15. huhtikuuta 2013

Ne tekemättä jääneet...


Sain tänään pestyä irtopäälliset tuoleihin, mikähän siinä on niin vaikeaa joka kerta?
Vaikka se on nimenomaan tehty helpoksi, kun päälliset on tehty irrotettaviksi?
En ymmärrä, mutta suuria ponnisteluja se vaatii.



Tiimarista tarttui alle kahdella eurolla kiva kori hedelmille mukaan.
Silloin samalla reissulla kun kävin ostamassa Minimanista ylimmässä kuvassa näkyvää vahaliinaa.
Pieni mies on toiminut päivän apulaisena keittiössä. Apua on ollut liiankin kanssa...


Neiti on keskittynyt sitten ilmeisesti pyykin kuivattamiseen,
jonkunhan siitäkin on huolehdittava :)


Vaaleanpunaisen vitriinin päällä lojunut lamppu pääsi vihdoin paikalleen, niin kuin myös verhotanko makkariin. Verhotangoista lupasin muuton aikaan miehelle oikeat päiväunet, kunhan ne on asennettu. Lamppua varten kuulkaas hain ihan ihan itse maalarintikkaat pihalta ja tökkäisin kattoon.
Miksi tällaisia asioita jää tekemättä? Valmiin valaisimen ripustus?


 Hain koululta vielä muutaman kasviaiheisen taulun seinälle, joka huusi jotain kaverikseen.
Saahan noille paikoille vaihtaa sitten joskus jotain muutakin, jos haluaa.
Tai vaikka tapetoida (Vink vink, puolisokultani!)
Ja lamppu on työvalaisin jostain, mistälie, mutta tykkään! :)


5 kommenttia:

  1. Lamppu näyttää hienolta! Joskus pienetkin asiat vaatii aikaa ennenkuin ne saa tehtyä, hyvin tuttua. ;)
    Teillä näyttää todella kauniilta! Ihaillen käyn täällä blogissasi kurkkimassa kaunista kotianne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Näinhän se on, että lähelle on pitkä matka ;) Kiva kun jätit kommentin käynnistäsi, jotenkin hiljaista kommenttirintamalla :) Saatoitkin jo huomata, että kävin vastavierailulla blogissasi :)

      Poista
  2. Kylläpä onkin kaunista ja kauniita kuvia siitä kauneudesta:)

    VastaaPoista
  3. hei, olen myös lukenut pidemmän aikaa blogiasi. Todella kauniin näköistä teillä. Tuo muovinen pitsiliina tuo kyllä niiiiin mummolan mieleen! Pitäs hakea ittellekki tuota pöydän päälle. Kuinka iso kämppä teillä on? Kaunista ja harmoonista kaiken kaikkiaan! :) t.kolmen pienen äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit :) Hae toki, ihanan kestävää lapsiperheeseen ja silti ihan kaunista! Meidän kotimme on 100 asuinneliötä, eli hirmuisen suuri, mutta juuri sopiva meidän perheelle. Ihmiset mahtuu hienosti, mutta äidin hamstrausvimma aiheuttaa usein sen, että erillinen länsisiipi pitäisi olla huonekaluille, kipoille jne. Mutta valitsemalla siitä selviää jotenkuten ;) Kiitos siulle!

      Poista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!