Ulkoa

Alkukesästä kauhealla vimmalla ainakin pari viikkoa innostuin.

Sitten taas tuli passiivivaihe.

Töiden ohella en jotensakaan jaksanut pihahommia ja kukat kasvaa kuulemma hoitamattakin.

Väsymys. Tahto tehdä muuta. 

Kesä on ollut todella sateinen, ja mulle ilmat on vaan pihahommassa tärkeä tekijä.

Tai sitten en oo vaan niin henkeen ja vereen puutarhaihminen.

Kaikkia kukkijoita en ole jaksanut kuvata.

Jotkut on aiheuttanut riemunkiljahduksia.

Mun pitää kerskailla, että sain kärhön ja laventelin talvehtimaan viime vuodesta.

Siinä mun ylpeydenaiheet!

Siirrännäisiä on luvassa vielä, osa odottaa jo ämpäreissä hakijoita.

Sitkeitä mummolaperennoja, joka väreissä.

Ne sopii meille, ne sitkeät.

Nyt viljelylootassa kukkii kesäkukat - siemenistä.

Niitä tulee ens kesäks huimasti lisää.

Lupaan ujuttaa niistä kuvan johonkin blogipostaukseen joskus.

Ne koskettaa sydäntä.

Kasvimaalta on saatu satoa.

Salaattia. Tilliä. Yrttejä. Muutamia mansikoita.

Herneet on nyt aika hyvässä jamassa.

Istutin krassin. Se ei kohonnut. Vain saviheinä komeili, äiti lupas et sen saa riuhtaista irti.

Hain samaan ämpäriin anopin krassin taimet, ettei naapurin puutarhurit tajuais.

Aika hyvä,,,

Mulle sopii parhaiten, et kaikki ei oo niin justiinsa.

Kesäkukat siemenineen havupenkkiin.

Ensin järjestys, sitten helvetinmoinen tyynysota.

That's me.

Isäntä teki lomillaan paljon entraustöitä pihalla.

Öljyämisiä, reunakivetyksiä, pyykkinaruja, kanttaamisia kukkapenkkeihin,

mitä kaikkea vaan ehtikään.

Mä nautin nyt omalla lomallani tuloksista.

Yhteistä lomaa meillä oli pari arkipäivää ja viikonloppu perään.

Mutta nyt sais tulla muutama lämmin ilta.

Voisin keinua tossa terassilla ja suunnitella ensi toukokuussa aloitettavia pihahommia.

Nimittäin.

Mä haistoin syksyn yks ilta pyykkejä levittäessä.

Se on niin tulossa.

Sitä ennen odotellaan vielä viimeiset kukkijat.