Pian on Helmikuu.
Mulle kerran ruokapostauksessa kiukuteltiin, kun kerroin ruokafilosofiastani ja siihen liittyvistä asioista, että toivottavasti tämä ei muutu fitness-blogiksi.
Ei huolta, musta ei varmaankaan olisi edes sellaiseen hommaan, ensinnäkään en luokittele itseäni muuta kuin harrastajaksi, enkä oikein tunne olevani pätevä neuvomaan muita.
Hyvinvointi kiinnostaa monia näin kevään kynnyksellä. Minuakin.
Vastikään minulta pyydettiin kuitenkin, että kertoisin vähän omasta muutoksestani ja siihen liittyvästä tarinasta. Totta puhuen, en tiedä onko minusta siihenkään.
Jo omien vanhojen kuvien katsominen (viittaan aikaisempaan lehtijuttuun) olikin minulle tunnetasolla kovempi paikka kuin luulin.
Kuulin paljon painostani, kun olisin aika lailla toivonut ihmisten keskittyvän kotiini.
Joillakin oli hirveän hauskaa kuvieni parissa, toki kiva olla viihdykettä, mutta siellä kuoren sisällä on sama ihminen yhä. Ihan yhtä haavoittuva.
Niin se vaan menee. Me elämme ulkonäkökeskeisiä aikoja, ja en voi valehdella, että minullekaan se olisi merkityksetön asia. Ei tietenkään.
Yritin kuitenkin miettiä, miltä näkökulmalta katselisin tätä asiaa, kun osaa se tuntuu kiinnostavan ja osa tuntuu aiheen olevan fitness-hömppää.
Niinpä päätin, että Helmikuussa yritän olla aktiivinen blogissa ja kertoa, mitä mä ajattalen hyvinvoinnista, kuntoiluista, ruuasta ja mielenlujuuteen liittyvistä asioista täällä.
Kuvien kera.
Eli pyrin kuvaamaan sitä, että minkä verran se vaatii lapsiperhearjelta ja miten mekään ei ehditä kaikkea.
Kuulostaako hyvältä?
Kuvista ja tarinoista tulee varmaan aika sillisalaatti ja en varmaan onnistu kuvaamaan koko totuutta. Mutta pyrin pitämään sisällön omanlaisena, enkä lataamaan jumppaohjeita ja ruokavalioita tänne päivittäin.
Sitä, mistä mun motivaatio nousee, mitä mä ajattelen hyvinvoinnilla, mitkä mulle on yhä niitä tärkeimpiä juttuja, kuinka saan asiat sovitettua arkeen jne.
Siitä voisin kuvin vähän kertoa.
Kiinnostaako?
Kuulostaa hyvälle👍
VastaaPoista