26. elokuuta 2013

Arkiruokailusta


Aihe, joka on mietittänyt miuta paljon lähiaikoina.
Se on varmaan tätä syksyn alkua, kun tekee mieli vähän muuttaa jotain ja kaikkea.
Oon aika lepsu lasten ruokailujen suhteen, myönnän. Meillä on kyllä lähestulkoon joka päivä vähintään yksin,
lapsilla lähestulkoon aina kaksi lämmintä ruokaa. On ateriarytmi niiden suhteen ja iltapalan ja aamupalan suhteen. Välipalat on mitä on, joskus niitä tuntuu olevan koko ajan tarjolla, välillä ne unohtuvat.

Lasten ruokakasvatuksessa arvostan tiettyjä asioita, sanoja kiitos ja sitä, että ruoka ei ole pahaa. Kyllä neljävuotias silti sanoo ruokaa pahaksikin, opettelee nyt, että oppisi sanomaan; "Maistoin, mutta ei ole suuni mukaista" tms. 

Lepsuus esiintyy meillä siinä, että kellontarkkaa aikataulua ei ole. Lapset syövät minkä jaksavat, ja en pakota syömään. Jälkkäriä ja herkkuja saa, vaikka lautanen ei olisi tyhjäksi nuoltu. Ruoka tarjotaan, ja joskus huonojen syömisten päivien kohdalla käytetään "Vielä viisi haarukallista"-teemaa tms. Allergisten lasten äitinä (luojan kiitos, ne on hävinneet meidän elämästä) olen oppinut, että ruuasta on helppo tehdä peikko lapselle.



Yllä olevat asiat on siis meillä rennosti ok, ja niihin olen tyytyväinen. En sen sijaan ole tällä hetkellä täysin tyytyväinen siihen, että; joka lounaalta ei löydy aina vihanneksia tai hitusvinkuloita. Yllä oleva kurkkutarjoilu on tuttu näky! Ne maistuu ja uppoaa ja muita ronkeloidaan. Välillä vaan tuskastuttaa laittaa pienille näitä vihreitä sun muita, kun ne ei maistu! Toisaalta - eihän ne opi jos ei tarjoa tarpeeksi usein?
Petrattavaa ehdottomasti.

No, myönnän. Olen saanut lapsistani, ja nyt saan lokaa niskaan varmasti; Olkkarisyöjiä.
Varsinaiset ruuat ja sotkevat meillä syödään usein pöydän ääressä.
Mutta aamupalat, härreguud, ne roijataan aamuohjelmien eteen kupeissaan ja vedellään siellä naamaan,
kun äiti joko A.) yhä rötkötän sängyssä/sohvalla tai B.) nautin ainoasta rauhallisesta hetkestä päivällä.
Tässä on eniten petrattavaa, koska pari vahinkoa on jo sattunut.
Ja eihän se ole reilua, että äiti suuttuu aiheesta, jota ei tavallaan ole kieltänyt.



Arkiruokailu on minulle myös tärkeä asia; tänä syksynä ja kesänä olen tilanteiden salliessa, yhä enemmän pyrkinyt siihen, että syön lasten kanssa ja olen läsnä. Siihen, että edes kerran päivässä syötäisiin yhdessä, ja usein syödään useastikin; lounaalla minä ja lapset, sekä iltapäivällä, ja illalla kaikki.



Ruuan suhteen haluaisin oppia säästäväisemmäksi. Enemmän hyötykäyttöä ja arvostusta jämäruuille, arkipyttis on oikein hyvä lounas silloin tällöin. Ja joskus voi pitää parin ruuan jämäpäiviä, ja valita vähän suosikkiaan lautaselle. 

Haluaisin myös hitusen kohentaa ruuan ravintoarvoa; siirtyä varsinkin jauhoissa ja sokerissa ravintorikkaampaan. Pastat meillä syödään kyllä tummana ja täysjyvänä mitä syödään, ja leivässä kanssa valitaan omasta kategoriasta se runsaskuituisin (toki joskus herkutellaan!).


Ehdottomasti enemmän siis kunnioitusta arkiruokaa kohtaan.
Sitä, mistä se tulee, millaista se on ravintoarvoltaan ja miten se nautitaan.
Ja tottakai tärkeintä, josta on ystävien kanssa puhuttukin; 

Ruokailun on oltava hauskaa, ja asennevapaata. Ruokaan ja syömiseen liittyviä häiriöitä
on kulttuurissamme yhä nuoremmilla ja nuoremmilla. Ei luoda niitä enää arkiruoan parissa pakottamalla, kommentoimalla taikka negatiivisella ruokailmapiirillä.

Ps. En ole ehdoton, tässä on vain jotain ajatuksia.
Kuinka teillä syödään?

JA MUISTAKAA ARVONTA, KLIK!

18 kommenttia:

  1. Miusta tuntuu, että otan välillä ihan liian isot paineet siitä mitä ja miten meillä syödään. Meillä nimittäin kaikki ateriat syödään päydän ääressä (no, ehkä joskus iltapala leffailtoina tv:n edessä) ja lautasella on aina puolet kasviksia ja kasvisruokaakin meillä syödään useamman kerran viikossa, eikä juuri ollenkaan punaista lihaa tai eineksiä. Ja just sillä kellonlyömällä.
    Mut sit ne on ne meidän lapset, jotka kylässä rohmuaa nakkeja ja lihapullia ja sipsejä eivätkä hievahdakaan karkkikupin ääreltä ennenkun se on tyhjä.
    Eikai tässäkään asiassa voi mitään "oikeaa" ratkaisua olla. Jokainen tekee tavallaan. Ja juuri tuo asenne on tärkein ettei luo paineita siihen syömiseen vaan antaisi lapsen itse opetella tuntemaan mitä tekee mieli ja minkä verran.
    Miut on aina opetettu olemaan "kiltti tyttö joka syö lautasen tyhjäksi" ja osittain myös siitä syystä olen kamppaillut painoni kanssa aina. Toinen on ruualla rakastaminen - kyllä harkut kuuluvat juhlatilanteisiin ja onnenhetkiin, mutta jos se on ainoa tapa osoittaa välittämistä niin silloin mennään metsään.
    Eli hoiperrellaan tän keskitien molemmin puolin oman tuntemuksen mukaan, niin hyvin menee!
    (Hurja vuodatus!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailen tosiaan ihmisiä, jotka pystyy ja jaksaa nähdä hirmuisesti vaivaa ruokahuollon eteen; meillä on joskus syömingit vähän retuperällä, puolieineksiä menee, ja ruoka-ajat notkuu. Saan kamalia huono äiti-puuskia tästä, ja pelottaa, että annan väärää mallia. MUTTA. Nyt oon ajatellut lähteä tähän "remppaan" niin, että asenteellinen muutos olis isoin. Ja koitan opetella samalla sen, ettei joka vierailulla tarvis olla jotain kahvileipää; kun on kotona lasten kanssa, vieraita käy usein ja lapsilta on vaikea evätä herkkuja tuossa hetkessä. Rypäleet ja kurkut pöytään ;)

      Miulla on ongelmia aina ollut ruokailujen kanssa; en osaa syödä säännöllisesti tai niin, että kroppani voisi hyvin. Ja ikävä huomata, että toisinaan sitä perinnettä siirtää eteenpäin lapsilleen jo omien ruokailutottumusten/tapojen muodossa.

      Poista
  2. Kahden hengen taloudessa(siis minä ja mieheni)arkiruoka on aika samanlaista, samat ruoat kiertää viikko toisensa jälkeen. Eli joka viikko teen jauhelikastiketta. ja vielä kun minä en syö punaista lihaa niin usein pitää tehdä kahta eri ruokaa. ja vielä miehen kaksivuorotyö tekee sen että ruoka pitää tehdä hirveän aikaisin aamulla kiiressä unen pöpperössä tai sitten jos hyvin käyn saan tehdä ruoan rauhassa illan aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta on sekin, että arki on usein erilalisissa perheissä niin hektistä ja työn luonto muuuttanut entisajoista muotoaan, että yhteistä aikaa ruokailulle ei aina välttämättä edes ole. Ja sillehän ei voi mitään. Silloin pitää nauttia siitä, kun saa syödä yhdessä, eikä surkutella niitä väliinjääneitä kertoja.

      Poista
  3. No tuota.Isompi lopetti syömisen tuossa 8kk iässä. Närppii, sylkee, ei maistu. On kiristetty, lahjottu ja seisottu päällään. On ollut tarrataulua, on ollut minilautasellisia, on loruja, leikkejä, mutta jos ei syö niin ei hän syö. Ei enää moista. Kyllä se kasvaa, ja kyllä se syö minkä tarvitsee.
    Pienemmälle ei tarvitse kuin puhua ruuasta niin istuu jo pöydässä :)

    Meillä tytöt syö viikolla aamiaisen, lounaan ja välipalan päikyssä. Kotona on päivällinen ja iltapala pöydässä. Syövät minkä syövät, sitten kiitetään ja viedään lautanen keittiöön. Jälkkäriä ei tule jos lautanen ei ole tyhjä.

    Viikonloppuisin sorrun minäkin kiikuttamaan aamiaista sohvalle välillä.

    Hedelmiä, marjoja ja vihanneksi menee onneksi kiitettävästi.

    Olen yrittänyt olla rauhallisempi ruokailu asiasta, mutta edelleen valitettavasti nousee välillä niskakarvat pystyyn jo kokatessa, kun isompi aloittaa sen tutun: Minä en ainakaan syö, mitä kamalaa tuo on. Hän vaan on niin skeptinen ruokansa suhteen ja ruokia ei saa sekoittaa, keitot on hänestä kamalinta. Ja minä yritän muistaa sen ja ymmärtää.

    Anteeksi julmetun pitkä avautuminen aiheesta, joka on peikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on vaikea aihe totta tosiaan, ja juurikin siksi, jos itsellä olisi vankka näkemys aiheesta ja toivoisi ruokailun sujuvan normaalisti, niin lapsella voi olla oma mielensä.

      Lapset on erilaisia. Meillä on molempien allergikkojen kanssa ollut vaihe jolloin ei syöty, pelotti ruuan tuottama kipu (?), ja edes ei maistettu. Tuttavapiirissä on lapsia, kelle ruoka on mörkö. Toisten on helppo sanoa, että kyse on vain tapakasvatuksesta, mutta eihän näin ole; sen tietää jo ammattilaisetkin. Ja pikkuhiljaa tietämys kasvaa myös päivähoidon ja koulun ym työntekijöilläkin onneksi.

      Vaikearuokaisten kanssa uskon mahdollisimman neutraaliin ruokailutilanteeseen, toistoon, korkeintaan 1-2 uutta ruokalajia lautasella, ruoka eroteltuna, ei ikinä pakottamista, tuputtamista. Ja siinä kaikessa jos onnistuu oikeasti luomaan siitä ruokailutilanteesta rennon, voi jo ojentaa itselleen papukaijamerkin. Ja näiden lasten kanssa ei mietitä, onko se tummaa vai vaaleaa makaroonia, spelttiä, hirssiä vai tattaria, vai ihan saarioisten makaroonilaatikko. Eikä ole syytä arvottaa mikä niistä on parasta ruokaa, vaan olla onnellinen kun jotain maistuu :)

      Poista
  4. Hyvä ja tärkeä postaus! Surullista ovat ne nuoret neidot, jotka laihduttavat vaikka ei todellakaan tarvitsisi...Liikaa painolastia ruoka/ulkonäkö on nykyajassa...sellaista tervettä ja iloista ja sallivampaa meininkiä toivoisi ja sitä kautta se terve tasapaino asioille:)

    Ps. Ei sitä kannata ottaa itselleen liikaa paineita jos nyt salliikin joskus sen tv/ makupalan tv:n ääressä...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta, kuinka paljon saadaan hallaa aikaiseksi vaikkapa kommentilla "otatko jo toisen lautasen? syöt kuin hevonen" teinitytölle. Kotiruokaa ei kovin moni voi syödä liikaa, jos se on normaalia arkiruokaa, lautasmallin mukaisesti ja hyvin koottu (tietenkin ne ruokapelkoiset erikseen).

      En mie paineita ota, mutta kun aamiainen alkaa olla useammin eväsretki olkkariin, on syytä reipastua! :)

      Poista
  5. Ei sitä aina tarvitse olla niin tiukka ruokailusta, helposti tulee traumoja lapsille siitä. Toki jonkinlaiset pöytätavat on hyvä saada jo kotoa, kuten juurikin kiittäminen. Liiasta tuputtamisesta ja lautasen pakonomaisesta tyhjäksi syömisestä ei seuraa mitään hyvää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdyn, ruoka on yleensä aina hyvää, kyllä siitä kuuluu nauttia! :) Ei liian tiukalla meiningillä! :)

      Poista
  6. Meillä saatetaan syödä päivällinen olohuoneessa Pikku Kakkosta katsellen. Tyssi syö purkkiruokia, oon tarjonnut muutamia kertoja omatekoista ruokaa mutta ei ole kelvannut. Tulee kyl turhautunut olo kun näet vaivaa ruuan eteen. Mutta eilen jostain kumman syystä kelpasi kinkkukiusaus! Jännittää hiukan päiväkodin aloitus ja siellä ruokailu mutta eiköhän se maistu jos pari päivää on "syömättä" ;) Lämpimiä puuroja neiti ei tykkää syödä enkä kyllä nyt ole tarjonnu. Sitä vaan aattelee ettei hää kuitenkaa syö. Mutta tottahan se on, että niitä maistelukertoja tarvitaan useita :) neidillä on suht säännöllinen ateriarytmi mutta itsellä ei :( pitäisi pyrkiä jotta päivällinen syötäisiin yhdessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkään ei ole puurot uponneet ja oon koittanut ottaa niitä nyt ruokalistalle joko päivälliseksi kera rieskan tm. tuoreen leivän kanssa, tai iltapalaksi. Nyt menee jo paremmin, lautanen ei tyhjene kyllä kuin mannapuurolla tai riisipuurolla.

      Ja purkkiruokia meillä taas ei ole suostuttu syömään kuin hedelmää, siinäkin oli omat ongelmansa reissujen suhteen vauva-aikana! Muistan laivallakin pakastinta vuokranneeni bataateille allergisten vauvojen kanssa :D Mutta siis, purkkiruuathan on ihan ok, joillain vaan on nimenomaan tuo siirtymisongelma normaaleihin sitten. Niitähän moni blendailee alkuun, et sais sitten menemään paremmin :)

      Ja kyllä - itse olen tässä perheessä eniten ruokaremontin edessä,säännöllisyys, koostumus, kaikki. Huhheijaa!

      Poista
  7. No mahdollisimman vähän eineksiä ja paljon itetehtyä :) Siinä varmaan hyvä pohja arki ruualle. Ja ite käytän luomumaitoa sekä voita. Margariini on pahaa ja miellän sen "myrkyksi" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juurikin oikein hyvä pohja, yksi on myös armeliaisuus niille ajanjaksoille, kun muu elämä vie ruuanlaitolta pohjaa. Lapset eivät myrkyty, eikä aikuiset viikon parin einestauosta. Meillä juodaan normimaitoa ja käytetään margariinia, enempi tottumus....

      Poista
  8. Meil on nykyään punasta maitoa ja oivariiniä...maitoallergia kun loppui niin vaihdettiin tuohon "kunnonkamaan". Lämpimiä ruokia on arkena kaksi, isommat syö koulussa sen toisen ja pienemmät sitten keskenään (itse en ole vielä klo 11 nälkäinen mutta pidän silti tiukat ruoka-aat) toinen ruoka syödään sitten kokoperheen voimalla kun mies tulee kotiin, eli neljältä. Silloin kaikkien on oltava läsnä. Ruokaa on pakko maistaa ennenkuin on jäävi sanomaan tykkääkö siitä. Herkkuja ei saa jossei syö vähintään sitä kolmea lusikallista ja niitäkin vain viikonloppuisin, joskus kyllä innostun leipomaan niin saattaa olla jälkirokaa. Laiska olen tekemään salaattia vaikka se maistuisi kaikille, niimpä meilläkin on yleensä vaan ne kurkut ja tomaatit esissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään herkut nirsoilulla irtoa, ellei ole joku pätevä syy, esim. en nyt syntympäivänä tai muuten juhlana evää sitä, minkä kaikki muut saavat. :) Ihanaa kun joskus nää saa toisen ruokansa jossain, ei tarvitse sitten koko ajan miettiä, että mitä sitä taas laittaisi. Josta tulikin mieleen, että sitä on kohta mietittävä :D Perusarki on rytmitettyä, mutta meillä ei syödä juuri tarkkojen kellonaikojen mukaan, vaan nälän mukaan :)

      Poista
  9. Hei, tosi kiva, kun kävit vierailulla mun blogissa! :)

    Ja sitten sananen aiheestakin.. Eikös se ole niin, että äiti päättää mitä syödään ja lapsi kuinka paljon. Ei ne nälkään kuole. Mutta toisaalta olen miettinyt sitten tätä ruuan monipuolisuutta. JOs aina vaan syö ne lempiruuat (lapsi päättää kuinka paljon).. nojoo. TUnteita herättävä aihe! :)

    Vihertävää olis kiva olla lautasella enemmän meilläkin. Ihanaa olisi myös, että koko perhe söisi yhdessä, ja että pöytä olisi KATETTU! Ei siis siinä päivän lehti- ja postikasassa tai että joku aina juoksee jossain ("äiti tässä vähän puuhastelee, syökää te muut vaan..."). Yhteiset ruokahetket kauniissa pöydässä ja rauhallisesti olis kyllä ihanaa, se on mulla toiveissa tällä hetkellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siulla on tosi kiva blogi, taitavia ompeluksia, tykkään :)

      Niin, ja helppoa tästä ei tee se, että kenenkään tapa ei välttämättä ole huono; täydellisillä ruokailumenetelmillä kasvatettu lapsi voi pelätä ruokaa, ja taas "hunningolla" ollut olla moniruokainen ja hyvin käyttäytyvä ruokapöydässä. Postauksessani ehkä enemmin kirjoitinkin siitä, missä meillä pitäisi tosiaan petrata, en tarkoita että muilla pitäisi tehdä samalla tavalla.

      Myönnän itsekin joskus käyttäväni juurikin ruoka-aikaa hyväkseni muuhun; lapset on paikoillaan hetken, saa vähän proggiksia eteenpäin taikka siivoiltua ennen unille laittoa. Pitäisi vaan pysähtyä useammin, tässäkin asiassa :)

      Poista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!