1. helmikuuta 2010

Vaippoja Leeville, rakkaudella äidiltä!




Pari Tirsokkaan taskuvaippaa, sekä tarralla että neppareilla (vasemmalla, villisten päällä), kuoseina Safari ja Öttömönkiäiset. Myllymuksujen Villit Nakkikoirat-kuori (Koko M), sekä Norsu kuori (Koko L). Lisäksi Bummis-kuori, joka ei ehkä ulkonäöltään aivan niin ihana. mutta edullinen ja hyvin pitää!

Kyllä kelpaa nyt mussukan esitellä kestopyllyä!




Eli sisävaippoja Leeville, sekä koossa M että L. Näillä aloitettiin meidän perheen kestoilu, nyt M-koko jäänyt jo pieneksi. Tarranauhalliset vaipat on muutenkin osoittautuneet hiukan haasteellisiksi pikkumiehen innostuessa liikkumaan entistä enempi. Vaipparumba on melkoista, kun saa ympäri kämppää juosta metsästämässä jotain täytettä vaipoille! Sisävaippojen kaava on Suuri Käsityö-lehdestä löydetty, vuodelta 2008.


Myös harsot piti jo pikkuvauva-aikana sävyttää niin lastenhuoneen sisustukseen kuin äitin mieleiseen värimaailmaan sopivaksi. Se onnistui helposti Anttilasta ostetulla pesukonevärillä! Oli erittäin helppokäyttöinen eikä sotkenut myöskään seuraavia koneellisia, vaikka skeptikkona niin pelkäsin. Kyllä kelpaa suuta pyyhkiä pienoiselta ja myöhemmin menivät kestojen imuna hienosti!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!