30. tammikuuta 2014

Blogipohdintaa ja kuvia kotoa

(Suloiset uudet pallovalot pastellien sävyissä)

Viimeiset postaukseni on keskittyneet melkoisesti arjen ja sen pienten onnenhetkien ympärille.
Erittäin tärkeitä hetkiä minulle, meidän perheelle.
Jotain josta toivon muidenkin saavan jotain.


 (Saa tulla järjestämään tämän tilakauhistuksen!)

Mutta mietin saako? 
Onko teistä yhtään mielenkiintoista lukea hetkistä, arjesta, onnenmurusista.
Blogini on alunperin ollut käsityöblogi.
Sitten siitä tuli jonkinmoinen talletuspaikka kodin sisustuksille.
Sitten siitä tuli paikka vähän kaikelle mikä tuntuu hyvälle.

 (Äitin kutomat villasukat, eikös oo ihanat!)

Kommentointi on vuosien myötä vähentynyt jatkuvasti, vaikka tiedänkin, että itsekin luen blogeja paljon kommentoimatta niitä. Joten se ei ole kirjoituksien pointti. Mietin vaan oikeasti, pitäisikö miun vaan kylmästi pitää pääni ja jatkaa tätä samalla puolihuolimattomalla päiväkirja-otteella, vaan haluaisitteko te lukea juuri jostain tietystä täältä? Nähdä jotain enempi? Keskittyvän tän enempi vain käsitöihin (toki en taida ihan siihen pystyä, kun aika on sen suhteen vähän kortilla näin kotivuosien jälkeen)?

(Miusta nää lisukeharsokukat saa olla ihan pääroolissa, on niin upeat!)

Nämä kuvat on räpsyjä kotosalla eiliseltä.
Pieniä yksityiskohtia.
Mutta tuntuu, että meidän koti on aika nähty jo. 
Turhauttavaa joskus kuvata sitä jatkuvasti, eihän meillä mikään muutu, joskus joku torkkupeitto,
taikka uudet kukat, pallovaloja on sadellut parit lisää. Mutta ei suurta muutosta.
Jaksatteko te katsoa näitä kuvia lisää?

 (Okei, kun halvalla sai, otin myös luonnolleni epäsopivat seesteisen valkoiset valot makkariin...)

Voi olla, että mietin vähän liikaa, itselleni tätä teen pääasiassa kuitenkin.
Muistan tän saman tunteen silloin, kun aloin laajentamaan blogia käsityöblogista muuhun.
Tulee sellainen olo, että kaipaisin uusia tuulia tännekin.
Blogi on ollut vuodesta jo 2010, lopettaa en oikein osaa, tästä on tullut rakas harrastus, 
tapa tallettaa.
Tauko? Oon vähän kaikki taikka ei mitään tyyppi.

(Sen verta kevättä on jo, että petasin joululahjapeiton sänkyyn ja pidän hirmuisesti....)

Joka tapauksessa, tuleva kevät tuo rintaan sen tunteen, että muutos on tarpeen.
Tunnistatteko?
Kertokaa, rakkaat ihmiset, kyllästyttääkö, raivostuttaako samat tohinat?
Sama kirjoitustapa, sama naama, samat tyynyt, samat lapset ;)
Mitä te ootte aina halunneet nähdä Behind the Scenes, tää on teidän mahdollisuus!
Ei muuta kuin Torstaita! :)

32 kommenttia:

  1. Mä ainakin tykkään nähdä kotikuvia, eikä haittaa vaikka samat nurkat näkyisi yhä uudestaan. :)

    VastaaPoista
  2. Blogisi on just hyvä semmoisenaan. Yks minun lemppareista :) harvoin tullee minnekkään kommentoitua, kun yleensä puhelimella ehdin blogeja selailla. Mutta jatka vain samaan tyyliin :))

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana on tämä blogi! Nyt hus pois kaikki tuollaiset negatiiviset ajatukset blogin suhteen!! :) Mukava lukea kun on niin monipuolisesti sisustusta (teillä on aivan ihana koti!!), käsitöitä ja ihan vain niitä arjen pieniä iloja! Aina jää hyvämieli kun käy sinun blogia lukemassa, kirjoitat niin positiivisella asenteella kaikesta! Ehdottomasti jatkat samaan malliin, olet päivieni piristys! :)

    VastaaPoista
  4. Minä ainakin tykkään sillisalaatista, eli jatka vaan samalla linjalla:)

    VastaaPoista
  5. Kirjoita ihmeessä juuri sellaisia juttuja kuin haluat. Mun mielestä blogeissa on aina kiinnostavinta se, kun ne tulevat suoraan sydämestä ja kun blogia tehdään pääasiassa itselle.

    VastaaPoista
  6. Voiiii, mä niin kirjoitin pitkästi ja "hups tapahtui virhe" ilmoitti blogger. :P Mutta lyhyesti sama: jatkaa samaan malliin ja kirjoita mikä sua inspiroi. Mä ite rakastan eniten fiilisblogeja joissa on tunnetta ja tilanteita, ei niinkään pelkkää sisustusta ja tekstiä harvoin jaksan lukea.

    VastaaPoista
  7. Minusta blogisi on just ihana juuri tälläisenään. En minä ainakaan haluaisi lukea pelkkiä käsityöpostauksia, kiva että on muutakin! Jatka vaan samaan malliin :) Käyn aina lukemassa postauksesi, mutta aina ei tosiaan tule kommentoitua.

    VastaaPoista
  8. Nautin monipuolisista postauksista, kauniista kuvista, vaikka en juurikaan kommentoi.
    Ei ole siis tarvetta pitäytyä vain yhdessä aiheessa.
    Kirjoitat juuri siitä mistä parhaimmalta tuntuu, sellaisia on mukavin lukea, ei väkisin väännettyjä juttuja vain yhdestä aiheesta. :)

    VastaaPoista
  9. Samoja asioita pohtii varmaan moni muukin bloginpitäjä, ainakin minä mietin. Kommentteja odottaa, että tietää jonkun siellä blogissakin mylläävän, vaikka kävijälaskurikin sen näyttää mutta silti. Toisaalta jos pitäisi blogia esim. jossakin lehdessä, ei tällaista vastakaikua edes odottaisi.... Pidetään siis vaan blogia niin kauan kun hyvältä tuntuu. Aurinkoista päivää Sinulle.

    VastaaPoista
  10. Mää ainakin tykkään sun blogista! Ja oon just enemmänkin ehkä sellainen "hiljainen" lukija. Vähän ärsyttää kyllä, koska itekkin tykkään kamalasti saada kommentteja.. Mut sun blogi tulee aina luettua ja myhäiltyä kyllä itsekseen, että nättejä kuvia on ja kivoja ajatuksia. Jatka ihmeessä samaan malliin! Minä pyrin kunnostautumaan kommentoinnissa :)

    VastaaPoista
  11. Päivän piristyksiä tekstisi ovat, koskivatpa ne sitten mitä tahansa! Ihania kuvia jotka huokuvat tunnelmaa, saa miettimään omaakin arkea ja nauttimaan niistä pienistä hetkistä. Tarvitseeko blogin aina käsitellä jotain suurta ja ihmeellistä kun suurimman osan meidän ihmisten elämästä vie kuitenkin ne pienet ja arkiset hetket? Itse pidän tyylistäsi ja toivon että saan siitä jatkossakin lukea :)

    Ja jos ja kun muutosta haluat, ala vaikka kuvailla säilytysratkaisuja joiden ansiosta talonne pysyy noin siistinä ;) Tuo kaappikuvakin toi tähän postaukseen jotain uutta ekstraa, ei muutoksien tarvitse aina olla iso että sen huomaa! :D

    VastaaPoista
  12. Mä tykkään sun blogista. Se on rehellinen, kaunis, rentouttava ja piristävä. Alunperin aloin lukemaan blogiasi noiden käsityöpostausten takia, mutta luen sujuvasti kaikkeen liittyviä postauksia. :)

    VastaaPoista
  13. Teillä on niin kaunista, että jaksaisin katsella kuvia vaikka joka päivä :) !

    VastaaPoista
  14. Jokainen postauksesi on sykähdyttäviä, kauniita kuvia täynnä. Teksteistä loistaa arjen rakkaus ja ilo. Mitäs sitä muuta tarvitseekaan. Sellasta mikä sua sykähdyttää. Mikä tuntuu pyörivän ajatuksissa. Ihan kaikkea! Sun kuvat on oikeesti aina niiiiin kauniita. Pastellisia ja sopivan herkkiä. Tunnelmallisia. Jatka beibsukka just noin. käsitöitä tulee blogiin kun niitä ehdit tekemään. Voit kertoa jotain kivoja välipala vinkkejä vaikka tai jotain. oon niin huono noiden välipalojen kanssa. .. tai sitten oot kertomatta. Kunhan vaan heitin jonkun :) . Teet Annisein just niin kuin on sulle hyvä ja uskon että priimaa pukkaa.! Oot ajatuksissa <3

    VastaaPoista
  15. Heippa!
    Olin hukannut blogisi jonnekin jossain vaiheessa ja tänään tupsahdin toisen blogin kautta takaisin! Kivaa tunnelmaa ja ihanaa arkea löytyy täältä edelleen! Tykkään! Tykkään lueskella erityisesti melko samassa elämäntilanteessa olevien blogeja... pienet lapset, työt, ne kiireet.. :) En osaa mitään vinkkejä antaa, mutta lupaan tulla kommentoimaan jatkossa! :) :) Aurinkoista kevättä!

    VastaaPoista
  16. Sinulla on niin ihana blogi. Jatka kirjoittamistasi. Ymmärrettävää on, kun olet aloittanut työn, ettei aika riitä kaikkeen. Jos et jaksa tehdä käsitöitä, laita edes kuvia vaikka kodistasi. Niistä välittyy niin suuri tunnelma ja ennenkaikkea syvä rauha. Kirjoitukseksi on hyviä, antaa ajattelemisen aiheita tämän päivän arjen pyörityksessä.
    Edellinen postauksesikin oli aivan upea <3
    Toivottavasti saan nauttia vielä kauan postauksistasi.
    T -R-

    VastaaPoista
  17. Älä vaan kirjoita muusta kuin siitä mistä juuri sinä haluat! Se juuri on blogien suola - ne ovat henkilökohtaisia. Ne saavat muuttua elämän myötä, mutta siinä lopahtaa into, jos alkaa kirjoittamaan vain toivotuista aiheista, jos ne siis eivät tule itsekseen.

    Mua tietysti kiinnostaa koko talon sisustus kaikkine huoneineen, kun teillä on niin pitkälle samanlainen talopohja kuin meilläkin. Mutta seuraan niin hrujan monia blogeja, etten ole varma onko sulla ollutkin jo kuvia kaikista huoneista. Vasta ihan hiljattain tajusin että meillä on samanlaiset talot. :D

    VastaaPoista
  18. Hei!! Minä ainakin luen blogiasi edelleen innolla!! Se taitaa olla taas se aika vuodesta kun pistää miettimään tuollaisia. Ainakin mulla aina ennen kevättä tulee masentava olo kun kaikki samaa, pitäis keksiä jotain uutta... sit se olo menee taas ohi ja piristyy. Ei aina tarvii olla jotain uutta, on kiva tunne kun voi samaistua asioihin, se piristää myös. Mulle ei ainakaan ole tullut tunnetta että taas samat asiat tai samat kuvat ja tuo on jo nähty. Jatka vaan samaan malliin. Kun pidät blogisi itsesi näköisenä ja sellaisena että sinulla on hyvä olla, se huokuu myös lukijoille! Aurinkoista kevään odotusta!!!!!!! Terveisin Jossu

    VastaaPoista
  19. Mä kyllä tykkään tästä blogista just tälläsenä. On mukava kattoo teiän ihanasti sisustettua kotia ja lukea teiän viettämästä vapaapäivästä. Vaikka kuvat on joskus samantyylisiä keskenään, ni ei musta oo silti ikinä tuntunu että aina näitä samoja kuvia. Kaikissa on jotain erilaista ku toisessa ja kaikista voi saada jotain inspiraatiota ja mielenrauhaa, niin harmooninen koti :) Yksityiskohdat ja eri kuvakulmat, välillä vaihtuva torkkupeitto... nää on ne jutut minkä takia blogia jaksaa seurata. Jokaisen postauksen luen ja vähintäänkin kuvat katon, kommenttia tulee jätettyä aika harvakseltaan joka johtuu omasta mielikuvituksen ja kekseliäisyyden puutteesta, kun en joka postaukseen halua kommentoida "teillä on niin ihana koti" (vaikka se sitä onkin) tai "olipas kivan kuulonen päivä". Minä ainakin jatkan blogisi seuraajana, jos päätät jatkaa :)

    VastaaPoista
  20. Minusta on ainakin mukava lukea myös muustakin kuin käsitöistä. Varsinkin, kun kirjoitat niin kivasti ja kuvat ovat ihanaa katseltavaa. Edellisen kirjoituksesi Juha Tapion sanat pysäyttivät ja saivat ajattelemaan paljon asioita, en ehtinyt siihen kommentoida.

    VastaaPoista
  21. Älä lopeta,pliis :( On ihana katella näitä kuvia ja lukea tekstejä :)

    VastaaPoista
  22. Miusta tää siun blogi on ihana :) ♡ en tunne sinua mut tän kautta vaikutat ihanalta ja rakastavalta ihmiseltä. Ja hei taas bongasin kuvasta ihanan haalarin ;) täältä blogista saa kivoja vinkkejä! Mistä olet ostanut nuo ihanat pallovalot? Mie sanon että Go On samaan malliin tätä blogia :) olipa hölmö lause :D

    VastaaPoista
  23. Blogin kirjoittamisessa olen omaksunut ajatuksen "kukaan ei lue tätä kuitenkaan" (mikä ei varmaan ole kaukana totuudesta). Blogit on niin kuin ihmiset: parhaimmillaan kun eivät välitä muista. Tai ehkä jopa parhaimmillaan kun eivät edes huomaa lukijoitaan. Pois turha yrittäminen, aito meininki ja vain itseä varten. Eiköhän silleen ihan hyvä tule :) Ja eihän tää vissiin mikä kotiläksy ole, saa kai tän jättää tekemättä aina kun ei huvita. Omaan blogiin tuntuu ilmestyvän tekstiä juuri silloin kun ajattelee, ettei sinne nyt mitään viitti...
    Tsemppiä jokapäiväiseen elämään!

    T: Nupsa

    VastaaPoista
  24. Olen itse aloittanut edellisen blogini käsitöistä. Sen jälkeen sinne tuli lisää sisustusta. Kun tuntui ettei vanhan blogin nimi enää palvellut tarkoitustaan perustin uuden blogin. Siellä olenkin sitten kirjoitellut enempi lifestyle tyyliin sen mukaan miltä milloinkin tuntuu. Sen pohjalta voin todeta, että blogia on varmaan kivointa itsestä pitää silloin kun aiheet on itselle mielenkiintoisia. Itseäni ei ainakaan siis haittaa mainitsemasi rönsyily.

    VastaaPoista
  25. Heeei camoon nyt <3 blogi on melkein yhtä ihana kun siekin...;)

    VastaaPoista
  26. Ehdottomasti jatka vaan! Ihana koti ja kauniita käsitöitä.

    VastaaPoista
  27. Voi rakas <3 Tykkään tästä näin ja siusta kanssa! Teidän kotia on ihana nähdä, vaikka oliskin samoista paikoista ja naamoista! Just siks mie tykkään täällä käydä ja ihastella <3 Kirjoitat siitä mistä ite tykkäät, siitä mikä tuntuu hyvältä itestäs <3 Teet tätä itsellesi ja se on tärkeintä! :) Ihanaa viikonloppua teille, toivottavasti nähdään pian <3 :)

    VastaaPoista
  28. Minusta on ihana lukea/nähdä kuvia kaikesta mitä tähän ihmiseloon kuuluu :)

    VastaaPoista
  29. On luonnollista, että blogi ja bloggaaminen ajan myötä muuttuu. Pitää tehdä sitä, mikä tuntuu sillä hetkellä hyvältä. Vaihtaa aihetta ja vaikka tyyliä, mitä kirjoittaa. Niin tulee hyvä. Mäkin aina välillä mietin näitä juttu. Sekin kait ihan kuuluu asiaan :) Näytä vain niitä ihania kuvia lisää!

    VastaaPoista
  30. Hei, kuulehan nyt....On toki kiva, että blogilla on ns. virallisia lukijoita(antaa mielekkyyttä bloggaamiseen:)) edes muutama, mutta todellisuudessa sekään ei kerro koko totuutta! On lukijoita, jotka uskollisesti käyvät, eivät ole virallisia lukijoita, eivät ehkä useinkaan jätä kommenttia(tai ovat hyvinkin ahkeria viestin jättäjiä), on myös lukjioita, jotka ovat merkanneet itsensä lukijoiksi, vaikka sittemmin eivät niin ehdikään käymään...Bloggailu on tärkeintä sinulle itsellesi, se on harrastus, siinä missä lenkkeily, kutominen jne...Bloggailu vaan voi viedä helposti ihan liikaa aikaa siltä kaikelta muulta tosi tärkeältä....Itse, kun aloitin uudestaan bloggailun, en päättänyt, kauanko aion blogata, mutta sen huomasin melko pian, että blogi väistämättä elää ja muuttuu koko ajan, ja se on hyvä, se on elämää!:) Ja se oma tyyli siinä vain silti aina on, ei se muutu, kovinkaan paljon ainakaan, se on yhtä persoonallinen kuin pitäjänsäkin:) Nuo kommentit....niitä on toki aina niiiiiin ihana saada, mutta se ei silti saa määrittää blogin pitoa. Itse pyrin rajoittamaan aikaa bloggailuun, siksi en pysty käymään aina vastavierailulla tai voin käydä, mutta en välttämättä jätä kommenttia...
    Uudestaan bloggailun aloittaneena sitä ei ihan niin innokkaasti halua edes viettää aikaa virtuaalimaailmassa, vaan tulee asetettua tällekin harrastukselle enemmän rajoja. Itselläni tulee heiluttua kameran kanssa ajoittain enemmän ja sitten taas tosi vähän, mutta on ihana ikuistaa kauniita arjen hetkiä, se on omalla tavallaan pysähtymistä ja kiitäämistä siitä itä näkee....:)
    Joten, jatka ihmessä omalla linjallasi!! Itse olen löytänyt blogisi luultavasti vasta sitten, kun aloitit enemmän näitä arjen hetkiä ja sisustusta ikuistamaan - ja pidän niistä PALJON!!♥:)) Täällä on niin mukava, kotoisa ja kaunis tunnelma ja ihania ideoita!!♥ Olet yksi nistä bloggaajista, joiden luona pyrin edes joskus äästä piiphtamaan ja jättämään välillä viestiäkin:)

    Lämpimin halauksin, toinen bloggaaja;)

    VastaaPoista
  31. Tykkään tästä blogista TOSI paljon! Jatka vaan samoin. Mä en ainakaan ikinä saa tarpeekseni teidän kodin kuvista. Nytkin tuo alimmainen makkarin kuva saa mut huokailemaan ihastuksesta. Mä ainakin haluan nähdä samoja "nurkkia" vaikka kuinka monta kertaa ;) Tosi harvoin kommentoin mihinkään, kun tuntuu niin tyhmältä aina vaan hokea, miten kaunista kaikilla on :) :) Mutta siis kotikuvia toivon teidän kauniin värisestä kodista :)

    -S-

    VastaaPoista
  32. Tuo sama tuumailu tulee eteen varmasti jokaisella ja ratkaisun pitää olla sellainen mikä itsestä tuntuu parhaimmalta. Minä ainakin pidän blogistasi kovasti ja olen pahoillani, etten ole järin usein kommentoinut. Kun surffailee blogeja puhelimella, ei tule pahemmin kommentoitua -koneella ollessa tilanne on toinen.
    Valoisaa mieltä sinulle ja hempeää helmikuuta :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!