16. tammikuuta 2014

Tervetuloa valo!


Tulihan se talvi ja pakkaset!
Kuinka moni on jo kyllästynyt?

Itse olen ainakin melko innoissani valoisuudesta päiväsaikaan!
Mahtava energia valtaa kun pääsee kirpsakkaan pakkassäähän, auringon paistaessa!


Myönnän kyllä, että sama pakkassää ei tunnu yhtä ihanalta aamulla kun pyörä startaa kotipihasta viidentoista asteen pakkasessa ennen kello kuutta. Onneksi ihan niin aikaisia aamuja on vähän, ja toisaalta kylän hiljaisuutta on mukava (joskin joskus pelottava) kuunnella.


Voinko vielä kertoa, että talvi yllätti meidät?
Lapsille oon koittanut haalia luistimia, suksisettejä, kypärää, kaikkea talviliikuntavälinettä.
Käytettynä, kun tuo kausi aina yhteen puuhaan on kuitenkin lyhyt.


Toivon päivien vielä pidentyvän ja valostuvan pikkuhiljaa enempi, ja se taitaa toteutua toiveistani huolimatta.
Tänään töistä tullessani minut valtasi mahtava fiilis siitä, että aion panostaa tiettyihin asioihin enemmän.
Olen kyllästynyt pimeään, loskaan ja väsyyn, jota pitkä syksy ja "alkutalvi" toivat tullessaan.
Pitkän pitkän kauden jatkoksi saa luvan tulla hanget korkeat nietokset ja niitä seuraava kevät, mukanaan uuden alkua. 


Pikkuhiljaa elämä alkaa muutenkin tasoittua.
Työlle on paikkansa. 
Kotielämälle omansa.
Ne jo joskus lutviintuvat sujuvasti yhteen suhteessa toisiinsa!



Ainiin, ja noi Crocsit on ihan huiput talvikengät ja työkengät!
Kevyet ja lämpimät, mahtuu vaikka villasukkakin!
Ja kelepaa varmasti muuhunkin käyttöön...

Että ei muuta kuin kirpsakoita pakkaspäiviä kaikille!

19 kommenttia:

  1. Oi tosi nätit kengät sinulla <3
    Mun mies löysi tytölle kirpparilta sukset jo ennen joulua ja niillä päästiin tänään vähän hiihtelemään :) Ei tosiaan raski kaikkea uutena ostella kun niin vähän aikaa menevät kuitenkin... Onneksi isommalta voi sitten pienemmälle kierrättää ainakin joitakin välineitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kengät on kyllä kivat :) Ihan totta, mie vähän heräsin kauteen vasta nyt, kun on ollut työnaloittamista ja kaikkea muuta, mutta näyttää siltä että ainakin luistelukamppeet saadaan viikonlopuksi molemmille kuosiin jos päästäis sitten kokeilemaan sitä lajia viikonloppuna :) Leevin remmisukset joutaa Ellalle, mutta Leeville tahtoisin jo monosukset turhautuneisuuden estämiseksi :)

      Poista
  2. Ihana postaus <3 . Todella hauska kuulla, että arki on kuitenkin hienosti lähtenyt rullaamaan työn ohella. Paljon voimia niihin aikaisiin aamuihin ja muista ollakkin vain. Nauttia jalat pöydällä suklaata ja lukea hömppää, neuloa rättejä tms. Olet tosi usein mielessä. Ja mietin kuinka ihmeessä työn ja lapsiarjen sekoitus mahtaa sujua. Onneksi kuitenkin pimeyden keskelle on tulvinut valoa <3. Keväisiä värejä täälläkin on pikkuhiljaa laitettu esiin.. tai siis peräti pari tyynyliinaa :D Ja sanottakoon vielä täälläkin, että aivan ihanat popot sulla. Alkutalvesta haaveilin ihan samoista kengistä, mutta jäi sitten hankkimatta. Ehkä ens talvena saan jotkut lämpimät popot itselleni, tämän talven köpsöttelen ihme kyllä lämpimillä kumppareilla (kuvittelis kumisaappaat kylmiksi viidentoista asteen pakkasiin) :O. Kirpeitä pakkaspäiviä, iloa ja rentoa meininkiä loppuviikkoosi Anni. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen :) Mie oon monta kertaa miettinyt meidän keskusteluja kaikesta tärkeästä kun tää kombo ottaa koville. Ja totuushan on, että tekemiset voi laskea aika minimiin jos on oikeasti väsynyt. Ihanaa kun sen on jo "puolittain oppinut". Vähällä pärjää jos ei oikeasti jaksa. Ja niinä päivinä teen juuri yllä olevaa, nautin niistä asioista joista todella pidän. Vaikein kombo taitaa olla se, kun töiden ulkopuolinen aika pitäisi jaksaa perheaikaan, omaan aikaan ja parisuhdeaikaan (Mitä toi viimeinen on???). Mutta aina kun alkaa ahdistaa, hoen itselleni, että hupsis, hidasta, ei ole hoppu. Valmista tulee vähemmälläkin, niin valmista kuin tarvitsee tulla! Ihania keväisiä pilkahduksia sinne! :)

      Poista
  3. On kyllä niin mahtavaa että on valoisaa, ja jo melko aikasin aamusta! Ihanan lämpimän näköiset kengät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopas muuta, sielu lepää! Kengät on lämpimät ja ihanat jalassa!

      Poista
  4. Ihana postaus!!! Nautin niin paljon pakkasesta ja lumesta, lunta voisi tulla hieman enemmän niin pääsisi tuohon pellolle hiihtämään. Valoisuutta oon niin odottanut! Sun kengät näyttää niin lämpimiltä ja hyviltä ehkä voisin ne hankkia ens talveksi ku lämpiä kenkiä etsii aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä käyttökokemuksella suosittelen kyllä kenkiä. Miulla on sitten kunnon paukkupakkasille Uggit, ne on paremmat kun mittari hyppää lähelle ja yli 20 astetta, mutten ole osannut niitä töissä käyttää! :) Oi, kuulostaa mahtavalta tuo hiihtolenkki auringon säteissä vaikka en hiihtoa harrastakaan :D

      Poista
  5. Kyllä tälläisessä puulämmitteisessä talossa huomaa milloin on pakkanen kun mökki on aamulla kylmä kun mikäkin.no sitä se on omskotitalossa asuminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta, tuo on se kääntöpuoli, meillä lämmitysmuoto eri, niin nautitaan vaan takan tuomasta lisälämmönlähteestä. .. Tsemppiä puushowiin!

      Poista
  6. Olipa taas valoisa postaus. Meillekin satoi juuri vähän lunta ja aurinkokin näyttäytyessään piristää mieltä kummasti. Ja ehkä tuota valoa osaa arvostaakin ihan eri tavalla, kun oli niin pitkästi pimeää. Ja kevättä rintaan tuo valonlähde antaa. Minulla kevään värit vielä laittamatta esille, mutta teen sen kun laiskuudeltani jaksan.
    Ihana aloittaa viikonloppu sinun postauksen myötä. Toivon sinulle rauhallista ja antoisaa viikonloppua perheeksi parissa. Ja tsemppiä alkaneeseen työhösi. T -R-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niillä keväisillä jutuilla vielä kiire olekaan, kun osaisi aina ottaa kauden kerrallaan, niin hyvä tulis :) Miulla vaan kaikki käy jotenkin vimmoissa ja jaksoissa. Laiska kausi - pyryharakka -laiska kausi :D Rauhallista viikonloppua haaveilen miekin,, katsellaan onko muut taloudessa samaa mieltä ;) Ihanaa, valoisaa viikonloppua myös sinulle! :)

      Poista
  7. Mä olen kans iloinnut auringosta ja valoisuuden lisääntymisestä. Pakkastakin saa ainakin hetken olla. Takkaa lämmitelty ahkerasti ja vihdoin pääsin leivinuunillakin ruokaa laittelemaan, tähän asti kun on ollut niin lämmintä, et koko talo ois ollu ku sauna, kun leivinuunin ois kuumaksi lämmitelly.

    Talvista viikonlopun jatkoa!
    -k-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie en varsinaisesti ole ollut talvi-ihmisiä, mutta nyt tää tulee kuin tilauksesta pimeyden päälle! Kelpaa! :) Oi leivinuuni, siinä saa varmasti vaikka mitä herkkuja...tuvan se kyllä lämmittää tehokkaasti samalla!

      Poista
  8. Ihana valo tosiaan, vielä kun siitä pääsisi nauttimaan ulos asti :) Tällä hetkellä pelkkä ylös nouseminen saa pään kipeytymään 0:sta 100:n :/ joku ihme tauti iskenyt....mutta nautin tuosta ihanasta valosta ja lumesta täältä ikkunan toiselta puolelta ja toivon että sitä riittää vielä sitten kun tästä taudista pääsen :)
    Ja olet sinä kyllä aikamoinen <3 uhmaat tuulta ja tuiskua ja pyöräilet eteenpäin, hatunnosto :) Mutta varmasti viimeistään pyöräillessä heräilee ;) Ja nuo kengät on ihanat, itse katsoin niitä omien saappaideni tilalle, ja ihan muutenkin, kun en talvikenkiä omista! Saappaisiin, niihin crocseihin en nimittäin villasukkaa saa kuin pää punaisena puhkuen :D mutta ihanaa viikonloppua siulle ja teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kurjuus, toivon siule pikaista pikaista paranemista, et pääset nauttimaan rapsakoista pakkaskeleistä! Ehdottomasti! :) Vaikka kivointahan kylmyyttä on sisältä katsella ;) Hihi... Kengät on hyvät, nyt ajattelin (onnistui ekan palkan myötä ajatella näin), että satsaan ja ostan kengät jotka toivon mukaan menee useamman talven. Ihanaa viikonloppua teille, olis ihana nähdä kun tervehdytte! :)

      Poista
  9. Noita Crocsin kenkiä olen pitkään tuumaillut - että pitäisikö palelevat varpaani lämpimänä :)

    VastaaPoista
  10. Noi kengät näyttää vähän samalta kuin mun Sorelit, mutta ne ei tosiaan ole kevyet vaan kamalat klohmot. Lisäksi järkyttävän hankalat saada pois jalasta. Plussana kuitenkin toimivat kelillä kuin kelillä eli vedenpitävät ja toisaalta lämpimät. Näillä pakkasilla ihanat :)

    VastaaPoista
  11. Valo lisääntyy koko ajan <3 ja täällä toivotaan että se tuo myös helpotusta työarkeen mitä enemmän valoa riittää päiviin. Nauttikaa sunnuntaista ja valosta <3

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!