallisemmassa paikassa. Kun huomasimme, että pienemmästäkin on jo kävelemään tätä matkaa, tuli sellainen tunne, että tämä on varmaan meidän juttumme.

Lopulta uupuneina kotiin! Ei tarvinnut hirveesti nukkumattia odotella!

Jaksaa tällä kokemuksella seuraavankin työviikon, jos ensi viikonloppuna ehtisi ainakin lähialueen metsiin eden laavukahveille!

Ihanaa viikkoa kaikille ja käykäähän kurkkaamassa Ketunlenkki!

Patvinsuon kansallispuiston Patvinkierto

Olen pitkään haaveillut, että pääsisin vaellusreissulle.

Olen käynyt lyhyitä patikointeja kyllä ja niistäkin on aikaa. En edes muista, olenko ollut yön yli vaelluksilla laisinkaan, lapsena retkillä kyllä.

Patvinsuon Patvinkiertoa suunniteltiin tehtäväksi kesällä jo,

mutta henkilökohtaisista syistä sen ajankohta vaihtui. Tuli monia muutoksia ja kaikille osapuolille sopivaa aikaa ei vain tuntunut löytyvän.

Saimme lopulta kuitenkin lyötyä lukkoon lauantai-sunnuntain 10-11.9.16, ja pääsimme matkaan. Saimme matkaan vielä kolmannen vahvistuksen, mahtavaa!

Patvinsuolla on noin 80 km hyvin merkittyjä polkuja. Polut ovat pääosin helppokulkuisia. Suo- ja kosteikkoalueilla on kulkijoille pitkospuut noin 20 km matkalla. Patvinkierto on n.25km mutta lisäkilometrejä saa, kun kierron aloittaa Suomun luontotuvalta, niin kuin mekin teimme.

Vaellusreitti oli tosiaan helppokulkuinen ja suurimmalta osin pitkospuut olivat todella hyvässä kunnossa. Vaelsimme ekana päivänä n. 17km, mutta koska pääsimme verrattain myöhään vasta liikkeelle, etenimme viimeiset 7km melko vauhdikkaasti. Halusimme ehtiä leiriin ennen pimeää.

Osa reitistä kulki perinteisempää metsäpolkua, joka oli sekin mieluisaa kulkea, mutta itselleni suomaisemat vaan olivat se paras juttu. Suota silmänkantamattomiin, pitkät pitkospuut, kauniit värit, laakeus. Ensimmäiseksi yön yli vaellukseksi tämä reitti jätti miellyttävän fiiliksen juurikin helppokulkuisuuden vuoksi.

Pääsimme vielä ylittämään Nälmänjoen käsin kelattavalla lossilautalla, se oli hauskaa puuhaa! Pientä adrenaliinia reissuun tarjosi, kun Majaniemeä lähestyessä pusikosti lähti lentoon pari koppeloa, saatoin vähän siinä kirkaista luonnon helmassa, sellaista metakkaa pitivät. Onneksi ei nähty mitään joutsenta suurempaa...

Patikoiminen sujui hyvin, mutta tottakai aina viimeiset pari kilometriä minne tahansa suuntaan on ne raskaimmat. Tästä puhuttiin, että taitaa olla henkinen juttu; porukka lakkaa porisemasta ja kävelee vaan ruuan kuvat mielessä kohti leiriä tai pysähtymistä. Nämä hetket olivat toisaalta aika meditatiivisia; porinan keskeytyessä luonto sai täyden huomion ja oman ajatuksen sai vain antaa lentää tai olla ajattelematta yhtään mitään.

Ekana iltana kun pääsimme Majaniemeen, jossa siis yövyimme, jouduimme aika pikaisesti leirin pystytykseen, sillä olimme perillä suurinpiirtein samaan aikaan kun aurinko laskee. Kun pimeys tulee, on telttojen kasaus vähemmän mukavaa, joten töpinällä hoidettiin nuotioon tulet ja teltat nukkumakuntoon.

Iltanuotiolla ruoka vaelluksen päätteeksi trangialla valmistettuna ja notskimakkarat maistuivat taivaallisilta. Pieni pullo Baileysia kaakaon sekaan unilääkkeeksi ja taustalla melskaava järvi kyllä saivat mielen levolliseksi, kunnes...

Okei myönnetään: jännitin yötä. En ole aikoihin nukkunut teltassa, ja tämän kansallispuiston tunnus on karhu! Alkuyön laskin syketaajuuksia, mutta kun nukahdin lopulta, nukuin melko hyvin, lukuunottamatta sitä, että tuli kuuma! Toden totta, vaikka olin varautunut palelemaan.

Aamulla taas puurot ja kahvit notskipaikalla maistuivat taivaalliselta! Oli kiva mussuttaa jälkiruuaksi suklaata ja heittää lisää vaatetta päälleen, nauttia siitä, että ympärillä ollaan vain me (ja jossain piilossa ne pienet suloiset karhunmussukat). Koko aikana näimme kierroksella vain neljä ihmistä. 

Toisen päivän rupeama oli tarkoituksella lyhyempi, sillä halusimme keskittyä suomaiseman ihastelemiseen rauhassa. Matkaa kertyi n. 11 km. Lisäksi meitä odotti myös ajomatka kotiin, joka kesti melkein neljä tuntia, joten patikoimista ei tälle päivälle enää niin paljon kaivattukaan.

Oli mukava huomata, että ne ihmiset ketä tuli vastaan joko parkkipaikoilla (laavuretkeilijöitä), kierrolla tai sitten aloitus- ja päätepistellä Suomutuvalla olivat todella ystävällisiä ja pysähtyivät juttelemaan. Kaikki kyselivät yöstä ja reitistämme. Näytimme ehkä varustukseltamme siltä, että selviäisimme vaikka viikon...

Ehdottoman hyvä aloitus vaelluksille, ja ehdottomasti jäi polte nähdä ja kulkea lisää.

Olen jo selaillut muiden kansallispuistojen reittejä ja "Kansallispuistot tutuksi"-ryhmää facebookissa.

Seuraavaksi polte on päästä vielä tänä syksynä päiväpatikoinnille perheen kera. Lapset rakastavat luontoa ja metsää, uskon että Repoveden ketunlenkki voisi olla thejuttu.

Jos on pakko sanoa asia, josta en pitänyt, vielä loppuun, niin mainitsen syksyn ihanat hirvikärpäset. 

Voisiko se laji vaikka vaan kuolla sukupuuttoon, tekisi syksyisistä vaelluksista monille mukavempaa.

Joka tapauksessa; menkää Patvinsuolle! Ja muihin vaellusreiteille, huomasin tovi sitten, että Suomi on näitä kansallispuistojakin pullollaan! Jokaisen lähiseuduilta löytynee joku!