Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paidat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paidat. Näytä kaikki tekstit

29. kesäkuuta 2014

Oliko tää ompelublogi?


Äiti aktivoitui pitkästä aikaa blogin alkuperäistarkoituksessa.
Punahilkka ja Summer Forest on hautuneet kuulkaa jo melkoisen tovin.
Pikkutytölle tuli surku, kun pieniä vaatteita myytiin pois.


Ompelussa menin joka sauman sieltä mistä aita on matalin ja tarvikkeetkin olivat kovin vähissä.
Resorivalinnat pliisuja - mutta nää menee arkivaatteina dagiksessa sitten syksyllä, eiköstä juu?


Mutta mallin tynkää...


Ei paljon KIINNOSTA mallin hommat!


Blogin perinteisestä uhkailu-kiristys-lahjonta mallista poiketen jätin suosiolla toisen paidan mallikuvat ottamatta. Vilahtakoot täällä sitten aikanaan!

Nyt puhaltamaan sadepilvet pois taivaalta!

4. helmikuuta 2014

Kässäkerhosta hei!


Sunnuntaina taas kässäiltiin.
Ellalle syntyi paita ja housut.


 Leeville raitahousut.
Siinäpä ne kaksikolle ommellut.



Karseeta kuvaa tulee illalla, mutta en jaksa odottaa, milloin puetaan seuraavaks nämä ompelukset ylle.
Varsinkin kun Leevin housut on sopivat ekalla luokalla. Pistää ne silti kuulemma pian hoitoon.
Joten menkööt nämä suttuiset kuvat suodattimien läpi.


Miun muruset on ihania.
Vaikka Leevillä karsea uhma.
Olispas meillä enempi aikaa yhdessä!


26. joulukuuta 2013

Joululahjoista


Tänä vuonna joulukukiksi lähtivät aiemmassa postauksissa esittelemäni 
Niiden lisäksi käsintehtyjä lahjoja oli varmasti edellisvuosia vähemmän, kun viimeinen kuukausi on ollu työelämään uudelleen asettumista sekä sen ja arjen yhteensovittamista.
Jotain on kuitenkin ehditty näpertää mielen rentouttamiseksi.

Alla voit selata joulunalusen tuotoksia siltä osin, kun niitä on muistettu kuvata.
Perusompeluksia; paitaa ja housua.
Pienille tytöille leikkeihin teepusseja.
Isommille koruja ja pussukoita.
Ompelusettiä pienelle tyttöselle ja sen siskolle kassia roijattavaksi.
Toivottavasti lahjan saajat löytävät riemua lahjoistaan.
Aikaa niihin on laitettu ja tänäpäivänä aika tuntuu olevan arvokkain lahjoista.











Mikä oli sinun lempparisi paketeista?
Kommentoi  kommenttikenttään, niin arvon jotain suloista, en vielä tiedä mitä! :)
Itsellenikin ylläriarpajaiset ovat vain kirjautuneille, kommentoiville lukijoille,
mahdollisuus yhteen arpaan! :)

Arvonnan viimeinen päivä on 31.12, ensi vuonna joku siis saa yllärin!
Onnea kaikille mahdollisille osallistujille!

26. heinäkuuta 2013

Ompeluksia


Tälle kruunukankaalle en ole oikein syttynyt missään vaiheessa, ja se on lojunut kaapissa jo pitkään.
Siinä on tutut turvalliset sävyt ja se tuntuuu hitusen tylsältä.
Vain raitaresori sai tarttumaan tuumasta toimeen.



Mallillensa paita/tunika on vielä hitusen reilu, syksyä varten suunniteltu.
Tarkoitus on, että sitä voi pitää mekkona tai nostaa paidaksi housujen kanssa,
sellainen "pussimekko"-tyyppinen.
Kaava on oma, mutta pohja oli Ottobren jostain yläosasta, ettei mene ihan metsään.


 Ellan pussimekon lisäksi ompelin Leeville samalla tavalla jo pitkään kaapissa lojuneesta
trikoosta paidan, mutta nappasin hihoiksi raitatrikoota. Piristykseksi kokeilin uutta Ottobren paitakaavaa,
jossa hihansuut ovat korostetut eri trikoolla. Ihan kiva lisä, kun ei aplikaatiohommiin jaksa ryhtyä ja aina pojille tulee kuitenkin ommeltua lähinnä paitaa ja housua.


 Toinen pusero samalla taktiikalla ommeltuna on menossa lahjaksi.
Toivottavasti lahjan saaaja tykkää. Otimme valtuudet mallata paitaa, se on vain hitusen Leevin paitaa pienempi, vaikka lahjan saaja on Leeviä yli vuoden nuorempi. Niin ne on lapsetkin erikokoisia :)


Sellaisia syntyi minulla ystävän kanssa rentoina iltaompeluksina :)

5. joulukuuta 2012

"Äiti mä tykkään susta!"


Onnellinen Leevi aamulla, kun sai vetäistä pitkästä aikaa äidin tekemän puseron ylle.
"Kiitos kun teit mulle tän, mä tykkään susta"
Sydän pakahtuu.

Eilen illalla vietettiin pientä ompeluseuraa kolmen ystävyksen voimin, johon kuului hyvän ruuan ja kuulumisten vaihtamisten lisäksi se ompelu, ja ompelussa opastaminen.

Muut keskittyi tunikoihin, ja minä ompelin mm. tämän paidan ja pari muuta joululahjaksi.
Niistä ei vielä lisää kuitenkaan ;)


Värit sopii Leeville mainiosti, ja itsekin olen pitkään jo tykännyt näiden värien kombosta.
Resoreita taas vaihtelin, eri väriset hihansuihin ja kaula-aukkoon.
Molemmat kankaat on Karjalan ompelukoneesta, ja raitatrikoo maksoi yli metrin palana vitosen.
Jää muuhunkin käyttöön :)


Ennen kaikkea saatiin vihdoin pari näille Blingon housuille, jotka ovat odottaneet kaapissa käyttöön pääsyä, kun yläosia on ollut vähän hakusessa.
Tykkään housuista hirmuisesti ja olen ehkä pakotettu tilaamaan ihania raitaresoreita pian, 
vaikka olen koittanut vältellä...


Saa nähdä, että onko tämä jo liian värikäs setti meidän vauhtiviikarille.
Luulen, että jos ei muuten, niin pidetään vaikka farkkujen kanssa paitaa.
Harmittaa, etten tehnyt tästä raglanversiota...

26. syyskuuta 2012

Ihania kettuja!


Jotenkin miusta tuntuu, että tämä kangas ei enää esittelyjä kaipaile.
Tilasin tätä, hypistelin ja tuumasin, etten ikuna raaski ommella tästä mitään... 
Mutta päätinkin toimia juuri päinvastoin, koska joskus itseäni inhottaa,
että saan viimeisenä ihanat kankaat vaatteeksi vain siksi, etten raaski ommella niistä mitään. 


Kaveriksi tein velourhousut, vuosia kaapissa notkuneesta ruskeasta velourista. 
Ei ihan täydellinen pariskunta, mutta ruskeille veloureille ja pidemmille housuille yleensäkin on tarvetta! 
Leevin housuja pitäisi laittaakin pinkka myyntiin, mutta tilalle toki tarvitaan, jotakin...
Lisää hommia tiedossa, ja valitettavasti, ei niitä kaikista eniten inspiroivia.


Meillä alkaa olla Leevin kanssa ongelmia tässä valokuvauksessa. 
Hymy tarkoittaa tällaista tekohymyirvistystä,
joka saa naaman näyttämään vähintään pelokkaalta jänikseltä ajovaloissa.
Tämän saa houkuteltua vain suklaapalalla esiin.

Sen sijaan... 


...totutelkaa tähän.
Lähestulkoon kaikki kuvat oli irvistyksiä, "anrgry birds"-ilmeitä, kielennäyttämisiä.
Näistä kuvista olisi saanut monen kuvan kollaasin,
piinaan teitä onneksenne vain yhdellä.

Meillä alkaa tänään kalusteasennukset, jotka pitäisi olla loppuviikkoon mennessä valmiit.
Sitten väliovet ja listoitukset, sauna loppuun.
Voipi olla, että pian koittaa se hetki, kun on pakko pakata hetkeksi kangasaarteet ja ompelukoneet
lootiin ja kaappeihin tärkeimpien tieltä.
Ompeluiloa teille lukijoille!


17. syyskuuta 2012

Aate vaatteen takana


Valmiin tuotteen takana on yleensä tarina.
Usein pelkkä inspiraatio, oma ajatus, muualta kopioitu, kuitenkin joku tarina,
miksi juuri tämä tällä kertaa.

Mie en ymmärrä Angry Birds-villitystä. En ymmärrä kuinka sen kehittäneet ovat saaneet sen markkinoitua meidän kolmevuotiaaseen (ja jopa puolitoistavuotiaaseen!).

Ja kun blogeissa on nähty Angry Birds vaatteita, en ole kokenut mitään intoa ommella niitä,
vaikka tiedän, että Leevi rakastaisi...


Kunnes. Jotenkin näin se vieno pyyntö meni.
Katsokaa tuota 3,5vuotiaan piirrustusta!
USKOMATTOMAN HIENO!

En kuitenkaan kyennyt, millään, Angry Birdsin aplikointiin, joten kohteeksi joutuivat viattomat 
pikku-possut, uhrit. Leevi valitsi luonnollisesti pohjakankaan paidalle.
Tietenkin sen, minkä äiti olisi viimeisenä valinnut.
Mutta tehdään nyt lapselle mieleinen vaate.


Tämä on varmaan ensimmäinen paita, jota ommellessa Leevi kyseli tuhat kertaa,
että onko possupaita jo valmis.
Voinko laittaa Possupaidan kerhoon.
Possupaita pitää riisua ennen ruokailua, ettei se likaannu.
Possupaita on minun tekemä! :O


Ja vaikka edelleen, tämän paidan tekeminen ei ollut mieluisin projekti, ja idea (toteutuskin)
oli miltei Leevin, niin täytyy sanoa, että kyllä pienen miehen onni sai äidin iloiseksi tästäkin projektista!



Ps. Osallistukaa vielä hetken aikaa Arvontaan, jonka löydätte edellisestä postauksesta!
Alla oleva pussukka mahdollista voittaa itselleen!


20. elokuuta 2012


Henkkamaukan tahrittu haaleanvaaleanpunainen paita sai uuden elämän loppukesän paitana,
kun siihen pinttynyt tahra korvattiin pika-aplikaatiolla.

Harjoittelin myös puolihameita.
Nopeaa ja mukavaa, joskaan poimutukset ei aina mene juuri kohdilleen.
Kuka siitä välittää?



 Luulen, että hameesta on iloa vielä seuraavana kesänäkin, 
koska olin kyllä alunperin meinannut sen hitusen lyhyemmäksi malliksi.


Ihmettelen jälleen, että sain edes nämä aikaiseksi.
Ompelusten välillä oli kaksi ihanaa, vauhdikasta sisarusta leikkinyt "vähän" vesileikkejä,
keittiöleikkejä, askarrellut ja vaikka mitä muuta mukavaa....
Sain siivota tovin jälkiä. Välissä syötiin lounas, tehtiin se, juotiin parvekekahvit ja ties mitä.
Voi, miten kaipaan omaa rauhaisaa ompelusaikaa! :)


Ps. Mitään en myönnä, mutta kuvassa näkyvä isompi mekko 
oli muka alunperin Ellalle! Katsokaahan, miten isona toista jo pidän!
Nyt sen saanee joku toinen ihana hitusen isompi tyttö omakseen :)

23. toukokuuta 2012

Värikästä kesävaatetta

Surauttelin tänään vihdoin valmiiksi monen monta puolikasta ja aiemmin aloittamaani projektia.
Kankaita, joihin olin osaltaan jo kyllästynyt, mutta jotka vaatteena hurmasivat taas.
Leevi totesi kiltisti jokaisen valmistuneen vaatekappaleen jälkeen "Kiitos Äiti".
Meillä siis vaatetehdasta, ja antaa vaatteiden puhua puolestaan.

Hihaton ja Caprit


Pilvipökät


Lyhythihainen ja Caprit


Pitkähihainen ja aiemmit ommellut housut


Kyllä näillä väreillä kelpaa kesään lähteä!

Joskus tuntuu, että kesävaatteiden ompelu pojille (tai oikeastaan minkä vaatteiden vaan) on jotenkin uuvuttavaa peruskaavoilla, ideoilla ja samoilla tavoilla. Toisaalta sitten vaatteiden valmistuttua on ihanaa huomata, että vaatteet on juuri sellaisia perusvaatteita mitä eniten (meillä ainakin) tarvitsee. Ja VÄRIKKÄITÄ mun makuuni.

 Eli vinkatkaa miulle, mitä keksisin ihanuuksia pojalle vielä! Sillä edelleen myönnän ompelevani kuitenkin mielummin jostain syystä tuolle pienelle kesäjannulle, kun tyttöjen valikoima kaupassa on niin paljon suurempi kuin poikien...

Aikamoinen pino niitä syntyikin!

IHANAA VIIKKOA KAIKILLE! JA HYVÄÄ MIELTÄ ROPPAKAUPALLA!