30. joulukuuta 2012

Ne itsetehdyt lahjat

Vihdoin ja viimein sain kuvat pienennettyä ja ladattua koneelle.
Tänä vuonna meidän perheessä oli teemana pienet lahjat,
itsetehdyt ja kierrätysteemalla osa. 

Keskityimme enempi tänä vuonna itsetehtyihin lahjoihin kuin aiemmin, ja arvostin itsekin juuri noita
lahjoja, joihin tekijä on käyttänyt omaa aikaansa ja miettinyt juuri minua.

Tyynyliinoja vino pino 


Nuorelle opiskelijalle ostin kalenterin, tein liitutaulun ja vihkonpäälliset ja klemmarin.
Huivi on kierrätysperiaatteella. 

Ystävän lapselle ompelin astiapyyhkeet ja mansikat, ihana leikkeihin soveltuva pata kirpparilta. 


Kummipojille käytin uusia materiaaleja. Kettupaita... 

 ...ja ihanan värikäs norsupaita.

Ellan lahjukset liittyivät nukkeleikkeihin ja osa onkin jo esitelty. Kaikki kierrätysmateriaalia melkein.
Tilkkuja hyödynnetty lisäksi, samoin tuttinauhan tarvikkeet aikoinaan Ellalle tilattu.
Laukku, jossa tyttö lahjansa sai, kirpparilta. 

Ihania sammutuspeitteen päällisiä tuli ommeltua vino pino jokaisen lahjan saajan tyylin mukaan. 

Sitten vielä lahjoja aina "seteittäin":

Äitille sammutuspeitteen päällinen, kaksi tyynyliinaa, astiapyyhe,
sydän ja tulitikkuaski maalaisromanttiseen tyyliin. 


Ihanalle isomummolle herkkiä kesänkukkia, ja nuppineulatyyny, kun viime vuonna mummi jäi sitä kaipaamaan.
Nää oli eniten miun näköiset :) 


Nuorelle pariskunnalle Vallilan kankaasta miun makuun moderni tyynynpäällinen ja liitutaulu
vaikka keittiöön ostoslistan tekkoon, taikka ruokalistalle. 

Ompelevalle ystävälle uudelle ompelupöydälle nuppineulatyyny jälleen kierrätysmateriaaleista,
ja liitutaulu vaikka projektien selkiinnyttämiseksi :) 

 Vasemmalla anopille ja appiukolle  sammutuspeitteen päällinen ja veskipaperirullateline samaa sarjaa.
Oikealla oleva pitäisi vielä postittaa rakkaille sukulaisille Helsinkiin; tyynyliina ja sammtuspeitteen päällinen.

Isälle ja puolisolle kanssa vähän maalaisromantiikan tyyliin.

Veljelle ja  paremmalle puoliskolle myös tyynynpäällinen ja sammutuspeitteen päällinen.
Mukaan lähti myös liitutaulu, kuvasta uupui :)

Muut pinnit, nukenvaatteet ja pienet lahjomiset taisin jo aiemmin blogatakin, ja osa taisi jäädä
kuvaamattakin. Kaikesta työstä huolimatta olen tyytyväinen saldoon,
Kaupasta ostin vain niille, joille en keksinyt jostain syystä tehtävää tai ommeltavaa.

Pitänee aloittaa jo ensi vuoden lahjukset ettei tulisi hoppu :) 
Toivottavasti lahjan saajatkin tykkäsi!

Mikä oli sinun lempparisi?

6 kommenttia:

  1. Oijoi, eihän noista pysty lempparia valitsemaan, niin kauniita kaikki!!!

    VastaaPoista
  2. anopin ja appiukon ehkä mieluisin, mutta kaikki ovat niin ihania, että valinta oli kyllä vaikea! ihania lahjoja - kelpaisi minullekin :)

    VastaaPoista
  3. ehdottomasti sammutuspeitteiden pussukat,eikun tuo setti ystäväsi lapselle,,,,tai ellalle mennyt nukenvaatesetti!!! Vaikea valinta,
    siis heti liitutaulun ja neulatyynyn jälkeen ;)
    Kaiken kaikkiaan ihana idea(MAHTAVA teema)teillä joululahjoihin:
    kierrätys kunniaan ja oman käden jälki!

    Ihania joululahjoja sait kyllä aikaiseksi ja kysynpä vain minäkin että missä ihmeen ajassa? :D

    VastaaPoista
  4. Wau! Oletpa ollut ahkera. Kiva kierrätysjoulu teillä! Hienoja kaikki =)

    VastaaPoista
  5. Tosi hienoja kaikki! Mun suosikki on ehdottomasti nuo sammutuspeitteen päälliset, on pitänyt meillekin päällinen surauttaa, mut en ole saanut aikaiseksi...
    Hyvää uutta vuotta!
    -k-

    VastaaPoista
  6. Oi miten ihania kaikki, mutta sanoisin, että Kettupaita - ehdottomasti ;) Kerrassaan valloittava <3

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!