4. heinäkuuta 2013

Vielä toisen kerran


(Kuva ystävän leikkimökiltä synttäreiltä)


Tulin iloiseksi viime postaukseen jätetyistä kommenteista.
Se on vain todiste siitä, että muutkin pyrkii mahdollisimman paljon samaan,
kuitenkaan aina onnistumatta. 

Ja huomasin, että moni siellä seurailee myöskin vaivihkaa meidän tekemisiä.
Ja saa ehkä kuvista hitusen seesteisemmän kuvan kuin arki aina on.

 (Käsittelin kalusteet Keloharmaalla puuöljyllä, aika kivat?)



Toden totta, tästä aiheesta puhutaan paljon blogeissa, mutta se liipaa läheltä myös edellistä postaustani ja sitä, minkä kuvan ihminen itsestään antaa. Kuinka "täydelliseltä" arjelta elämä voi näyttää kuvien kautta.
Siisteyttä.
Hyvin käyttäytyviä lapsia.
Hidas tunnelma.
Kauniit asetelmat, kukat, luonnonmarjat.


Ja sitten se iskee se tuska. Kaikkialla niin paljon kauneutta.
Kaikilla on aina asiat näin.
Ja nämä kaksi postausta on lähiaikojen omassa elämässä tapahtuneiden asioiden vuoksi syntynyt.


Ei nimittäin ole.
Kaikki hyvin.
Jatkuvasti.

 (Mustikat pihan rajalla ovat jo kypsiä, jeee!)



Mutta puhuin hetkistä.
Valokuvat on minulle muistutus siitä, että päivässä on lukemattomia hetkiä.
Ei keinotekoisia, ei kovin pitkäkestoisa.
Mutta kuvien kautta pystyn kokemaan nämä hetket uudelleen ja uudelleen.
Pahan päivän iltana palaan oikeasti joskus lukemaan omaa blogiani (eli selaamaan kuviani) 
ja olen äärettömän kiitollinen siitä mitä minulla on.
Se on jotain mitä on kaikilla, ja ne jotka sen edestään löytävät.
tajuavat omistavansa kalleimman rikkauden, 
jota ei voi millään summalla taikka keinolla kukaan sinulta pois ottaa.

 (Läheltä löytyi salainen mansikkapaikka, josta saa mahtavan saaliin joka kerta!)

Tämä vain tiedoksi niille epäilijöille vielä, jotka pelkäävät meidän perheen elämän olevan pelkkää hattaraa ja ruusuilla tanssimista; Sitä se hemmetin usein onkin! Ja yhtä usein ei!

4 kommenttia:

  1. Tästä tuli mieleen Tommyn runo:
    Pieni laulu ihmisestä

    Ihminen tarvitsee ihmistä
    ollakseen ihminen ihmiselle,
    ollakseen itse ihminen.
    Lämpimin peitto on toisen iho,
    toisen ilo on parasta ruokaa.
    Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,
    olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.
    Ihminen tarvitsee ihmistä.
    Ihminen ilman ihmistä
    on vähemmän ihminen ihmisille,
    vähemmän kuin ihminen voi olla.
    Ihminen tarvitsee ihmistä.
    (Maa, 1987)

    Ja yleensä blogeista näkee vain sen mitä itse haluaa toisten tietävän, mitä haluaa itsestään antaa, ja usein se on niin että ne kauniit ja iloiset asiat on päällimmäisenä.
    Harva haluaa kertoa siitä miten elämä paiskoo pitkin seiniä ja lyttää maahan, kuinka tekisi vain mieli itkeä kaikki paha pois.
    Mutta onneksi, onneksi on niitä hetkiä ja asioita jotka haluaa ikuistaa ja muistaa, niitä onnen ja rakkauden hetkiä, niitä hetkiä joista mainitsit.
    Kiitos näistä postauksista ja toivotan teille jaksamista arkeen ja lomaan. Nautiskellaan ja ollaan, yrtitetään olla läsnä ja olla hetkessä. <3
    (tulipas pitkä kommentti, en osannut sanoa lyhyesti)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina <3 Tuo on oikein osuva tuo pieni laulu ihmisestä :)

      Ihan totta, jotenkin välillä sitä blogimaailmassa jopa ahdistuu siitä kaikesta pelkästä kauneudesta. Arki ruttuineen ja virheineen, se tuntuu usein mielekkäämmältä :) Mutta ymmärrän kyllä, miksi moni kerää talteen kauniita asioita. Niissä on se taika :) Ja täällä lomaillaan, tänään naisten kesken kirpuille, ja kohta luettu jo Yösyötön jatko-osakin! Ihanaa!

      Poista
  2. Tykkään:
    -leikkimökistä, sen valkoisista hyllyistä
    -mustikoista
    -keltaisesta mekosta
    -rehellisyydestä

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!