2. elokuuta 2015

Olohuone


Lupasin facebookin puolella, että päivittelen olkkaria koskevaa päivitystä piakkoin.
Koska räpsyjä oli olemassa, päätin tehdä sen jo nyt.
Olen täysin lomarytmissä, ja huomenna on se maanantai, kun alkaa työt.
Tiedättehän te, mitä se tekeen unensaannille.
Joudan siis istumaan hetken tässä. Väsymyksen uhalla.


Mitään suurta päivitystä ja muutosta ei ole luvassa. Ei ole tapetoitu. Olen ommellut olkkariin aika meille "räväkät" verhot. Tein sen tänään, koska päätin tehdä sen lomalla. Ikeasta kangas on notkunut jo tovin ja liittyy juuri edelliseen päivitykseen; se on aika erimaailmasta kun meillä on tupannut olemaan. Sieltä mustavalkoisuuden puolelta. Mustavalkoista raitaa. Näkyy kuvissa kyllä.


Muuten sitten muuttelinkin taas järjestyksen näin perin, meille se vaan sopii paremmin.
Kaikki tykkää tästä näin, varsinkin eskarilainen oli kovin innoissaan muutoksesta.
Huomenna kuule hänen huonetta sitten.
Se on just päällimmäisenä lomanjälkeisen maanantaina, kun tuut töistä kotiin...


Mä tein nyt niin, että olkkaria vallitsee aikapitkälti toi mustavalkoisuus.
Kokeilen miltä se tuntuu. No onhan siellä väriä vaikka kuinka! :)
Mut meille jo aika sellainen tosi seesteinen ja kiiltokuvamainen.
Onneks valkoiset sohvanpäälliset "kätkee" paljon mutaisia tassunjälkiä ja suklaatahroja.
Ei niin tylsää.


Mä luulen et toi on tällä hetkellä aika hyvä kombo.
Toki on asioita, joita haluan OSTAA ihan tähän tyyliin sopivaks ja ne ei tietenkään ole tässä postauksessa, kun vaan lomanloppumistuskissani päätin vähän järjestellä paikkoja.
Mutta näillä mitä meillä NYT on kotona, ja niitä järjestelemällä päädyin omaa silmääni miellyttävään kokonaisuuteen.


Facessa mainostin myös, että oonhan mä tehnyt yhden oikean sisustusostoksen.
Toivon että harja ja rikkalapio saa muutakin käyttöä kuin koriste-esineen viran. Keittiön laatalla kaikki rikkaimurit on lähinnä nostattanut omaa lämpötilaa, joten kaipasin kaunista mummolamallia.
Tää on Annon ylihinnoiteltu ihanuus. En ymmärrä, mikä tässä design:ssa maksaa kolmisenkymmentä euroa. Mutta halusin harjan ja rikkalapion olevan sellaisia, että ne saa seisoa rauhassa keittiönnurkassa.
Tai en rauhassa. Mutta kuitenkin. Kauniita.


Muu perhe jatkaa lomailua siis vielä viikon verran.
Vielä ei ala ihan se ruuhkaisin arki.
Sitten onkin taas paljon uutta soviteltavaa kun lapset palaa omiin hoitopaikkoihinsa. Leevi tosiaan jo eskariin. Meillä tulee olemaan ongelmia jo ihan kyytiasioiden parissa, varsinkin talvella.


Kuitenkaan en aio murehtia sitä ihan vielä.
Asioilla on tapana järjestyä, ja onhan meillä perheessä se yksi auto. Tarvittaessa mennään sitten sen auton liikennöintiaikataulun mukaisesti.
Se on elämätä.


Kuppi kahvia ja kesän viimeinen jäde.
Tai no kesäloman viimeinen jäde ainakin.

Kaikille ihanaa elokuuta :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!