17. tammikuuta 2016

Pakkanen paukuttaa!



Noniin, tämä saa luvan olla virallinen tammikuun 2016 aloituspostaus, vaikka bloggeri ei sitä niin jäsentäisikään! Ulkona on reilut parikymmentä pakkasta ja mahdottoman kaunista!
Nyt on jo pimeää, mutta päivät ovat olleet kuin maalauksia.


Tänään on sunnuntai. Ihana päivä vaan olla ja tehdä kaikkea huoletonta.
Aamulla nukuttiin koko kööri todella pitkään, ja sitten syötiin yhdessä aamupala.
Minä käväisin salilla jumppailemassa ja muu perhe teki ruuankin valmiiksi. Jälleen syötiin, ja sitten jaksoikin lähteä porukalla pulkkamäkeen!


Käytiin paikallisen laskettelurinteen pulkkamäessä ja saatiin absoluuttinen rauha laskea mäkeä.
Ketään muita ei ollut pulkkamäessä, laskettelemassa kyllä.
Ja aika kova oli pakkanen, -21.5 näytti mittari.
Mutta kaunista oli! Ja liikkuessa tulee lämmin, joskin posket paleltuvat helposti.



Mua naurattaa ajatus siitä, että olen joskus jaksanut postata vaikkapa lasten kausivaatteista ja ommella niihin sattuavia asusteita. Miksi naurattaa? Koska en meinaa nyt edes saada niitä hankittua ajoissa ennen kautta! :) Niinhän se elämä näköjään etenee, vaikkapa olisi kiva kun kaikelle olisi yhä aikaa.


Mäenlasku on kivaa, kun saa aikaiseksi lähdettyä! Meillä oli kahvit mukana ja vaikka sormia palelsi melko lailla niitä kaadettaessa, niin onhan se niin, jotta eväät täytyy olla.
Ja kyllä kahvi tuoksui sekä maistui noilla lukemilla taivaalliselle!


Ensi viikonloppuna on tiedossa sisäliikuntaa, kun loppuviikosta surautamme perheenä kylpylään kylpemään. Ei ollakaan aikoihin käyty ja lapset odottavat innolla. On jotain mitä odottaa hoitoviikon aikana.


Takassa on tulet, lapset leikkivät isän kanssa legoilla ja kun saan tämän postauksen valmiiksi, 
otan kupillisen teetä ja painun sohvannurkkaan täkin alle.
Tiedättekö mikä on onnea?


Tänään on ehditty jo vaikka sun mitä.
Silti on yhä Sunnuntai ja kello vasta vajaa puoli kuusi.
Ilta aikaa vain olla, lämmittää sauna ja syödä hyvin.


Kyllä viikonloput on ihania!
Ihanaa Sunnuntaita kaikille! 

5 kommenttia:

  1. Ihania talvisia touhuja sielläkin! Kyllä kunnon talvi on heti kesän jälkeen hyvänä kakkosena ;)

    VastaaPoista
  2. Ihania talvisia touhuja siellä! Kunnon talvi on heti kesän jälkeen ihan parasta ;)

    VastaaPoista
  3. Olipas ihana hyvän mielen teksti ja kuvat :)

    VastaaPoista
  4. Ihanan positiivinen postaus. Juuri tuollaisia sunnuntait ovat <3

    VastaaPoista
  5. Hyvä on blogisi, aina käyn kurkkaamassa millon päivittelet uusia kirjoituksia :) ja juuri se on onnea, että osaa nauttia niistä pienistä asioista vaikka välillä arki on hyvinkin hektistä. Mukavaa keväänodotusta! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!