18. maaliskuuta 2010

Aaltoa pojalle, palloa sen äidille...





Mulla meinasi palaa (lue: paloi) käämi tänään saumuriin, eli kysyn heti alkuun: Mistä hitosta johtuu, että oikean puolimmaisen neulan silmästä tippuu koko ajan lanka? Siis tarkistin tuhanteen otteeseen, että langat ovat saumurissa oikein. Aluksi siis tulee hyvää jälkeä, sitten rupee kirraamaan ja poks, lanka katkeaa ja aina sama lanka! :O En ymmärrä, mutta me ei tunnuta aina muutenkaan tulevan toimeen...

Siispä. Tänään tuotoksina, mutkien kautta, oli Ikasyrin aalloista peruspaita Leeville myllymuksujen oranssilla resorilla. Uskallauduin sitten tikkaamaan kaksoisneulalla alakäänteen myös oranssilla sävyllä, ja heikun keikun kulkee sekin, ikään kuin aaltojen rytmiin ;) Nämä kuosit saa kyllä odottamaan kesää, enkä aio pahoitella kuvien laatua, koska kaikki tietää, kuinka herkullisia sävyt oikeasti ovat!



Mutta Eurokankaan palalaarista löytyi omaa vaatevärikartastoani ylistävä kangas. En aluksi oikein mieltänyt noita palloja ystäviksi, olisin halunnut käyttää ne ikään kuin nurin kurin. Mutta kangas jousti tietenkin vaan tiettyyn suuntaan. Piirtelin sitten tunikan kaavoja päivällä ja ommella surrautin itselleni ekaa kertaa jotain. Nyt täytyy sanoa, että olisipa parempi kamera ja edes joku kuvankäsittelyohjelma. Tuo tunika on paljon kivemman oloinen livenä :) Mutta joudun siis laittamaan esille ompeluhommissa tärähtäneet kasvoni naturellina, koska en osaa tehdä kuvalle MITÄÄN, ja pelkkä henkarikuva ei ole vaatteelle edukseen. Koittakaa kestää ;)

6 kommenttia:

  1. Niin ihanat! Vaut! Tuo paita ja nuo värit! Tuo oranssi on lähdössä myös meidän turkoosin trikoon raikastajaksi! On niin ihanan pirteä!
    Ja olet kyllä tehnyt ihanan tunikan, en muuta osaa sanoa kun että Vau! Aivan ihana! Kelpais myös mullekin :)

    VastaaPoista
  2. On kyllä niin suloista tuo aaltokangas, pitänee varmaan itsekin tilata kesäksi sitä ja kiva piristys tuo oranssi!
    Oliko sulla jotain kaavaa tuohon tunikaan?

    VastaaPoista
  3. Kiitos :)Tuo raitakangas on kyllä ihanaa!

    Minna, tunikaan ei ole oikeastaan kaavaa, jotain hiukan piirtelin ja sitten leikkailin vaan :) Yllätys oli suuri, kun se muistuttaa oikeasti tunikaa ;) Vanhoista paidoista koitin mallailla hiukan!

    VastaaPoista
  4. Niin ja tuli vielä mieleen, että oletko kokeillut vaihtaa uuden neulan? Jos on vähän tylsä tai vaurioitunut?

    VastaaPoista
  5. No höh, minäkin meinasin heti kysyä että mistä olet tuon tunikan kaavan saanut. Ihana! Ja tuo turkoosin ja oranssin yhdistelmä on kans herkku! Vietin eilen puolitoista tuntia saumurin kimpussa, ilman että sain sauman saumaa aikaan!!! Minulla vasen neula ei tehnyt tikkiä ja sitten tietty kaikki meni ihan syheröön. Ja langoituksessa oli ongelma... Oletko ottanut kaikki langat pois ja sitten oikeassa järjestyksessä pujotellut? Mulla järjestys on tärkeä, ensin yläsieppari, alasieppari, oikea neula ja viimeisenä vasen neula. Mutta ärsyttävää on kun koneet temppuilee ja ompelu ei olekaan enää niin kivaa...

    VastaaPoista
  6. Iikkis, tunikan kaava on tosiaan puolittain omasta lyhythihaisesta mallista piirretty, ja sekin hiukan hutaisten :)

    Pitääkin kokeilla neulan vaihtoa ja sitten jos ei auta, ni revin kaikki langat alkutekijihin... En vaan mielelläni sitä tekis, koska viimeeksi langoitin pari tuntia, ennen kuin sain toimimaan tuon rakkineen! Ja meillä kun ei ole paikkaa, jossa saumuri voisi aina nököttää, niin joudun korjaa sen välillä kaappiin - ja kappas, langat on vinksin vonksin :) Voi sitä riemua... ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!