30. toukokuuta 2012

Vanhoja sanomalehtiä

Tunnustan. Aloitin aamun pitkästä aikaa kupillisella kahvia, rivillä suklaata, ja selailemalla pari ihanaa kirjaa läpi (jotka ovat muuten hetken odottaneet selailua hyllyssä).

Inspiroiduin, ja tuttu levottomuuden tunne valtasi minut. Jotain pitäisi keksiä tuunattavaa,
jotain mikä onnistuisi nopeasti ja lasten kanssa kotona ollessa...



Surauttelin pari pitkää kapeaa tyynyä vanhoista pitsilakanoista (alimpana kuvassa).
Mutta jotenkin se ei tällä kertaa riittänyt piristämään hitusen harmaata päivää.


Leevi on pitkään tarvinnut kirjoituspöydälleen vähän alustaa. Pöydän kotiuduttua meille meidän pienestä taiteilijasta on kuoriutunut suuri taiteilija, ja siinä saa paperit, sakset, kynät ja liimat kyytiä. Joskus pöytäkin.
Niinpä vanhasta sanomalehdestä löytyi ihana "Suomen messut"-mainos, jonka "muovasin" alustaksi Leeville.


Ja siitä se ajatus sitten lähti. Olin suunnitellut tekeväni niin, että tilaan pöydälle lasin, jonka alle tulee vanhoja sanomalehtiä kaunistamaan pöytää. Sen varmaan teenkin uuteen kotiin sitten, mutta taidan tilata lasin pöydälle vasta sinne. Ettei tarvitse pelätä rikkovansa sitä monella kantamisreissulla.

Niinpä tyydyin lapsiperheen ratkaisuun; tabletteihin! Ja nämähän on aivan mainiot pyyhkiä, eikä tarvitse kuulkaas erikseen lukemistakaan ruokailulle! Ja toiselta puolelta tablettia löytyy luonnollisesti lisää tavattavaa!



Tämä lehti oli vuodelta 1937, ja saman aikaisia lehtiä jäi vielä pinkka muihin tarpeisiin :)



Eikä ne kattauksessakaan pöljemmän näköiset ole. Ja kokeilin valkoisella liinallakin, ja kivasti osuvat siihenkin! Josko sekin mokoma sitten pysyisi meillä hitusen pidempää puhtaana ;)


8 kommenttia:

  1. Ihana tuo kaappi <3 Aloitetaanko joku aamu yhdessä kahvilla? =) Voidaan myös keksiä lehdille lisää käyttöä...

    VastaaPoista
  2. Elina, suorastaan odotan sitä aamua! :) Oon niin piristävän seuran tarpeessa, voidaan vaikka askarrella synttärihatut tai jotain ;)

    VastaaPoista
  3. Oi kun kivat! Miten nuo teit? Laminoimalla vai jotenkin muuten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Laminointi olisi ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin tuo miun askartelutekniikka; Mie vielä ihan kontaktimuovilla väänsin vanhanaikaisesti. En omaa laminointikonetta. Mutta laminoimalla saisi varmasti siistimmät!

      Poista
  4. Kauniit tabletit olet tehnyt. Huippu idea :)

    VastaaPoista
  5. Ihana koti! Makuuhuoneen sängynlaita on juuri sellainen mitä olen etsinyt. Onko itsetehty tai ostettu? t Ghita

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!