4. toukokuuta 2012

Makuuhuone

Silloin tällöin olen blogannut myös muutamia sisustuspäivityksiä, mikäli niihin on liittynyt jotain omin käsin tehtyä. Sohvapöytää, sängynpäätyä ja ompeluksia lähinnä on nähty.

Eilen iltapuhteina kaivoin esiin pitkään jatkotyöstöä odottaneet ihanat, vanhat, hyväkuntoiset pitsilakanat, jotka ostin kaverini mummun jäämistöstä. Nyt ne saivat uuden elämän makuuhuoneen verhoina.
Ihan pituus ei kuitenkaan riittänyt verhoissa, joten jatkoin juuttikankaalla. Valinta osoittautui melko hankalaksi työstää, sillä lakanat oli hitusen jo "iästä verttyneet" ja juuttikangas veti suuntaan jos toiseen.
Mutta pidän ehdottomasti verhojen tuomasta tunnelmasta yhdessä tuon pitkän vanhasta sokeritäkistä ommellun tyynyn kanssa.


Verhot on kesää vasten ihanan läpikuultavat ja juutti vasten tuota pitsireunusta jotenkin koventaa liian herkkää vaikutelmaa. En ole pelkän pitsin ja ruusun ystävä, joten aikaisemmin ajattelemani versio, että ompelen vain välipitsejä väliin, sai jäädä.

Seuraavat verhot voisin toteuttaa vaikka muutamalla jatkopalalla, ja ehkä jollain hempsukoilla sävyillä.
Vaikka vaihtoverhoiksi tulevaan Ellan huoneeseen. Lasten huoneisiinhan olen ommellut myös verhot, ehkä bloggaan ne sitten joskus uusien huoneiden kera ;)


Tein verhot tähän makuuhuoneeseen sopivaksi, tietäen, että ne ovat liian pitkät tulevaan. Siten saan helposti ylhäältä käännettyä mukavasti verhotankokujat uuden makkarin tarpeita varten! :)
Kuten huomaatte, miulla jo ajatukset jossain aivan muussa kodissa, kuin tässä.

Iltapuhteet, vai mikälie, sairastuin yöllä kuumeeseen ja valtavaan migreeniin, nyt ei auta kuin keksiä lapsille "sairaspäivän" puuhaa, ja yrittää levätä minkä vaan taitaa. Nauttikaa te muut tuosta ihanasta auringonpaisteesta!

1 kommentti:

  1. Loistava idea tehdä lakanoista verhot. Nuo vanhat lakanat on niin kauniita. Ei sopis meille mutta teille nuo sopii kuin nenä päähän. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!