Onhan sitä vielä jäljellä?

En ole juurikaan tainnut jaksaa laittaa kesäkuulumisia tai ees päivityksiä vaikka....

...lue tarkasti...

Olen lomalla!

Mulla on joskus keikkunut kamera mukana ja toisinaan taas ei. Me on yritetty ottaa kesästä paljon irti vaikka tosiaan meillä ei juurikaan ole päällekkäistä lomaa ollut, siis perheen aikuisilla.

Haluttiin lapsille paljon lomaa, niin näin se oli mahdollista.

Meille kesästä nauttiminen on ollut tänä kesänä sitä, että on tehty paljon sellaisia asioita, jotka ehkä voisivat kuvastaa kiireettömyyttä. Ei ole höngitty nyt ympäri Suomea reissaten eri puuhamaissa tai muissa, vaan syöty jätskiä kotipihalla ja nautittu asioista lähellä.

Silti on onnistuttu mahduttamaan kesään huvipuistoa, asuntomessua, aikuisten keskinäistä reissua, mökkeilyä, pihahommia, uimista, leikkipuistoa.

Ei kuulosta pahalle, vaikka päätunne onkin, että on ehditty olla kotona.

Ehkä se, että ollaan vähän eri aikaa lomilla tekee tämän.

Lapset on innoissaan niin suuresta asiasta kuin asfaltti! Kyllä - kylätien asfaltti.

Se onkin käynyt kuumana, kun naapuruston lapset (joita on paljon) ja meidän vintiöt on pyöräilleet, potkulautailleet, sähköautoilleet, rullalautailleet, rullaluistelleet ja ties mitä.

Melkoista seurattavaa, alkais olla liikennepoliisille paikka avoinna...

Lapset ei ole inahduksellakaan valittaneet. Kun vaan aikuisetkin osaisivat nauttia yhtä pienistä asioista kuin lapset. Ei tarvitse olla suuria asioita. Tällä hetkellä isi on työreissussa, ja tiedättehän mistä meillä nautitaan. Siskonpedistä vanhempien sängyssä.

Luotetaan siihen, että nämä on niitä muistoon tallettuvia aarteita.

Ella on aloittanut ratsastuksen. Kuva on kylläkin Tykkimäestä, mutta tyttö käy tallilla säännöllisesti parin viikon välein naperoratsastuksessa. Ei malttaisi odottaa seuraavia kertoja.

Meillä leikitään ponia, ja keskustellaan siitä, miksei poni olisi ihan yhtä hyvä vaihtoehto kulkea hoitoon kuin polkupyörä. "Mä lupaan hoitaa sen ihan itte, kyl mä osaan."

Odotetaan vielä hetki ennen tallirakennuksen tilausta.

Tänä kesänä on pysähdytty monta kertaa isojen asioiden äärelle.

Sellaisten elämää määrittävien asioiden äärelle.

Kaiken sen keskellä usein on tunne siitä, että ne pienet asiat on niitä suurempia.

Jotenkin tää kesä on ollut ja on parhaillaan pysähtymisen aikaa.

Huomaan iltaisin lasten nukahdettua yhä useammin pohtivani sellaisia kysymyksiä, joihin kukaan ei tiedä vastauksia. Sellaisia, että miksi ja miten ne valinnat on tullut itse tehtyä niin tai näin.

Mitä elämältä seuraavaksi haluaa? Voiko sitä edes valita?

Luojan kiitos kaikkiin kysymyksiin ei ole vastauksia.

Luojan kiitos joskus on sellainen olo, että ei tarvitse tietääkään.

Voi vaan olla ja ihmetellä kaikkea ympärillä olevaa.

Luottaa.

Ja sitten voi haikeana katsella jo vähän taaksekin - voihan?

Et kuinka tänne on kuljettu.

Minkälainen matka.

Ennen kaikkea voi koittaa nauttia vaan tästä päivästä ja tallettaa siitä ne parhaat hetket.

Opetella nauttimaan asioista, jotka on itselle vaikeita ja tekemään asioita niin, että myös itselle nautittavia asioita on elämässä tarpeeksi.

Velvollisuuksien määrä on joskus raastava.

Silloin niistä on vaan selvittävä. Me ei voida tiettyjä velvollisuuksia laiminlyödä.

Mutta sitten on niitä asioita, joita voi lykätä.

Niitä mä rakastan!

Ja voitte olla niin varma, että sitä mä oon opetellut!

Turhien, kuormittavien velvollisuuksien lykkäämistä!

Terveisin se rankasti kotikuviaan nykyisin rajaava "bloggeri", joka ei enää asu kaapeissa tai kodinhoitohuoneessa.

Nautitaan vielä kesästä! 
Koitan muistaa joskus koota jotain tännekin!