21. joulukuuta 2015

Kummilahjat 2015


Meillä yritetään muistaa kummeja jouluisin.
Tänä vuonna kummeille lähti/lähtee pieniä joulukoristeita.
Joskus, kun lapset oli pienempiä, he suttasivat taikataikinasta hirvityksiä, joita kummit joutuvat kutsumaan aarteiksi.
Nyt sain hyvän vinkin kauniista vaaleasta soodataikinasta, ja päätimme uusia episodin, jossa kummit näyttävät ilahtuneilta, mutta piilottavat lahjuksensa kaapin pohjalle.


Soodataikina:

2dl soodaa
1dl maissitärkkelystä
1,25dl vettä

Laita maissitärkkelys, sooda ja vesi kattilaan. Sekoita ainekset keskenään ja lämmitä miedolla lämmöllä, kunnes taikina kiinteytyy. Siirrä kiinteä taikina kulhoon ja peittele kostealla liinalla. Massa on valmista muotoiltavaksi jäähdyttyään. Kauli soodataikina mielellään muovialustan tai liinan päällä noin 0,5 cm ohueksi levyksi. Paina kuvioita pitsiliinalla tai kuviolautasen pohjalla (esim.kastehelmi) ja muista tehdä reijät ripustuslenkeille. Anna valmiiden koristeiden kuivua yön yli huoneenlämmössä tai 75 asteessa uunissa noin 1h. 


Meillä on vain yksi kastehelmen tuikku, joten se ajoi asiansa, vaikka siinä ei ole ihan niin kivaa kuviota, kuin astiastossa. Pylpyrät jäi haaveisiin.
Itse ihastuin näihin sooda-askarteluihin, kun sain työkaverilta muistamisen, johon oli tällainen väkerretty. Nämä koristeet huolisin omaan kuuseeni kanssa.
Lisäksi nämä olisivat kivoja paketeissa ja korteissa myös.
Ehkä ensi vuonna.


Lapset innostuivat myös sooda-askartelusta, ja vaativat vielä uutta taikinaa ennen joulua.
Saa nähdä ehditäänkö vielä toinen taikina tehdä, kaiken muun hulinan keskellä.

6 kommenttia:

  1. Hienoja. Ihanaa joulun aikaa teille!

    VastaaPoista
  2. Kauniita! Hyvää joulua sinulle <3

    VastaaPoista
  3. Näistä tuli kivoja :) Miulla oli tarkoitus tänä vuonna tehdä pakettikortteja tällä tekniikalla, mutta se jäi. Ehkä ensi vuonna? ;) ja voihan tuosta taikinasta tehdä vaikka ja mitä :) Ihanaa joulunaikaa teille <3

    VastaaPoista
  4. Kivat muistamiset, ihanan simppelit! Saako sinulta toivoa postausta? Toivoisin jonkunlaista ennen ja jälkeen- postausta projektistasi. Onhan noita treeniblogeja netti pullollaan, mutta on eriasia lukea jostakin sellaisesta, jonka blogia on seurannut pidempään :) Parastahan olisi jonkinlaiset kuvat, mutta vaikka ihan vaan esim. mitä söit ennen ja miten liikuit ja nykytilanne, millaisia vaiheita olet käynyt projektisi aikana :)

    VastaaPoista
  5. Kiva lahjaidea. Mekin saatiin paketin koristeena soodataikinasta tehtyjä sydämiä, ovat kyllä kauniita! Pitää ensi vuonna itsekin kokeilla tätä :)

    VastaaPoista
  6. Ihana lahjaidea! Koristeista tuli hienoja!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!