27. heinäkuuta 2012

Lahjaksi


Tänä aamuna ommeltu pöllöhuppari tähtitaustalla ei jäänyt omaan käyttöön,
vaan meni lahjaksi ihanalle kummipojalleni, joka täytti vuosia, ja jonka ihania synttäreitä olimme tänään juhlistamassa.

Mutta koska kummipoikani on vain hitusen Leeviä lyhkäisempi, vaikka nuorempi onkin, niin katsoin olevani oikeutettu ottamaan muutaman mallikuvan - mielestäni niistä pääsee paremmin vaatteet esille.


Kyllä huppari on vielä varmaan reiluhko käyttäjälleen, mutta toisaalta malli antaa vähän periksi käyttää reilumpanakin. Siksi lisäilin tähän tuollaiset perinteiset resorit, ettei pienen herran käytössä jää hihat ärsyttävästi tielle, mikäli reiluutta vielä on.


Olen näemmä kovin mieltynyt pöllöihin. Itseasiassa, myönnettäköön. Minulla ei ollut ajatustakaan siitä, mitä aplikoisin tähän kankaaseen. Jotain pirteää se vaati ehdottomasti seurakseen. Kirjottelin synttärikorttia valmiiksi, ja kappas... ;) Siitä se ajatus sitten lähti.

Kertoipa se Leevi miulle melkoisen natisevaan sävyyn:
"Äiti, miulla ei oo vielä pöllöhuppalia.
Miksei?
Mie ihan totta taavitsen pöllöhuppalin."


Voi olla siis lisähommaa tiedossa....

Kaava: Jujun huppari eri hupulla ja kavennettuna, pidennettynä, koko 100cm.
Kankaat: Tähtitrikoo Lieblingstücke, Velouripalat aplikointikassista, Huppu valkoista Nanson trikoota.

3 kommenttia:

  1. Todellakin jokainen tarvii pöllöhuppalin! Voi suloisuutta. Ja aivan ihana on paitakin!

    VastaaPoista
  2. Ihana, tottakai toinen tarvii pöllöhupparin ja tota hupparia kun kattoo niin tässä alkaa yks jos toinenkin olla ihan varma että tarvis just tollasen pöllö hupparin :) Ihana huppari!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!