26. syyskuuta 2016

Lapsuuden retkimaisemat


Eilen oli taas perinteisen (kyllä kaksi kertaa peräkkäin on jo perinne) sunnuntairetken vuoro.
Nyt suuntasimme monesta hyvästä syystä kohti Ruokolahden Myllykoskea.
Paikka on tuttu lapsuudesta, vaikka reitillä pitkin kilauttaa velipojalle, että mistäs sinne nyt oikeasti mentiin...


Laavulle on todella lyhyt matka kävellä parkkipaikalta, vain puolikilometriä, ja tänä sunnuntaina me olimme mukavuudenhaluisia. Ajoimme autolla lähellä ja menimme notskipaikalle vaan nauttimaan luonnosta ja olemisesta. 


Lyhytkin kävelymatka tarjosi lapsille korkeuseroja ja nähtävää kyllä. Ja paikan päällä riitti ihmeteltävää nimen mukaisesti pienessä koskessa. Meillä oli taas trangialounas ja makkarat mukana, mikäs sen helpompi tapa kokata sunnuntailounas.


Joskus vaan on ihana päästä helposti perille ja nauttia olemisesta. Myllykosken laavulla riittää ihmeteltävää ihan laavun ympäristössä. Kaarnojen uittaminen koskessa, vesistö ja sen kohina, kalliot laavun takana houkuttelevat kiipeämään. 


Olemme käyneet laavulla viimeeksi muistaakseni talvella ja siihen liittyy eräs riemukas tarina, jonka asianosaiset varmasti muistavat, sen verran siihen liittyi umpihangessa autolla peruuttamista. Tuolloin lapset olivat pieniä ja suunnistimme laavulle pulkat apuna. Ottipa Ella torkutkin matkalla :)



Oli taas ilo huomata, että lapset eivät jaksaneet kiukuta ollenkaan ja tekemistä ei todellakaan tarvitse luonnossa keksiä. Todellista hermolepoa siis kaikille.


Myllykosken laavu on sijaintinsa vuoksi myös suosittu kahvittelu ja makkaranpaistopaikka, joten paikalla oli myös muitakin. Saimme kyllä pitkän hetken nauttia luonnon rauhasta ihan keskenämme, kun monet olivat juuri lähdössä kun saavuimme paikalle.


Jokatapauksessa, jos kaipaa ihan omaa rauhaa, voi olla että täältä ei sitä täysin saavuta. Usein jo parkkipaikalta kyllä näkee, onko paikan päällä paljon porukkaa.


Paikalle osui myös päiväretkeilijöitä, jotka kiersivät läheisiä retkeilyreittejä.
Jäikin kaivamaan mieltä, että tähän kahvihetkeen yhdistäisi joku kerta hitusen enemmän kävelyä, kun itse on vähän virkeämmällä tuulella.


Meillä on nyt innostuneet muutkin metsäilystä sen verran, että kotiin saapui tänään uusi teltta postissa. Sitä päästään aikuisten kesken jo testaamaan tänä syksynä varmasti ainakin kerran, yhden yön reissulla. Kyllä sinne pitäisi koko porukankin mahtua maate, mutta sellainen reissu viivästynee sitten ensi keväälle. Jos pääsisi jonnekin uusiin, kaukaisempiin maisemiin.


Muistoja metsäretkeltä lapset ovat keränneet omiin luontokirjoihinsa, kirjoitan niistä myöhemmin.
Vaikka luonto  on lähinnä muistoja ja mielen lataamista varten, niin lapsia on niin helppo innostaa luontojuttuihin mukaan, nyt kirjan sivuille päätyi kauniin värinen mustikanvarpu.


Kyllä tällä retkellä taas jaksaa ensi viikkoon, sunnuntaihin. Josko sitten lähtisi kurkkaamaan jonkun toisen laavun taikka kauniin maiseman. Itsehän tulinkin juuri metsälenkiltä, nyt kahvin kautta nukkumaan!

Luontoilkaa :)

2 kommenttia:

  1. Näyttääpä ihanalta paikalta! Suomi on tuollaisia aarteita pullollaan, ihan liian vähän niitä osataan hyödyntää. Toisaalta minusta ainakin on ihaninta, jos saa olla paikalla oman väen kesken, eli hyvä vain ettei niihin aina ole yleisöryntäystä.. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan näin se menee :) Mekin liian vähän käydään kyllä mutta jos ottaisi oikeasti ihan tavaksi lähteä. Oon ehdottoman samaa mieltä. Jo nyt meinaa käydä luonteen päälle, kun ihmiset ovat löytäneet enemmän iltalenkille samaan metsään, jossa tuppaan käydä. Metsissä on tottunut luonnonrauhaan...

      Poista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!