18. syyskuuta 2016

Sunnuntairetki Repovedelle



Olemme suunnitelleet retkeä Repovedelle jo kauan.
Kun lapset katsoivat kuviani Patvinsuon vaellukselta, he olivat myytyjä.
He haluavat myös; vaellella. Näin Ella tätä osuvasti nimitti.





Päätimme vapaan sunnuntain siis vaellella.
Repoveden ketunlenkille suuntasimme, koska se on suht hyvän matkan päässä, itselleni vielä melko tuntematon ja lapsille hyvä aloitusreitti.



Pienelle viiden kilometrin matkalle on saatu osumaan monta nuotiopaikkaa ja mahdollisuutta evästää. Lisäksi tämän lenkin varrelle jäävät myös käsin vedettävä lossi ja riippusilta, elämyksiä lapsille nekin,




Lapset viihtyivät, joka ei liene yllätys. Ympäristö tarjoaa niin paljon mielikuvitukselle tuotetta, että välillä naurattaa. Kun ensin oltiin leikkiä, että saa kävellä vain kiviä pitkin, niin kohta oltiin leikkiä että Herra Puun varpaita ei saa koskettaa (puun juuret!).


Poimittavaa löytyi itse tehtyihin luontokirjoihin ja ne löydökset ovat nyt painumassa kirjojen välissä, tietää hommaa vielä huomisellekin.


Parasta oli kuitenkin varmasti evästäminen. Me paistoimme notskilla makkarat. Se olikin normaalia helpompaa, sillä retkeilijöitä oli sen verran paljon, että monessa paikassa oli jo notskit tulella, kun saavuimme paikalle. Vaivatonta! Kahvit keitimme trangialla.




Ja missä maisemissa sai evästää! Kyllä maistui ruoka. 


Me vaeltelimme eli patikoimme yhteensä reilu 7km lasten kanssa. Notskilla pidimme makkaratauon, mutta meillä oli mukana myös päiväruokaan pussitarpeet. Halusimme vähän omaa rauhaa, joten emme jääneet notskipaikalle tekemään ruokaa vaan valmistimme sen rauhallisemmin oman porukan kanssa trangialla eräällä kalliolla, järvimaisemia ihaillen.



Lapset harjoittelivat erätaitoja. Leevi sai jo trangian syttymään ja notsipaikalla osasi vuolla sytykkeitä. Ella hämmenteli ja vahti ruokia, sekä tietysti piti loputtomasti seuraa.



Ehdottoman onnistunut päivä. Leevi totesi tämän olleen vuoden paras tapahtuma.
Eli aika korkealle sijalle meni ranking listassa Repoveden sunnuntairetki.




Jos jostain pitää miinusta antaa, se on näin aikuisten mielestä se, että muita liikkujia on paljon. Itse kaipaan luonnolta juurikin rauhaa ja sitä, että saa olla vähän omissa oloissaan, ja ketunlenkki on todella vilkas kävijämäärältään.


Täällä suunnitellaan siis jo uusia reissuja. Seuraavaksi houkuttelisi yö jossain taivasalla lasten kanssa, rauhallisemmassa paikassa. Kun huomasimme, että pienemmästäkin on jo kävelemään tätä matkaa, tuli sellainen tunne, että tämä on varmaan meidän juttumme.





Lopulta uupuneina kotiin! Ei tarvinnut hirveesti nukkumattia odotella!
Jaksaa tällä kokemuksella seuraavankin työviikon, jos ensi viikonloppuna ehtisi ainakin lähialueen metsiin eden laavukahveille!


Ihanaa viikkoa kaikille ja käykäähän kurkkaamassa Ketunlenkki!

12. syyskuuta 2016

Patvinsuon kansallispuiston Patvinkierto


Olen pitkään haaveillut, että pääsisin vaellusreissulle.
Olen käynyt lyhyitä patikointeja kyllä ja niistäkin on aikaa. En edes muista, olenko ollut yön yli vaelluksilla laisinkaan, lapsena retkillä kyllä.


Patvinsuon Patvinkiertoa suunniteltiin tehtäväksi kesällä jo,
mutta henkilökohtaisista syistä sen ajankohta vaihtui. Tuli monia muutoksia ja kaikille osapuolille sopivaa aikaa ei vain tuntunut löytyvän.


Saimme lopulta kuitenkin lyötyä lukkoon lauantai-sunnuntain 10-11.9.16, ja pääsimme matkaan. Saimme matkaan vielä kolmannen vahvistuksen, mahtavaa!


Patvinsuolla on noin 80 km hyvin merkittyjä polkuja. Polut ovat pääosin helppokulkuisia. Suo- ja kosteikkoalueilla on kulkijoille pitkospuut noin 20 km matkalla. Patvinkierto on n.25km mutta lisäkilometrejä saa, kun kierron aloittaa Suomun luontotuvalta, niin kuin mekin teimme.


Vaellusreitti oli tosiaan helppokulkuinen ja suurimmalta osin pitkospuut olivat todella hyvässä kunnossa. Vaelsimme ekana päivänä n. 17km, mutta koska pääsimme verrattain myöhään vasta liikkeelle, etenimme viimeiset 7km melko vauhdikkaasti. Halusimme ehtiä leiriin ennen pimeää.


Osa reitistä kulki perinteisempää metsäpolkua, joka oli sekin mieluisaa kulkea, mutta itselleni suomaisemat vaan olivat se paras juttu. Suota silmänkantamattomiin, pitkät pitkospuut, kauniit värit, laakeus. Ensimmäiseksi yön yli vaellukseksi tämä reitti jätti miellyttävän fiiliksen juurikin helppokulkuisuuden vuoksi.


Pääsimme vielä ylittämään Nälmänjoen käsin kelattavalla lossilautalla, se oli hauskaa puuhaa! Pientä adrenaliinia reissuun tarjosi, kun Majaniemeä lähestyessä pusikosti lähti lentoon pari koppeloa, saatoin vähän siinä kirkaista luonnon helmassa, sellaista metakkaa pitivät. Onneksi ei nähty mitään joutsenta suurempaa...


Patikoiminen sujui hyvin, mutta tottakai aina viimeiset pari kilometriä minne tahansa suuntaan on ne raskaimmat. Tästä puhuttiin, että taitaa olla henkinen juttu; porukka lakkaa porisemasta ja kävelee vaan ruuan kuvat mielessä kohti leiriä tai pysähtymistä. Nämä hetket olivat toisaalta aika meditatiivisia; porinan keskeytyessä luonto sai täyden huomion ja oman ajatuksen sai vain antaa lentää tai olla ajattelematta yhtään mitään.


Ekana iltana kun pääsimme Majaniemeen, jossa siis yövyimme, jouduimme aika pikaisesti leirin pystytykseen, sillä olimme perillä suurinpiirtein samaan aikaan kun aurinko laskee. Kun pimeys tulee, on telttojen kasaus vähemmän mukavaa, joten töpinällä hoidettiin nuotioon tulet ja teltat nukkumakuntoon.


Iltanuotiolla ruoka vaelluksen päätteeksi trangialla valmistettuna ja notskimakkarat maistuivat taivaallisilta. Pieni pullo Baileysia kaakaon sekaan unilääkkeeksi ja taustalla melskaava järvi kyllä saivat mielen levolliseksi, kunnes...

Okei myönnetään: jännitin yötä. En ole aikoihin nukkunut teltassa, ja tämän kansallispuiston tunnus on karhu! Alkuyön laskin syketaajuuksia, mutta kun nukahdin lopulta, nukuin melko hyvin, lukuunottamatta sitä, että tuli kuuma! Toden totta, vaikka olin varautunut palelemaan.





Aamulla taas puurot ja kahvit notskipaikalla maistuivat taivaalliselta! Oli kiva mussuttaa jälkiruuaksi suklaata ja heittää lisää vaatetta päälleen, nauttia siitä, että ympärillä ollaan vain me (ja jossain piilossa ne pienet suloiset karhunmussukat). Koko aikana näimme kierroksella vain neljä ihmistä. 


Toisen päivän rupeama oli tarkoituksella lyhyempi, sillä halusimme keskittyä suomaiseman ihastelemiseen rauhassa. Matkaa kertyi n. 11 km. Lisäksi meitä odotti myös ajomatka kotiin, joka kesti melkein neljä tuntia, joten patikoimista ei tälle päivälle enää niin paljon kaivattukaan.


Oli mukava huomata, että ne ihmiset ketä tuli vastaan joko parkkipaikoilla (laavuretkeilijöitä), kierrolla tai sitten aloitus- ja päätepistellä Suomutuvalla olivat todella ystävällisiä ja pysähtyivät juttelemaan. Kaikki kyselivät yöstä ja reitistämme. Näytimme ehkä varustukseltamme siltä, että selviäisimme vaikka viikon...


Ehdottoman hyvä aloitus vaelluksille, ja ehdottomasti jäi polte nähdä ja kulkea lisää.
Olen jo selaillut muiden kansallispuistojen reittejä ja "Kansallispuistot tutuksi"-ryhmää facebookissa.
Seuraavaksi polte on päästä vielä tänä syksynä päiväpatikoinnille perheen kera. Lapset rakastavat luontoa ja metsää, uskon että Repoveden ketunlenkki voisi olla thejuttu.


Jos on pakko sanoa asia, josta en pitänyt, vielä loppuun, niin mainitsen syksyn ihanat hirvikärpäset. 
Voisiko se laji vaikka vaan kuolla sukupuuttoon, tekisi syksyisistä vaelluksista monille mukavempaa.
Joka tapauksessa; menkää Patvinsuolle! Ja muihin vaellusreiteille, huomasin tovi sitten, että Suomi on näitä kansallispuistojakin pullollaan! Jokaisen lähiseuduilta löytynee joku!

28. elokuuta 2016

Syksystä


Otan pienen varaslähdön, koska tämä päivitys olisi hyvä julkaista syyskuun alkuun.
Mutta syksy todella on täällä.
Sen voi haistaa, maistaa ja tuntea mielialassa.


Koulujen  alkaminen, päiväkotiin lomilta palaavat lapset, työvelvollisuudet, kansalaisopistojen kurssitarjonta, uudelleen panostaminen niihin asioihin, jotka koetaan mielekkääksi. Ehkä elämäntapamuutos tai remontti. Se alkaa Elokuussa.


Elokuu vaihtuu syyskuuksi ja projektit etenevät. Vielä on kirpsakoita aurinkoisia päiviä, ja tuntuu että voimia on varmasti pitkän talven yli. Tämä on luovuudelle ihana kuukausi; ajatuksia pulpahtelee päähän, aloitan ja lopetan tuhat eri hanketta, Minun mieleni kaipaa yksinäisiä, pitkiä metsäkävelyitä ja nauttii termariin pakatusta lämpimästä kahvista luonnon helmassa.


Olen syntynyt lokakuussa, syksyn lapsi.
Lokakuu oli ennen tietenkin senkin vuoksi minun lempikuukauteni. Siihen kuului paljon värejä, sateisia aamuja, kaihontäyteisiä ajatuksia. Lokakuun saapaskelit, villapaidat ja sormiin aseteltavat hansikkaat. Sittemmin lokakuu on muodostunut hitusen vaikeammaksi kestää, ja sen ystävä marraskuu myös. Pimeyttä, ihmiset kietoutuvat kotiin ruutujen ääreen, on kylmää ja sateista, kuraista ja mieli pakkautuu täyteen.


Nautin syksyn touhuista ja sen tuottamasta luovuudesta, kaihoisista ajatuksista. 
Mutta nykyisin hiukan pelolla jo ajattelen tuota pimeää aikakautta. Voisipa koko syksy olla elokuun ja syyskuun kaltainen säilömiskuukausi kynttilänvalolla!


Nyt olen päättänyt, että en laske ajatuksiani kuitenkaan valloilleen.
Ehkä juuri tänä syksynä pimeys tuntuukin kivalta. Ehkä juuri nyt pystyn nauttimaan ahdistumatta ympärivuorokautisesta hämäryydestä. Ehkä saan hyötykäyttöön tunnit paremmin.

Onko muilla samanlaisia ajatuksia?

16. elokuuta 2016

Banana is my sugar


Pitäisi varmaan kirjoittaa ekaluokkalaisen ekasta päivästä.
Kirjoitan banaanista.


Banaani on oiva välipala sellaisenaankin, mutta makeutensa vuoksi se pystyy moniin muihinkin herkkuihin tuomaan sokerin roolin. Joten jos kaipaat arkeen lapsille ja itsellesi muutamia helppoja, makeita ja ennen kaikkea terveellisiä välipaloja muista seuraavat:


Banaaniletut (1 annos)

1 banaani
1 kanamuna

Kaikki sauvasekoittimella kuohkeaksi. Paistetaan pannulla letuiksi (itse käytän kookosöljyä, antaa ihanan maun). Tarjoillaan omien mieltymysten mukaan, meillä usein marjoilla.


Kahden aineksen banaanikeksit:

1 banaani (hyvin kypsynyt)
2,5 dl kaurahiutaleita

Muussaa banaani, heitä kaurahiutaleet sekaan ja sekoita. Nostele pellille keksikökkäreitä. Paista uunissa 175-200 15min. 

Näitä keksejä voit fiksata lisäämällä rusinoita, karpaloita, pähkinöitä... Tai sitten kaksi viimeistä palaa karkkipäivän suklaalevystä päälle, sen verran saa arjen 10 keksiä kohden olla herkkuja!


Banaanijäätelö

1 banaani
(marjoja)

Pilko banaani ja laita se pakkaseen. Itse pilkon banaaneita tätä tarkotusta varten jemmaan. Banaani saa sulaa hitusen ja sen jälkeen se käsitellään sauvasekoittimella. Jos haluat banaanijäätelöön enemmän makua, lisää marjat mukaan (ennen sauvasekoittamista tietysti). Mustikat ja mansikat on mun suosikki, myös pakastetut mustaherukat saavat aikaan ihanan kirpeän sorbetin. 

11. elokuuta 2016

Metsän voima


Tänään lähdettiin taas illaksi metsään. Olin miltei viikon neljän seinän sisällä kuumeessa ja sen jälkeisissä tiloissa. Hermo oli vähän kireällä ekan työpäivän jälkeen ja mieli hinkui salille nostelemaan tankoja. Sääntöhän on, että yhtä monta kuumeetonta päivää rankkaan treeniin kuin kuumeessa sairastettua, joten lepoa vielä tiedossa.


En kuitenkaan uskonut, että metsä tekisi sen taas, vaikka pitkään oon jo halunnut vaan päästä taas räpsimään kuvia ja vaeltelemaan. En jaksa uusia tähän syitä, MIKSI metsässä ja luonnossa liikkuminen, kannattaa ja on ihanaa, luettelin ne edellisessä metsäjutussani, jonka löydät tästä.


Olen kaivannut kameraa oikeastaan koko kesän. Reissulta en saanut oikeastaan yhtään täysin tyydyttävää ruutua, kamera ei jotenkin totellut säätöjä, enkä osannut niitä oikein asentaakaan.
Jotenkin vaan tuntuu, että nyt on ruvettava kuitenkin tekemään sitä mistä pitää.



Vuodet vierivät ja olen paljon puhunut siitä, kuinka paljon tykkäisin kuvata ja mennä jonnekin kurssille, jossa panostettaisiin tekniikkaan ja kameran ominaisuuksiin ja niiden harjoittamiseen. Olisi myös ihana saada vinkkejä kuvanasetteluun ja ties mihin. Kuitenkin tärkeämpää itselleni olisi kameran teknisten ominaisuuksien opettelu tällä hetkellä.


Nyt en kuitenkaan miettinyt sitä koko retkellä metsässä. Lapset iloitsivat siitä, että kesäkuun puolessa välissä rakennettu maja oli yhä paikoillaan ja siitä syntyi inkkarileikki. Metsästä löytyi vaikka mitä aarteita. Itse vain haahuilin ja mietin, missä oon ollut biologian tunneilla, kun kysymyksiä jälkikasvulta sateli.


Kotimatkalla väsy yllätti pannarieväistä huolimatta retkeilijät. Olimme yli 2h metsässä kuin huomaamatta. Leevikin kysyi, meneekö aika metsässä nopeammin. Kotiinpäin käveleminen vaati jo leikkejä, ja rallateltiin yhdessä värilaulua:

"Kuka löytää maasta jotain keltaista, jotain keltaista.
Sen on lupa poimia, ken löytää jotain keltaista, jotain keltaista."

Kahta samaa ei periaatteessa saanut poimia, mutta en jaksanut droppaa niiden tunnelmaa.


Kivaa oli jälleen! Nyt on reput täynnä luonnon aarteita, kohta alkaa askarteluiltamat, pahoin pelkään! Ja mieli ei enää yhtään niin levoton!


Iloista tulevaa viikonloppua, huomenna on jo perjantai!