9. tammikuuta 2014

Hellan helmat ja äitiyden hektisyys


Meidän Brion hella koki järisyttävän kokkausinnostuksen johdosta pienen kolauksen menettäessään etuluukkunsa tapaturmaisesti. Murtuma oli sen verran laaja, ettemme käyneet luuduttamaan luukkua uudelleen lastulevyhässäkkään vaan uuni on toiminut luukutta jonnin aikaa.

Uuni kuitenkin valitti usein rumaa kohtaloaan tyttötylleröisen huoneessa, joten päätin armahtaa sen helmoilla.
Kaikkihan meistä tarvitsevat kauniit helmat koreillakseen.
Helppoa kuin heinänteko ja kelpaa taas kokkailla.


Meillä on alkanut vasta tänään joulun jäljiltä normaali arki, syystä että meillä on sairasteltu.
Tuntuu, että voisin vaan nukkua koko ajan, mutta hetkeä ei ole löytynyt. Yöllä on hyssytelty, vahdittu hengitystä, lääkitty, päivisin koitettu viihdyttää ja olla töissä. Viikonloppuna toivon voivani relata!
Mutta sanon siis hyvillä mielin, että arkeen on ihana palata!
Tervetuloa säännöllinen, ihana viikkorytmi!
Ja sairaudet veks! 


Työäitinä olemisessa ajan riitävyys on kyllä suuri ongelma. Jos siitä tekee sellaisen. Tottakai meilläkin mietitään paljon aikakysymystä. Kuka tekee, missä ja milloin. Kenen vuoro, mitä pitäisi jaksaa.
Toisaalta monessa asiassa voi itsensä päästää vähän helpommallakin.
Koti voi joskus vähän olla sikinsokin (vaikka se rasittaa),
ruuassa voi oikoa paljonkin.
Lapset saavat katsoa pikkukakkosen, 
liikuntaa voidaan suorittaa työmatkalla ajamalla pyörällä pidempää reittiä kotiin.
Lasten illalla nukahtaessa sänkyihinsä notkutaan facessa, puikkoillaan tai luetaan lehti.
Tärkeintä lienee kuitenkin itse asennoitua niin, että elämä ei ole kiireistä. Täynnä velvollisuuksia kyllä,
täynnä toistoja, enemmin liikkumista paikasta toiseen.
Se mitä ei ehditä tänään, hoidetaan huomenna.
Tai ehkä ensi viikolla.


Opetteluasteella mennään.
Myönnän välillä ahdistuvani kaikesta ruhtinaalllisesti, välillä on tämä mestarirentoilija-fiilis.

Joka tapauksessa, kotiin on eksynyt ne omat värit. Uusin täkki on tulokas,
kotiutunut hurjan hyvin! Näiden keskellä mieli rentoutuu työpäivien jälkeen! 
Todellakin rakastan näitä värejä!

6 kommenttia:

  1. Ihana, mikä postaus. Mitkä värit!!! Piristävä!!!! Ja ihana teksti. Onneksi on teitä, jotka näkee näissä keleissäkin positiivisuuden. Tänä talvena oon liikaa kuullut juuri valitusta keleistä. Miks ei tuu pakkasta, Miks aina sataa ja Miks kokoajan tuulee. Minkä me keleille mahdetaan. Niistä päättää joku muu. Ihana talvi meillä on ollut, leutoa, eikä valtavia lämmityskuluja.

    Olipa piristävä piipahtaa taas lukemassa blogiasi. Ihana mennä nukkumaan näin positiivisen postauksesi jälkeen. Kiitos piristävästä tekstistäsi <3. T -R-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Vaikka osaan miekin valittaa, valittamisen ilosta. Pitäis vaan pyrkiä moisesta pois, harvemmin valituksella saa mitään aikaan :D Paitsi itselle ja muille negatiivisen ilmapiirin. Toki joissain asioissa on suorastaan terapeuttista märehtiä ne kunnolla läpi, mutta ne asiat on erikseen. Ja hei, meillä on tänä aamuna ainakin milli lunta ;) VARMASTI vielä vallitetaan lumen määrästäkin! :D

      Pääsit piristämään aamuni kauniilla sanoillasi!

      Poista
  2. Olet oikeassa tuosta kiireisyydestä, mutta toisaalta perheellisenä olon ja työnteon yhdistelmässä on hyvätkin puolensa. Itse ainakin huomaan olevani nykyään tehokkaampi, kun on pakko lopettaa hommat tietyllä kellonlyömällä. Muuten ihania kuoseja ja värejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ehdottomasti. Ja toisaalta ennen kun ei ollut perhettä, sitä vatvoi työasioita kotona töiden jälkeen, nyt työaika on kyllä selkeesti työaikaa ja kotiaika perheaikaa. Se on ihan hyvä tunne mielestäni! :) Muitakin etuja on, aivan varmasti! Ja aina voi pistää asioita tärkeysjärjestykseen, jos voimat ei riitä kaikkeen. Se on hyvä läksy oppia ja opetella nyt työäitinä :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Ne on hauskat, tuo kattila ja kahvipannu on sitä muumisarjaa ja patalappu tuli niiden mukana. Tyttö ihastunut muumeihin, nyt saa leikkiä muumimammaa huolella :)

      Poista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!