20. huhtikuuta 2013

Voisiko joku imuroida meillä?



Meillä on todellinen kevätpiha. Mullosta. Multaa silmänkantamattomiin.
Kumpparit ovat kovassa käytössä, ja koitan huudella EIEItä, 
kun lapset juoksisivat sotkottamassa jo syksyllä vähän liian viimetinkaan kylvettyjä nurmikonsiemeniä.
Tosin sepelilläkin on vähän tylsä leikkiä.
Pyykkiä ja kuraa on sen verran paljon, että kodinhoitohuone ei ole ikinä siisti. 
Itsehän tahtoisin sen olevan keittiön jatke, mutta ilmeisesti jälkikasvu on eri mieltä.
Toinen rasituksen aihe on tietenkin lapsiperheessä tuulikaappi.
Imuri alkaa olla enempi sisustukseen kuuluva osa, kuin kaapissa piiloteltava siivousväline.


Neidin huoneessa sain pyyhittyä pölyt!
Koska se iki-ihana kevätaurinko paljasti totuuden, oli suorastaan pakko.
Mistä kaikkea purnukkaa, ja pikkukivaa löytyy?
Uskomaton määrä rätillä heiluteltavaa.


Veikkaus on, että parin päivän päästä kaikki on taas lattialla omassa järjestyksessään.
Niinkuin tietysti taas kuuluu, kaikkien muiden paitsi äidin mielestä. 


Päh, pitäisi jaksaa pestä ikkunat, miettiä pihasuunnitelmaa, suunnitella reissua,
ja imuroida jälleen se tuulikaappi.
Taitaa kuitenkin käydä niin, että juodaan toiset kupit kahvia ja sitten päädytään pihalle pyöräilemään.
Ja illemmalla voisi avata grillikauden, voisihan?
Joutaahan tuota siivota sateellakin :)

1 kommentti:

  1. Lohduttavaa kuulla että muillakin stressataan tuosta sisälle kantautuvasta hiekasta ja kurasta... joka keväinen vitsaus! Meilläkin oli tänään viisi lasta jotka päätti olla ulkona, mutta tulivat hetken päästä takaisin sisälle. Sisälläkään ei ollut kauaa kivaa vaan paineltiin pian takaisin pihalle. Sitä rataa jatkettiin aina iltaan asti ja eteinen on kyllä sen näköinen että ei sukkasillaan tohtis lattialle astua :/

    Ihanaa viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!