11. elokuuta 2016

Metsän voima


Tänään lähdettiin taas illaksi metsään. Olin miltei viikon neljän seinän sisällä kuumeessa ja sen jälkeisissä tiloissa. Hermo oli vähän kireällä ekan työpäivän jälkeen ja mieli hinkui salille nostelemaan tankoja. Sääntöhän on, että yhtä monta kuumeetonta päivää rankkaan treeniin kuin kuumeessa sairastettua, joten lepoa vielä tiedossa.


En kuitenkaan uskonut, että metsä tekisi sen taas, vaikka pitkään oon jo halunnut vaan päästä taas räpsimään kuvia ja vaeltelemaan. En jaksa uusia tähän syitä, MIKSI metsässä ja luonnossa liikkuminen, kannattaa ja on ihanaa, luettelin ne edellisessä metsäjutussani, jonka löydät tästä.


Olen kaivannut kameraa oikeastaan koko kesän. Reissulta en saanut oikeastaan yhtään täysin tyydyttävää ruutua, kamera ei jotenkin totellut säätöjä, enkä osannut niitä oikein asentaakaan.
Jotenkin vaan tuntuu, että nyt on ruvettava kuitenkin tekemään sitä mistä pitää.



Vuodet vierivät ja olen paljon puhunut siitä, kuinka paljon tykkäisin kuvata ja mennä jonnekin kurssille, jossa panostettaisiin tekniikkaan ja kameran ominaisuuksiin ja niiden harjoittamiseen. Olisi myös ihana saada vinkkejä kuvanasetteluun ja ties mihin. Kuitenkin tärkeämpää itselleni olisi kameran teknisten ominaisuuksien opettelu tällä hetkellä.


Nyt en kuitenkaan miettinyt sitä koko retkellä metsässä. Lapset iloitsivat siitä, että kesäkuun puolessa välissä rakennettu maja oli yhä paikoillaan ja siitä syntyi inkkarileikki. Metsästä löytyi vaikka mitä aarteita. Itse vain haahuilin ja mietin, missä oon ollut biologian tunneilla, kun kysymyksiä jälkikasvulta sateli.


Kotimatkalla väsy yllätti pannarieväistä huolimatta retkeilijät. Olimme yli 2h metsässä kuin huomaamatta. Leevikin kysyi, meneekö aika metsässä nopeammin. Kotiinpäin käveleminen vaati jo leikkejä, ja rallateltiin yhdessä värilaulua:

"Kuka löytää maasta jotain keltaista, jotain keltaista.
Sen on lupa poimia, ken löytää jotain keltaista, jotain keltaista."

Kahta samaa ei periaatteessa saanut poimia, mutta en jaksanut droppaa niiden tunnelmaa.


Kivaa oli jälleen! Nyt on reput täynnä luonnon aarteita, kohta alkaa askarteluiltamat, pahoin pelkään! Ja mieli ei enää yhtään niin levoton!


Iloista tulevaa viikonloppua, huomenna on jo perjantai!

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, täytyypä itsekin lähteä joku viikonloppu metsään. Syksyinen metsä on niin ihana <3

    VastaaPoista
  2. Niin ihania kuvia ja niin ihana henki näissä metsäkuvissa - ei voi muuta kuin ihastella =)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!