27. toukokuuta 2011

Sydänsetti vauvalle


Pitäähän sitä pienellekin toisinaan jotain ommella. Legginssit ja paita ovat olleet kappaleina jo kauan. Niinpä miehen sekä muun perheen innoksi kaivoin pariksi tunniksi ompeluvermeet esiin!


Sydäntrikoo on tietenkin Ikasyrin ihanuuksia ja omalla kaavalla syntyi myös legginssit/trikoohousut pinkistä trikoosta. Housuihin aplikoin tuosta paitakankaan trikoosta sydänpaikat. Vastaavat varmaankin jopa kokoa 62, joten reiluja ovat vielä. Hitusen oli kokilla kiirus soppaa keittäessään, ja ikävä kyllä se näkyy valmiissa annoksessa.


Mutta kun malli on riittävän suloinen, ei tarvitse kaikkien saumojen ja tikkien olla aivan kohdallaan, kuka niitä edes katselee! :)


Yritin ilahduttaa myös ystävää, joka on ollut auttelemassa täällä vauva-arjen kanssa. Hänen suloisille lapsille tein hatut; pienemmälle pojalle vaaleansinisestä pallotrikoosta neliöhatun ja isommalle tytölle punaisesta isopalloisesta trikoosta myssyversion.


Hoppua pitelee, ja myönnän, että ompelukaapin sisällön levittäminen ei ollut ehkä viisain teko näin kastejuhlan viikonloppuna. Mutta otetaan hitusen rennommin siivoukset, niin saa äitikin toisinaan nauttia ompelun riemusta, eiks juu? Arvasin, että ootte kanssani samaa mieltä! Teihin voi nääs aina luottaa tässä asiassa!

Ihanaa viikonloppua kaikille :) Palaan myöhemmin luultavasti paljastamaan nimijuhlan antia, tuskin maltan pysyä poissa kuitenkaan...

5 kommenttia:

  1. Asiat tärkeysjärjestykseen, ensin ompelu, sitten siivous jos aikaa jää! Ja välissä ehtii tietysti ulos nauttimaan auringosta. Kuka sitä nurkkien siisteyttä kastejuhlassa katseleekaan kun juhlakalu vie kaiken huomion :)

    Oikein ihanaa juhlaa teille!

    VastaaPoista
  2. Suloisia; niin setti kuin setin käyttäjäkin :)

    VastaaPoista
  3. Ihana setti :) Minullakin on tuota kangasta kaapissa ja pitäisikin varmaan keksiä siitä jotain :) Sydämmet näyttää niin isoilta kun käyttäjä on vielä niin pikkuinen! Mukavaa juhlapäivää sinne!

    VastaaPoista
  4. Suloinen sydänsetti. ja näyttää lähes täydelliseltä pienellä :)

    VastaaPoista
  5. Tosi suloinen setti! Ja nuo sydämet näyttää noin pienellä niin ihanan isoille. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!