8. lokakuuta 2013

Musiikkia henkilökohtaisesti


Ihan meinasin tehdä postauksen ainoastaan Juha Tapiosta,
mutta se menisi hiukan teinifanituksen puolelle. Teen siis postauksen ihan suoraan Juha Tapion musiikista sivistyneesti.

Moni teistä varmaa seuraa Vain Elämää-sarjaa? Itse seuraan satavarmasti. Olen ollut Juhan "fani" jo pitkään,
Juhan kappaleet on ollut meidän(kin) parisuhteen tuntojen kuvaajia ja lasten myötä niistä on tullut sitä vielä enemmän. Tuotannosta löytyy jotain ihaniin ja vaikeisiin hetkiin, kyyneleet saadaan juoksemaan aivan varmasti, mutta niin saadaan tuntumaan läpi se alkuuhuumakin sieltä suhteen alusta.

Kun Juha on vieraillut Lappeenrannan lähistöllä, olen vuodesta 2009 lähtien ollut paikalla.
Kerran kompastunut rappusiin kuvaa ottaessa, ja yhden kirkkokeikan lopuksi itkeä vollottanut kirkolla (henkilökohtaisen kriisin vuoksi) ystävän olkaa vasten vielä, kun bändi on korjannut kamojaan ja Juha haahuillut pitkin käytäviä 

(Tämä kuva on siltä vollotuskeikalta, sitten lopulta)

Joka tapauksessa, ensimmäisen lapsemme synnyttyä, jouduin pian toteamaan, kuinka vauva-arki ei ollutkaan yhtään sitä mitä tilasimme. Vauvamme, hän oli allerginen, ja meitä ei kuunneltu missään. 10kk meni kaikkiaan häntä kannellessa ja työnnellessä vaunuissa uneen; en päässyt missään vaiheessa maistamaan normaalia vauva-arkea. Joskus olin niin väsynyt, että olisin voinut luovuttaa, ja antaa periksi. Ja todella tarkoitin sitä. Yksin ollessani käänsin Juha Tapion Sateisen aamun täysille, jotta se peittäisi edes vähän tuota pienen lapsen avunhuutoa, koitin jaksaa, ja imin itseeni voimaa tuosta kappaleesta. Kyyneleet valuen, tukka kampaamatta, liian isoissa verkkareissa sitten mantramaisesti itkin, että jotenkin selvitään kyllä. 
Parisuhde meillä loppujen lopuksi vain molempien mielestä lujittui, lapsesta tuli normaali taapero ja asiat järjestyivät. Mutta helppo ei ollut tuo vaihe. Kaikki oli vaarassa särkyä.

Elämä tasoittui ajallaan, sen mitä se lapsen saannin jälkeen tasoittuu ;) Syntyi toinen lapsemme, ja vaikka tiesimme mitä oli edessä, ja hän ei ollut niin allerginen ja helposti reagoiva, minä reagoin nopeammin kuin vauva. Olin manannut jo piruja siihen malliin seinille, että minussa asui pelko. Ja olisinko sitten vajonnut pieneen masennukseen, kaikki tuntui ylivoimaiselta. Taas sama allergiarumba, vilkas kaksivuotias ja pieni huutava vauva, jota pitää hytkyttää sitterissä koko ajan, ettei se itke. Ulkoilut juoksin vaunujen kanssa, kaksivuotias kädessä roikkuen. Kaksivuotias itki, että haluan leikkiä ja vauva itki, että haluan vauhtia lisää.
Ruokaa tein vauva sylissä ja usean kerran tultiin kyliltä kotiin uhmakas pieni toisessa kainalossa ja selkä kaarella huutava vauva toisessa kainalossa. Kaikilla muilla se näytti helpommalta, ajattelin. 
Mieheni seisoi jälleen vieressäni, vauvan koppaa heiluttaen, tukien. 
Taas kuunneltiin Juha Tapiota, ja jotenkin selvittiin kyllä.

Menimme naimisiin, polttareissani soi jälleen Juha Tapio, ja pääsin sanoittamaan Juhan piisejä uusiksi. Sitkeä sydän-piisi sai nimekseen Sitkeä Liitto ja uudet sanat. Tuo piisi on toiminut myös omana tunnarina toisinaan, 
kun ajatukset eivät ole pysyneet koossa. Juhan tuotantoa soi häissä, menimme naimisiin viime keväänä 11-vuotispäivänämme. Saimme lahjaksi uuteen kotipihaan kaksi vanhaa puuta. 
Juhan musiikki soi taustalla, ystävän esittämänä häissämme. 
Solmimme liittomme hetkellä, jolloin meillä ei ollut seesteisin vaihe, tietäen, että kyllä se kestää.

Vuosi sitten elämässäni jotain mullistui. Kauhean tarkasti en tahdo tuohon hetkeen täällä palata, mutta se liittyy henkilökohtaiseen kriisiin, johon alussa viittasin. Sittemmin on kuljettu pitkä matka, ja viimeinen vuosi on tällä näkymin (vaikka se ei ehkä blogissa näy, tämä on ollut se ihana ideaalimaailma) ollut elämäni rankin vuosi. Kosolti arvojen uudelleenjärjestymistä, itsensä hyväksymistä, itsetutkiskelua, ja hidastumista.
Alkuun minuun sattui fyysisesti kun kuuntelin Juhan lauluja ja musiikki oli pitkän aikaan Asioita joita en voi tehdä-listalla. Kun sitten se ilmaantui taas kuvaan, olen oikeastaan vain kuunnellut. Itkenyt, nauranut ja kuunnellut. Uudestaan ja uudestaan.

Musiikilla, mitä se kenelle mieluisin sitten onkin, on valtavan parantava voima.
Se iskeytyy suoraan alitajuntaamme tavalla, jolla puhe ei sinne pääse. Se luo merkityksiä, auttaa jäsentämään, auttaa ymmärtämään, siihen samaistuu ja se antaa voimaa. 
Itse olen itkenyt kaupassa Sateisen aamun soidessa taustalla, ja toisaalta taas oppinut oivaltamaan Juhan Hengittää-piisin tahdissa.

Se kuka jaksoi lukea tämän postauksen tänne asti (lienee tekstipainotteisin tähän mennessä), tietää jotain aavistuksen enemmän henkilökohtaista meidän elämästämme nyt. Asioita, joihin viittaan osaltaan blogissa toisinaan, mutta joita en avaa, en tietenkään kunnolla nytkään.
Jotain halusin tämän kautta kuitenkin sanoa, muutakin kuin että Juha Tapio on ihana ;)
Kenties sen, että antakaa itsenne vaikuttua, antakaa itsenne voimaantua, ottakaa vastaan ja antakaa takaisin.
Oli kyse musiikista, ystävistä, kauniista luonnosta, tai muusta.
Ihmisyyden suurin voima on varmasti rakastaa, kaikki muu tulee oheistuotoksena.
Nekin saavat jotain, joille koemme, että ei ole enää mitään annettavaa. Tietämättämme. 

Ja tänä tiistaina, katsokaapa uusiksi Juhan veto ensimmäisessä Vain Elämää-jaksossa.



38 kommenttia:

  1. <3
    Juha Tapion biiseihin voi todellakin samaistua monen biisi kohdalla.
    Kiitos kun jaoit palan elämääsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tuossa Juhan kirjaa, ja jotenkin ymmärsin, että sävel ja musiikki tulee helpommin usein kuin sanoitukset, ja voin ymmärtää sen. Se musiikki, sävelet, soinnut tulee sisältä. Juha osaa kyllä sen sanoittaa hienosti, vaikka itse onkin kovin kriittinen itselleen :)

      Poista
  2. Omaa elämääni sivuava teksti, kiitos sinulle "sanoituksesta" <3 Ihanasti kerrot miten ihminen selviytyy ja elämä vie aina eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli nyt tällainen Juhan musiikin kautta tehty postaus, mutta tosiasiassa meissä kaikissa on rutosti voimaa, jolla selviydymme. Ja silloin kun emme, on vaan osattava olla kannateltavissa. Kyllä se kannattelee, kun vaan uskaltaa heittäytyä :)

      Poista
  3. Olet rohkea nainen <3. Paljon tsemppiä arkeen.
    Meillä on tuo nukkuminen yhtä takkuamista ja välillä sen vuoksi on niin hohhoijaa-fiilis että ei oo tosikaan. Tähän asti vanhempi neitonen on ollut hankala nukkuja ja nyt on nuorempikin lähtenyt samalle linjalle. Voi ihanuus tätä. Muistaakseni olet sinäkin joskus tästä aiheesta avautunut joten uskalsin tässä nyt tästä avautua.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siulle <3 Uni on niin tärkeää, sitä aliarvostetaan todella. Mieli voi paljon paremmin, kun saa tarpeeksi unta. Lapset ei valvo ikuisesti, mutta se ei lohduta niinä öisinä hetkinä kun on rikki ja mieli krakaa. Usein siinä on muitakin tunteita, kuin pelkkä väsymys; ainakin itselläni oli usein turhakin riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunne, joissa olen oppinut itseäni armahtamaan.

      Poista
  4. Täällä myös tunnustaudutaan mieheni kanssa niin Juha Tapio faneihin. Useamman keikan nähneenä mieleenpainuvin oli joskus vuonna 2007 kun Juha Tapio esiintyi Turun Kupittaan puistossa ilmaiskonsertissa. Paikalla ei ollut hurjaa yleisöryntäystä, mutta me nautittiin kaikin siemauksin. Tietenkin piknikin äärellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en suoraan sanoen muista, missä vaiheessa olen törmännyt ensimmäisiä kertoja Juhan musiikkiin, mutta gospelin merkeissä varmaan ekoja kertoja. Oman elämän "tulkiksi" Juha pääsi kuitenkin vasta tuolloin ekan lapsen syntymän myötä.

      Poista
  5. Ensi kertaa täällä blogissasi , mutta en malttanut olla lukematta loppuun koskettavaa tekstiäsi :) Täälläkin tykätään Juha Tapiosta ♥ Selailin pikaisesti aiempia postauksiasi ja tykästyin sen verta tyyliisi että jäin lukijaksesi .
    Iloista tiistai iltaa sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhassa on hienoa se, että hänestä huokuu aitous, tarve olla kaiken keskellä ihminen ihmiselle, jakaa iloa. Ja toivon, ja uskon, että se pysyykin :) Kiva kun jäit lukijaksi :) Kuunnellaan jatkossakin kannattelevaa, iloista, elämänmakuista musiikkia! :)

      Poista
  6. Itku tuli <3 Tuolla asenteella pääsee vaikka läpi harmaan kiven! Toivottavasti saatte tänä syksynä ja talvena kerättyä omaan muistopankkiinne paljon iloisia ja mukavia asioita näiden raskaiden aikojen rinnalle. Niinhän se lopulta kuitenkin taitaa mennä, että se mikä ei tapa niin vahvistaa!

    Ja kiitos vinkistä, joskus itsekin Juha Tapion kappaleista voimaa saaneena löysin tämän maailman uudelleen ja tulen varmasti kuuntelemaan näitä itselle tuntemattomiakin kappaleita taas ajatuksen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiken keskellä muistopankissa on niin valtavasti iloisia ja hyviä muistoja, että plussan puolelle ollaan kyllä vahvasti jäämässä. Elämä muistuttaa kauneudestaan jatkuvasti, kun muistaa pitää silmänsä auki. Päivittäin on huonoja ja hyviä hetkiä, elämänmakuista ;) Ja mikä ei tapa, se vahvistaa, mutta loputtomiin ei tarvitse vahvistua. Joskus voi antaa osan muile kannettavaksi, kohtuudella, yhdessä :)

      Juhan tuntemattomimmissa piiseissä on useita miun lemppareita, ehkä siksi, että ne eivät soi jatkuvasti, niistä löytää sen merkityksen itselleen helpommin, tiedä häntä :)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Totta puhut :) Lahja joka haluaa tulla käytetyksi, ei vain koristeeksi. Lahja, jonka pitäisi tuntua enemmän hyvältä kuin pahalta. Lahja, joka kantaa silloinkin, kuin emme jaksa itse kävellä :)

      Poista
  8. Olipas vain niin hienosti kirjoitettu (ja luin ihan sinne loppuun asti...) että piti ihan ensimmäistä kertaa alkaa kommentoimaankin. Tämä sinun kirjoitus herätti niin paljon ajatuksia ja mietteitä ja tunteita, etten oikeastaan sitten tiedä mitä kommentoisin! Puit asioita hienosti sanoiksi! Tässä oli paljon vahvoja tunteita ja viisaita sanoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina, ja kiva kun kommentoit. On oikeastaan aina hyvä herätä siihen, että ihmiset ovat tosiaan kollektiivinen joukko, ja meillä kaikilla on samaistumispintaa toisiimme, ja haluamme tuntea yhdessä samalla lailla. Tarkoitan siis sitä, että muistakin tuntuu samalta, ja me voimme ymmärtää toisiamme. Tämä niillekin muistutukseksi, joista tuntuu, että kukaan ei ymmärrä, ei kuule, ei näe, ei koe samalla tavalla. Luultavasti tuntee, muttei osaa sitä kertoa :)

      Poista
    2. Olen viime aikoina miettinyt paljonkin sitä, kuinka monia asioita ei tule sanottua ääneen ja jos sanoisi, voisi löytää paljonkin yhteisiä kokemuksia monen ihmisen kanssa. Siis sitä ymmärrystä juuri! Kyllähän se helpottaa kun huomaa, että on muitakin ihmisiä jotka käyvät läpi samoja (vaikeita) asioita :)

      Poista
    3. Meillä ihmisillä, varsinkin suomalaisilla, on hirveä pelko siitä, mitä muut ajattelee ja missä valossa me näyttäydymme. Se syö hirmuisesti sitä aitoutta ja rohkeutta vuorovaikutuksessa. En itsekään ole kovin avoin aina, mutta toisinaan on hyvä muistuttaa kaikkia siitä, että elämässä kellään tuskin on vain ruusuja ilman piikkejä. Luulen, että moni yllättyisi siitä, kuinka paljon ymmärrystä ihmisiltä (ja välittämistä) löytyy, kun uskaltaa olla itsensä myös heikkoudessa :)

      Poista
  9. Kaunis kirjoitus. Haluan toivottaa sinulle voimia, aikaa ja iloa olla oma itsesi raskaissakin arjen hetkissä, joita elämä tuo tullessaan. Kiitos, että jaat kokemuksiasi ja ajatuksiasi, sillä varmasti jotkut meistä, jotka eivät asioita saa "sanottua ääneen", käyvät läpi samanlaisia "kriisejä" elämässään. Ei siis olekkaan epänormaalia, että elämässä kaikki ei olekkaan ruusuja ja pitsiä. Olet rohkea ja epäitsekäs jakaessasi tämän kirjoituksen meille luettavaksi. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi. Tässä on nyt nimenomaan, ainakin osaksi, tapetilla uskallus ja rohkeus. Olla sitä mitä haluaa, ylpeästi. Opetella tuntemaan itsensä, iso juttu. Näin sanottuna aina ympäripyöreä homma, mutta pieniksi osiksi jaettuna sisältää tuhansia pieniä ongelma ja kipukohtia, joita meillä kaikilla varmasti on. Ja niin ihanasti sanoit rohkeaksi ja epäitsekkääksi, että sait ihanan voimakkaan olon ja kyyneleet valuvat jo poskia pitkin! Epäröin niin kovasti Julkaise-nappia painaessani, kunnes totesin, että oon ihan tarpeeksi elämässäni pelännyt kaikkea, paennut ja nyt halusin vaan jakaa normaalia elämää :)

      Poista
  10. <3 rakas Anni

    Karoliina

    VastaaPoista
  11. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, ovat hyvin monet ajatuksesi suoraan kuin minun päästäni. Elämme varmasti tietyllä tapaa hyvin samassa tilanteessa oman itsensä tuntemisen ja jaksamisen kanssa.
    Oikein ihanaa syksyä sinulle ystävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, ja hyvä tästä tulee <3 Ihanaa Syksyä sinulla kanssa ystäväiseni! :)

      Poista
  12. Kiva kirjoitus, kiitos että jaoit sen kanssamme. Itse en ole niin rohkea (ainakaan vielä), että kirjoittelisin syvempiä ajatuksia blogissani.
    Ja minäkin muuten tykkään Juha Tapion musiikista tosi paljon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhalla on hyvä ääni, hyvä rytmiikka, sävelkorva ja sanottavaa. Sitähän se hyvä musiikki on :) Mitä tulee tähän jakamiseen, niin kauanhan minullakin meni. Luulen että tästä ei tule sen enempää tapa vieläkään, nyt vaan oli oikea olo sisällä ja tunne, että mitäpä tässä on elämää kummallisempaa. Mutta itsellenikin blogi on vain siivu kakusta, se puoli kulissia jota on helppo esitellä :)

      Poista
  13. Mie tykkään myös Juhasta mut nyt en ole aikoihin kuunnellut. Ja vain yhden levyn omistan mutta asiaa pitää korjata ja pian!! Ja kuunnella kappaleet rauhassa ja ajatuksen kanssa :) ja ei meilläkään se vauva-arki ollut sellaista kun olin kuvitellut. Iida huusi 18-24 ja ensimmäiset 2kk nukuttiin sylikkäin sohvalla. Olin kuvitellut, että se on niin ruusuista ja auvoista. Ja että senkus lykkää vaan vaunuihin niin vauva nukkuuu mutta eihän se niin mennyt! Neiti nukkui vain kun vaunut oli liikkeellä mutta myöhemmin se taas kääntyi toisin päin :) Tosi liikuttava postaus ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juha Tapiota löytyy ensi hätään Youtubesta jonkun verran ja tuossa postauksessa on suoria linkkejä joihinkin piiseihin, ne on kyllä varmaan kaikki aika tunnettuja :) Mutta on siellä vanhempaakin tuotantoa kyllä :) Vauvat ei aina toimi, niin kuin me haluttaisiin, mutta usein se on kyllä kuluttavampaa, kuin osaisi ajatella. Ja siinä samalla opetellaan hauraasti äitiyttä, opetellaan perhe-elämää ja kestetään omia kipukohtia. Ei helppo yhtälö rättiväsyneenä, joten jokainen äiti (ja isäkin yhtälailla, kirjoitan nyt äidin näkökulmasta) ansaitsisi jonkinlaisen palkintoruusukkeen hyvin tehdystä työstä! :)

      Poista
  14. Elämä on.. joskus ei todellakaan sitä, mitä on toivonut ja kuvitellut.. Myös täällä on monesti musiikista haettu voimaa, "puhdistauduttu" - kuunneltu ja itketty. Onneksi on musiikki olemassa. Hyvin osasit pukea sanoiksi sitä, mitä musiikki meille antaa. Toivotaan iloisia säveliä tähän syksyyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, iloisia säveliä ehdottomasti joukkoon! Ja sepä se, liian usein sitä vaietaan ja "hävetään" omia kokemuksia, vaikka suurinpiirtein kaikki joutuu niitä vaikeuksia kohtaamaan, suurempia ja pienempiä. Se on varmaankin, kyllä, se torjutuksi tulemisen pelko, mikä meitä estää olemasta avoimia vaikeuksissammekin.

      Poista
  15. Monesti arki näyttää toisilla sujuvan lasten kanssa paljon paremmin kuin itsellä, ainakin omasta mielestä. Mutta mä oon viimeisen puolentoista vuoden aikana oppinut että ei voi tietää minkälaista arki oikeasti toisilla on siellä oman kodin seinien sisällä. Monilla voi olla todella vaikeeta ja väsyneitä vanhempia, mutta apua ei uskalleta pyytää jostain syystä. Mä uskalsin, tosin piti oppia kantapään kautta ja nyt voin sanoa että mulla menee hyvin verrattuna parin vuoden takaiseen elämään vaikka olenkin nyt yksin lasteni kanssa.
    Musiikin kuuntelu on mulle yks terapia, monesti laitan kuulokkeet korviin ja samalla seuraan lasten touhuja. Ja juha on yksi suosikeistani :)
    Voimia sulle arjen keskelle ja kiitos tästä kirjoituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hienoa Maikku, että oot saanut apua, ja mikään ei ole hienompaa kuin uskaltaa heittäytyä autettavaksi. Liikaa sinnitellään yksin, tässä yhteiskunnassa, jossa yhteisöllisyys ja lähimmäisen auttaminen ovat jääneet hitusen jalkoihin, pelätään hakea apua "viranomaistaholta". Ihmisiä sielläkin vaan työskentelee,

      Ja niin, tiedän kyllä, tiesin jo aiemmin, ettei absoluuttinen totuus ole se, että muilla olisi helpompaa lasten kanssa. Ei varmasti todellakaan ole, mutta ongelma itselläni oli oma epävarmuus uutena äitinä, pelkäsin tekeväni jotain väärin, lisäksi sosiaaliset kontekstit huutavien vauvojen kanssa olivat alkuun pienet, ja kyllä - mitenkään YHTÄÄN väheksymättä normaalien vauvaperheiden jaksamista - tuttavapiirissämme oli paljon perheitä, joilla vauva-aika meni luojan kiitos vähän leppoisammin. Olin pitkään katkera siitä, etten saanut sellaista vauva-arkea, kun olisimme toivoneet. Nyt olen onnellinen siitä, että tämäkin kokemus on opettanut ja miulla on kaksi ihanaa tervettä lasta. Joskin nekin hittovie joskus vähän kiukkuisia ;)

      Poista
    2. Ja piti vielä jatkaa, että kovasti iloa ja onnea syksyyn, oot rohkea kun kirjoitit tästä! :) Ja muista olla itsellesi armollinen monessa asiassa, yksin lasten kanssa on varmasti voimiavievää, joskin antoisaakin. Eli Juhaa vaan paljon soimaan! :)

      Poista
  16. Se on se pari suhteen suuri haaste, että kuljettaisiin samassa tahdissa. Usein toisella menee kovaa samaan aikaan kun toinen konttaa tai ryömii perässä. Koska aina ei kuljeta yhtä jalkaa, on tärkeää, että rytmi/tahti/biitti on molemmilla elämän virrassa sama. Jos molempien tunteille löytyy yhteinen tulkki, ei kaikkea tarvitse aina sanoa ääneen.
    Muuten, elämän virtaa kuvaa Henkinen Johtajani näin:
    http://www.youtube.com/watch?v=MFdhKiR0WJM&list=RD25MFdhKiR0WJM

    Lahjoista, saamisesta, kiitollisuudesta...

    On se kivaa, kun joku osaa musiikin tahtiin kertoa omista tunteista, arvoista, näkemyksistä.

    T. No kyl sä tiiät :)

    VastaaPoista
  17. No kyl mä tiiän mitä sä meinaat :) Kiitos eilisestä, kahvista varsinkin :) Oli mahtavan makuista! :D Seuraavaks termari mukaan ;) Ja puhut asiaa, se ei yllätä miuta, oot niin fiksu nainen :)

    Ja kyllä, oon samaa mieltä. Toisaalta uskon edelleen sitä hääpuheessani spiikattua; 50 vuotta naimisissa ollutta pariskuntaa, jolta kysyttiin rakkauden salaisuutta. Ja se vanha suloinen mummeli vastasi, että eivät lakanneet rakastamasta yhtä aikaa. Lohduttava ajatus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sille kahvillekin oli hyvin luonnollinen (tai ainakin miehinen) selitys: vedenkeitintä ei voinut Simpun takia laittaa päälle ja jos pyydetään teetä ja kahvia, ei tässä tilanteessa tarvitse tuoda edes kahvia. Mutta omat eväät ensi kerralla sitten, koska palvelun taso ei näytä olevan aina kovin hyvä.

      Poista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!