30. syyskuuta 2013

Lasten riemuksi


Otsikko kertookin jo melkoisesti.
Meillä rakastetaan roolileikkejä juuri nyt, ja lapset opettelevat hetkittäin leikkimään yhteen.
Ella on aina kissa - Leevi joskus.
Leevi on aina hitusen Hurjempi, pelottavampi ja isompi.
Eikä unohda kertoa sitä pikkusiskolleen.




Mutta kissalle piti saada omat korvat ja häntä leikkejä varten ja nehän äiti ompeli.
Voiko suloisempaa kissaa olla?
Neiti oli niin onnellinen näistä omista asusteistaan, ettei riisu niitä millään, kyseli voiko hatun laittaa
pihalle. Siihen tarkoitukseen on vähän ehkä jo kylmä ja hutaisten tehty :)


 Leeville ompelin ensimmäisenä inkkarihatun, ihan pikana, kun alkoi jo tulla kiire muihinkin puuhiin.
Suostuttiin sitä kokeilemaan mutta tuomio oli vähän raaka.
Sen voi kuulemma antaa jollekin kaverille, koska se on aivan
LIIAN PLIISU!

En kestänyt tätä tappiota, halusin olla tasavertainen ja suoda riemun myös Leeville oikeasta rooliasusta.
Kyselin kuvauksia tarkkaan ja sain ohjeita,
samanlainen mukavalta tuntuva panta, ei mitään tyttöjen höyheniä (!) ja pitää kuulemma olla
Hurjaa, Pelottavaa ja Voimakasta.
Kuiskutti korvaan, että tee siihen ISO SALAMA.


Ja vaikka tämä ei äitistä ollut kovin kummoinen,
niin tämä ei taas irtoa pojan päästä millään.
Salamamies iskee vähän välistä sieltä sun täältä, sohvan alta, nurkan takaa,
ja ärjyy kuin hirmupeto. 




Josko näillä pärjättäisiin vähän aikaa.
Keppihepan Leevi lunasti Steinerkoulun Keppihevosten huutokaupasta ja Ella sai omansa 
äitin pika-askarteluna, vanhasta villasukasta sekin.

ILOISTA MAANANTAITA!!!

28. syyskuuta 2013

Lauantai









Ihanaa Lauantaita kaikille!
Me suunnataan nyt Steinerkoulun Mikkelinmarkkinoille.
Vähän kotoillaan ja ulkoillaan.
Fiilistellään ja nautitaan.
Luulen, että tästä kehkeytyy hyvä päivä!

27. syyskuuta 2013

Näpertämisen pakosta



Useita meitä vaivaa näpertämisen pakko.
Minua se vaivaa hetkissä, joissa tiedän, että ei ole aikaa kaivaa isoja projekteja.
Koska en käytä kutimia, puikkoja tai koukkuja,
niin haalin helposti esille pikaisia askarteluja.



 Enpä tiedä tarvitseeko kaikkia askarteluja ollenkaan.
Toisaalta ne on usein niitä pieniä kauniita yksityiskohtia, jotka kaunistaa käytännön esineet.
Kirjanmerkki kaunistaa kirjan ( ja on hemmetin hyödyllinen lainakirjojen kanssa).
Avaimenperä kaunistaa avaimet.
Ja kännykän - no vaikkapa kännykkäkoru taikka pussukka, joka aiemmissa postauksissa on nähty.



 Niinpä niin, on kiva kun ympäriinsä lojuvat arkiset esineet verhoutuvat (no ainakin saavat osakseen) jotain mielenkiintoista ja kaunista katseltavaa.
Samalla talttuu levottomuus askartelijan näpeissä.


 Ja oon ihan tosissani.
Lelut tarvitsevat vaatteita.
Ei ole kivaa olla pikkunalle pakkasessa ilman kolttua ja hattua...
Vielä on isänalle ainakin ilman vaatteita, ja kai tämäkin vielä sisävaatteet tarviaa.
Saa askartelijan näpit (ompelijan lähinnä) lisähommaa.


Mikään askartelu ei ole turhaa, eihän?
Myöhemmin kotipostauksiin taas! :)

26. syyskuuta 2013

Syksyistä askartelua



Luonto on niin kauniina värejä, ja inspiraatiota.
Inspiraatiota tarjoaa Peppi myös blogissaan Pikku-ketun puuhamaa.
Syksyn ja Pepin innostamana keräsin luonnosta erilaisia syysjuttuja ja askartelin Pepin ideoiman
sammalpallopuun. Ohjeet löytyvät linkistä helposti :)


Pallopuu on todella kaunis ja helppo tehdä, itse käytin langan sijasta ohutta rautalankaa.
Sammalet löytyivätkin (miltei) omalta pihalta, myönnän kuokkineeni aivan rajalla ;)
Olen varma, ettei siitä pahastu kukaan!


 Kaunista, eikö? Tämä on toteuttava ensi syksynäkin, tai ehkä teen näitä nyt monta ja oikein sammalpallopuu-kujan oven vierustaan?
Oon niin hyvä vetämään överit ;)

Muista tarvikkeista lähdin valmiin kranssin päälle tekemään syysaihetta.
Tulikin aika hauska, ja kun nuo tuosta lakastuvat, saan suloisen kranssin takaisin käyttööni.
Siihen on ihastuttavan helppo vaihtaa aihetta, ja ah - se on taitavan ystäväni tekemä!



 Nyt on syksyisempi sisääntulo tässä huushollissa.
Vielä kun jaksaisi paneutua sisähommiinkin niin hyvä tulisi...


Vaikka ilmat kylmenikin,
Nauttikaa kaunista luonnosta ja syksystä! :)

19. syyskuuta 2013

Suloiset bambit


Olen melkoisen kauan aikaa sitten tilannut tätä suloista Bambi-trikoota.
Tykkään siitä kamalasti, ja olen miettinyt mitä siitä ompelen. Lupasin erääseen vaihtokauppaan ommella tästä yhden pipon eräälle suloiselle pikkutytölle, ja siitä tuli NIIIIN suloinen, että ompelin Ellallekin piposen.


Tahdoin kuitenkin kovasti kankaasta muutakin, ja siitä ei millään riittänyt tunikaan, paitaan.
Olen salaa haaveillut kuviollisista legginsseistä Ellalle, ja tästä sitten riitti nippanappa hoikan tytön leggareihin.
Todellakin kaavan kanssa mentiin reilusti alle merkintöjen, mutta ilmeisen istuvat housuista tuli.
Ella oli lumoissaan; toisaalta kertoi myös, että nyt hänellä on Hellokitty-housut.
Uskokoon miun puolesta niin ;)


Eilen valmistui vielä toisetkin housut neidille, kaikki omat on jäämässä pieneksi ja pitää päivittää vähän
lahkeiden pituutta. Olen toki ostanut jo kirppareilta kaikkea suloista ensihätää lievittämään, mutta
on kiva että joka koossa on myös jotain itse ommeltua :) Nyt on saanut taas hyvällä omallatunnolla vähän surautella. Se on minulle sellaista hermolepoa, jos saan rauhassa tehdä, että muut asiat unohtuu ja saan mielen rauhoittumaan päivän kiireistä. Palvelee siis meitä kaikkia!

(Välillä tietysti neidin piti vaihtaa jo yläosaa kesken kuvausten. Mistä tytöille tulee tämä
vaatteiden kanssa puljaus?)

Mitäs tykkäätte Bambi-setistä?

18. syyskuuta 2013

Retkellä


Luonto on syksyllä kauneimmillaan, ainakin väriensä puolesta.
Toki kesäkukat ja monet istutetut kasvit jo lakastuvat, mutta itse luonto, se on niin kaunis.
Kyllästyin hetkeksi eräänä päivänä siihen, ettei me oikeasti joudeta muka mihinkään.
Jätin kaiken tekemättä (paitsi eväät) ja lähdimme.


Oli jo lasten uniaika, lasten ruoka-aika, liian pitkäksi venynyt aamu (eli päivä), 
joten kauas emme menneet. Tuona päivänä lounas oli eväät luonnossa ja isin tullessa syötiin päiväruoka.
Muuten retki olisi jo pitänyt suunnitella edellisenä päivänä ja juuri se ei ole miun alaa.


Meillä on siis aivan lähellä pieni pätkä luontoa, tai itseasiassa on sitä ympärillä muutenkin.
Mutta tämä polku lähtee kotikatumme päästä, johtaa toiselle alueelle.
Äärettömän lyhyelle on pitkä matka, ja tätä mahdollisuutta on liian vähän hyödynnetty.
Kävelimme ristiin rastiin ja palasimme polulle eväille ja luontoa ihmettelemään.


Kotiin kerättiin kaunistukseksi heinäkimppu ja kasa lehtiä askartelua varten.. Ne on varmaan 
jo hyvin painuneita ja kuivuneita, pääsee Leevi perinteisiin syysaskarteluihin. 


Tämä syksy on ollut erityisen lämmin ja kaunis ilmoiltaan, ja harmittaa, etten ole enemmin vaan mennyt ja
jättänyt näitä ainaisia askareita taakse! :) Lapset nauttii äitistä, joka on luonnossa hitusen enempi läsnä sekä rennompi kuin kotona kaikkien tekemisten tai tekemättä jäävien keskellä.
Äitikin nauttii, kun saa raitista ulkoilmaan, ja olla rakkaidensa kanssa läsnä.






16. syyskuuta 2013

Me ei tehdä mitään


 Toisinaan oikeasti tuntuu, että me ei enää tehdä mitään. 
Arki pyörii hilityn hallitusti, yksikään päivä ei ole samanlainen.
Ihanan rauhallista usein, usein tylsääkin - mutta vain äidistä yleensä.
Kotona sisustelut on jääneet Leevin lokerikon ehostamiseen, joka sai Tiger papereita osakseen.
Tuttua jo monesta paikkaa.


Muuten kodin ehostus on silloin tällöin pikaheilutus imuria ja luuttua.
Tavaroiden loputonta järjestelyä, jota olisi taas edessä ainakin aamupäivän verran.
Osaisinkohan vain lähteä lasten kanssa pyöräilemään ja puistoon? 
Se olisi kaikista hauskempaa. Valitettavasti en enää halua siirtää sotkua...



Niin kaikki kuvatkin on räpsyjä kotoa, tarpeeksi yksityiskohtaista, jotta ei näy sotkut.
Sen verran eräänä päivänä mylläsin miehelle osoittaakseni, että raahasin neidin rautasängyn keittiöön.
Tiedättehän, pannulaput joka jalan alle, ja menoks. Aina kun pannulappu luisuu alta, neljävuotias huutaa "SEIS, ÄITI, NAARMUJA!". 
Halusin osoittaa, että pienemmän pöydän kera, keittiössä on sohvan mentävä paikka.
Ei tullut täystyrmäystä, mutta veikkaan, että ymmärryskään ei taas ollut sataprosenttista.
Siinä hulinassa viiritkin löytyi lampusta roikkumassa, ja oli pakko napata kuva.
Lienee pieni mies asialla. Pöydällä kun seisoo niin hyvin yltää. 


Lähipiiri siinä ihmetteli kun sänky toimitteli sohvan virkaa pitkän aikaa keittiössä,
että nukkuuko Ella tuvassa. Mikäettei. Nukkuisikin...
Oikeasti neiti nukkuu koko yön - illasta aamuun, äitin ja isin sängyssä, kainalossa, viekussa.
Ja mikään HelloKitty lahjapakkus ei asiaa ole muuttanut.
Veikkaan ettei se enää parikymppisenä siihen halua, joten nukun vielä tovin yöt hyvin viekuttain.
Vaikka "sehän on aivan kamalaa opettaa lapsi tollaisille tavoille".
Ps. Ei ole tarvinnut opettaa, meillä on ilmeisen fiksu lapsi.

Rauhallista arkea!