19. helmikuuta 2016

Blogi tauolla

Blogi on tauolla henkilökohtaisista syistä pidemmän aikaa. Kiitos kaikille, ketkä jaksoitte lukea ja kiinnostua Helmikuun hömpötyksistä.

16. helmikuuta 2016

Kun ei ehdi oikoa sohvatyynyjäkään...


Olen pahoillani, jos esteettikkona olen joskus saanut arjen, liikunnan, kaksi harrastavaa aikuista, pari vielä melko pientä lasta ja peruskiireisen arjen näyttämään iisimmiltä kuin se onkaan, ja ennen kaikkea "lannistettua" fiiliksellä, että se on niin helppoa kunhan tekee vaan.


Meidän arkemme muodostuu töistä, lasten hoitopäivistä, ruuanlaitosta, kauppakäynneistä ja treeneistä. Lapsilla ei ole varsinaisia harrastuksia, Ella käy heppailemassa silloin tällöin. Leevi etsii omaansa, mutta ei halua vielä mihinkään "ryhmäjuttuihin" ja leikkikaverit ovat eskarin lisäksi riittäneet. Kotona touhutaan pikkulegojen, lautapelien, leikkien, ulkoilun parissa.


"Peruspäivä" (esimerkkinä):
Herätys 5.45 (Pojat)
Herätys 6.30 (Tytöt, unikeot)
Aamupala ja hoitoonlähdöt (töihinkin!)
n.7.30 hoitoon
7.30-16.30 Työelämää
Ruokailu
17.00 Pikkukakkonen ja yhteinen kahvihetki
n.17.30 Toinen lähtee salille, toinen huolehtii ruuat ja seuraavan päivän eväät sekä touhuaa mitä nyt lasten kanssa milloinkin keksitään
Salilla olija saattaa pyörähtää kaupan kautta tullessaan
19-19.30 Toinen vanhempi poistuu salille ja toinen huolehtii iltapalan, iltatoimet sekä illan touhut.
n. 21 nukkumaan, usein molemmat ollaan jo pusuttelemassa unille
Pyykit naruille jos huvittaa ja muistaa
Kahvia ja sitä "parisuhdeaikaa"


Me olemme valinneet niin, että käydään useinmiten samoina päivinä salilla, jotta saamme esimerkiksi viikonlopulle puhtaasti vapaapäiviä koko perheen kesken vietettäväksi. Joskus viikkoon myös kuuluu sellaisia menoja, että sali menee todella myöhään ja lapset menevät sänkyyn, jonka jälkeen jompi kumpi vielä poistuu urheilemaan. Tai tulee useampia menoja ja on enemmän "treenivapaata". Itse tykkään, että jos hoppua luomalla luodaan, se tulee viikolle ja viikonloppuisin sitten levätään ja tehdään yhdessä. Nukutaan pitkään ja syödään pannaria.


Meidän lapset ovat tottuneet rytmiin, jossa molemmat aikuiset harrastavat. Aikojen alussa podin hiukan syyllisyyttä ja koitin asettaa treenini aamuvarhaiseen tai yömyöhään. Ne kostautuivat kuitenkin kropalle jaksamattomuutena ja yöunien menetyksellä. Nykyään olen armollisempi ja osaan ajatella itsekkäämmin. Toisaalta lapsetkin ovat isompia, joten on helpompi ottaakin aikaa kuntoilulle.


"Jossainhan ton treenimäärän ja harrastusmäärän pitää näkyä", on joidenkin lempilause kun me vaihdetaan läpsystä treenivuoroa. Se näkyykin. Arki-iltaisin me ei enää vierailla ystävillä, ja joskus tuntuu, että viikonloputkin menee helposti sitten perheen parissa (omasta tahdosta). Toki tapaan omia ystäviäni taholla, mutta perhevierailut ovat vähentyneet. Tuntuu kyllä, että muillakaan ei ole aikaa. Tämä on sitten asia, josta joskus kannan huolta, mutta onneksi lapsilla kuitenkin käy kavereita, kun meillä on käytännössä toinen vanhempi koko ajan kotosalla.  

Tästä asiasta tunnen toisinaan ahdistusta, mutta sittemmin olen tajunnut, että moni muukin elää ruuhkavuosien huippua. Ne ketä meitä on halunnut nähdä, on saanut meidät yhä pyytäessään kylään. Me pystytään kyllä myös suunnittelemaan elämäämme ilman kuntosalia. Ehkä ;)


Eniten ollaan luovuttu nipottamisesta kodin suhteen. Kestetään joskus paremmin kaaosta ja siivotaan sitten viikonloppuna tai viikonlopuksi (ehkä) paremmin. Arjen välttämättömimmät hoidetaan kyllä, mutta illalla itselläni menee kyllä oleminen lasten kanssa puunauksen edelle. Tai se, että vaan ollaan ja katsotaan telsua. Vanhoja lomakuvia. Käydään saunassa. Mitä milloinkin. Joskus vähän kitistään ja tapellaan, koska se on kanssa elämää.


Kodinhoitohuoneesta voi usein päätellä, onko ollut lepoviikko vai kunnon treeniviikko. Oven saa kiinni. Mieskin saa viikata jo pyykkejä. Puhtaat vaatteet voi hakea ihan hyvin tasoltakin. Ja työntää illan päätteeksi valmiiksi pyykkikoneeseen. Sithän ne ovat valmiiksi siellä, kun joku muistaa napsauttaa sen päälle. 


Blogin sisustuskuvia otetaan vähemmän, kun kukaan ei muista oikoa sohvatyynyjä. Yhä useammin menee päiviä, että en muista niitä oikoa. Se oli ennen mun lempipuuhaa. Kotona. Oikoa noita tyynyjä. 

Mutta ihan niinkuin ajattelin kertoa, että ilmaiseksi mitään ei saa. Asioita pitää priorisoida, niille pitää luoda puitteita, elämästä pitää silti vielä nauttia ja yhteistä aikaa olla. Mutta ei se helppoa ole. Joskus kun lapulla lukee "Jalat1", kaikkia kiukuttaa, kun ruoka on kaupan hyllyllä vielä, pari treenipäivää painaa alla ja töissä paineita, tekisi mieli vaan luovuttaa. Sitten sitä vaan kömpii sinne salille ja kyykkää enkat. Tai tulee mieli tyhjänä kotiin, yllättävän hyvällä tuulella. Ne on niitä hetkiä, jolloin muistaa, että tää on tän arvoista ja meidän tapa.



15. helmikuuta 2016

Herkku päivässä...


Vai oliko se omena mikä lääkärin loitolla pitää? Nyt on hyvä hetki puhua herkuttelusta, sillä herkuttelu oikein sokerisessa ja sananvarsinaisessa merkityksessä on tippumassa hetkeksi pois mun elämästä jälleen, kun aloitan herkuttoman. Haasteena on olla toukokuulle asti ilman herkkuja ja koska maanantai on huono päivä aloittaa, aloitan tiistaina. Huomenna. 


Mä oon oikea herkkuperse ja kovasti kaiken makean perään. Näissä kuvissa on pitkälti se syy, mistä mun kilot kerääntyi. Toki mulla olisi iso määrä muitakin kuvia herkuista, jotka kyllä kaikki kasvattivat minua yhtä ihanalla tavalla. Tekisi mieli sanoa, että suupalaakaan en kadu, kaikki maistui todella hyvin. Mutta. Oliko se kaikki sokerin syönti tervettä? Oliko se kaiken makean mättäminen hyväksi terveydelle? Paransiko se lopulta mun oloa? Tuskin.



Kun aloitin elämäntapamuutoksen, oli mulla nollalinja. EI mitään herkkuja koska muuten ei tule tuloksiakaan. En voinut luistaa yhtään, koska muuten sorruin kunnolla. En siis antanut periksi houkutuksille laisinkaan. Sitten kun kiloja oli karissut kunnolla, opin syömään kohtuudella. Mutta. Ei mennyt kauankaan, kun taas ajauduin kierteeseen. 

Kun aloitan herkuttelut, niin usein menee viikko niin, että mun on tosi vaikea päästä sokerista eroon. Se koukuttaa mut todella helposti. Onkin selkeintä, että joskus vaan annan itselleni luvan höllätä tässäkin ja nauttia elämästä, vaikka menisi useampi päivä herkkujen parissa. Ja sitten mä vaan oon välillä pidempään ilman. Niinkuin kuukausia. Jotta vaan pääsen eroon siitä makeanhimosta. Mulle tää on vaan paras tapa, elää herkkujen kanssa kausittain.


Nykyisin herkuttelen myös osaksi moisilla vaihtoehtoherkuilla, jotka ajavat kyllä asiansa "arkiherkkuina". Mutta kyllä ne nuokin jää vaan lanteille, jos niitä päivittäin syö, ei mahda minkään. Kylmä fakta. 

Kaikesta huolimatta suosittelen kuitenkin herkuttelua silloin tällöin kaikille! Elämästä kuuluu nauttia ja liian tiukka ei saa olla! Mutta pitää myös kunnioittaa toisten tapaa elää: kaikki ei herkkuja kaipaa, tai toisilla voi vaan olla taustalla tällaisia syömisongelmia kuin mulla, ja siksi pitää välillä vähän tiukkailla. Jokaisen pitää löytää tälle se oma tiensä, niin että voi kuitenkin toteuttaa omaa unelmaansa itsestä ja nauttia elämän pienistä iloista :)

13. helmikuuta 2016

Tee sitä mistä pidät


Moni meistä on varmaan kuullut tai lukenut, nähnyt, tai lainannutkin sanontaa:

Do more of what makes you happy.



Viehättävä elämänohje kaiken sen keskellä, mistä kunkin ruuhkavuosia elävän ja monen varsinkin tunnollisesti elämää suorittavan ihmisen elämä koostuu. Ohjehan on yksinkertainen, ja usein me uskotellaan pitävämme asioista, joista elämämme koostuu. Kuitenkin fakta on, että yhä enemmän voimme huonosti.

Osa omista harrastuksistani on sellaisia, joissa tuuletan vimmatusti päätä. Sellaiset on aika lailla urheilun ja kuntoilun puolella. Ne harrastukset auttavat nollaamaan hyvin nopeasti, tuovat energiaa, auttavat purkamaan mahdollista stressiä ja saavat aikaan myöskin itsensäylittämisen tunnetta.


Minulle ne eivät kuitenkaan yksissään riitä. Olen aina tarvinnut aikaa omille ajatuksilleni ja aikaa vain olla oman itseni kanssa. Joskus se aika on ollut huomattavasti enemmän kortilla, nyt sitä saa napattua omaan arkeen jo helpommin. Aika itsensä kanssa on parhainta yksin, mutta tällaista aikaa olen tietoisesti harjoitellut nappaamaan päivästä jo itselleni, vaikka muut olisivat kotonakin. Ja kyllä voin paremmin. Mitä se aika on?

Se aika on sitä aikaa, jolloin tietoisesti saatan jäsentää tai purkaa mieltäni. Joskus se on vaan pakoa omista ajatuksistani. Parhaiten tämä aika kuluu luovuuteen laskettavien toimintojen parissa. Aikajänne ei välttämättä ole pitkä, joskus minua auttaa, että pääsen muutamaksi minuutiksikin tähän omaan maailmaani.


Kirjoittaminen.
Olen pienestä pitäen ollut runotyttö ja rakastanut tarinoiden kirjoittamista, asioiden yhteyksiä, niiden luomista ja yhtä kaikki vaan kirjaimista muodostuvia pötköjä. Uuden paperin tuoksu ja itsestään virtaavat lauseet paperille ovat parasta terapiaa. Vaikka tämä on jäänyt vähälle aikuisiällä, joskus voi olla tärkeää kirjoittaa vain se nyt päässä pyörivä ajatus yhdellä lauseella ylös ja vaikka päivämäärä alle. Päiväkirja. En pääse varmaan koskaan irti. Näitä lojuu lipastojen laatikoissa eri muodoissa. On sellaisia, joissa toistan viisaita ajatuksia, joita muut ovat jo keksineet. Sellaisia, missä kerron ytimekkäästi. Sellaisia haihattelukirjoja. 


Lukeminen.
Tarjoaa toisen maailman, ilmaisen retken tai matkan, paikan jossa on mahdollisuus olla jotain, mitä et ehkä ole itse sillä hetkellä. Paikan unelmoida, uskaltaa ja olla vahva. Halpismatkailua, niin ajassa kuin kohteissa. Sama tunne kuin yllä. Voit seurata kirjaimista muodostuvia lauseita uuteen maailmaan. Uskomatonta, että nuo kirjaimet muodostavat toisen todellisuuden. Irtaannuttaa sinut ympäröivästä. Tehokasta nukkumaanmenoajan viivyttämistä. Mulle lukeminen ei sovi unilääkkeeksi, tai saattaa yön tunnin lyhetä. Lukemisen kautta aivot tuntuu lepäävän vaikka ne työskentelevät.
Poikkeuksen suorittaa ammattikirjallisuus ;)


Musiikki.
Mitä kiireisemmäksi arki muodostuu, sitä tärkeämmäksi muodostuu omalla kohdallani musiikki. Ujutan sitä työmatkoille, salitreeneihin, joskus siivotessani heitän kuulokkeet korville ja alan touhuta. Kun kirjottamiselle, lukemiselle ja kuvaamiselle ei ole aikaa, niin musiikki on aina läsnä. Sen kautta tunnen, elän kirkkaammin, sekin vie aikoihin ja paikkoihin. Rytmi tarttuu tunteeseen ja koko kroppa on tietoinen siitä, mihin mikäkin nuotti juuri sillä hetkellä kolahtaa. Sanojen rakastajana en väheksy lyriikoita, ne ovat tärkeä osa, mutta vain pelkkä melodiakin voi joskus viedä paljon syvemmälle kuin sanat koskaan. Musiikki tuntuu asuvan meissä. Itse en laula (paitsi salaa), en soita mutta kuuntelen, loputtomiin. Voimaantuen, riehaantuen, surren, muistellen, iloiten, kaikissa skaaloissa, tiedättehän.


Mitä ikinä se onkin, mikä saa sinut tuntemaan ja elämään syvemmin ja koko kropan läsnä tähän hetkeen tai vain pakopaikan heikolla hetkellä, tee sitä. Ei kannata tuntea hirmuisesti ahdistusta tiskeistä tai pyykeistä näiden hetkien takia; ne on kuin laittaisit rahaa mielenterveystyön tukemiseksi. 

Jokainen ansaitsee hetken omaa hyvää seuraansa. 
Olemme tarpeeksi porukoissa töissä, yhteisöissä, harrastuksissa, perheenä ja muissa sosiaalisissa konteksteissa.
Ota hetki aikaa tutustuaksesi sinuun ja ajatuksiisi, se maksaa itsensä takaisin!


11. helmikuuta 2016

Kun kotona on hyvä olla...


... irtaantuminen treeneihin on mahdollista
...jaksat nähdä vaivaa vähän enemmän ruokavalion eteen
...nautit omasta ajastasi kodin ulkopuolellakin


...voit luottaa siihen, että epäonnistumisen hetkellä joku kannustaa sinua
...kun ei huvita lähteä, joku kannustaa menemään silti
...kun saavutat tavoitteesi, joku iloitsee kanssasi
...saat levätä tarpeeksi
...voit olla oma itsesi ja silti sinä kelpaat juuri sellaisena kuin olet


...arjen askareet jaetaan
...vastuu kotitöistä ja lapsista on yhteinen
...lapset kestävät sen, että taloudessa on kaksi paljon harrastavaa aikuista
...urheilun lisäksi jää aikaa myös muulle
...kaikilla on tilaa kiukulle
...kaikilla on tilaa onnelle
...kaikilla on tilaa hengittää


Monet elämäntavan muutokset mahdollistaa se, että kotona on hyvä olla.
Muistetaan se, kun olemme arjessa yhdessä!

Kiitos vielä ihanille omille kotijoukoilleni, elämäni olisi kovin tylsää, harmaata, ja monta onnistumista olisi jäänyt kokematta ilman teitä!



10. helmikuuta 2016

Treenit

Mä treenaan pääosin kuntosalilla. Ihan siksi, että tykkään keskittyä siihen mitä teen. Kuntosalilla ei ole mahdollista löhöillä sohvalla ja lukea lehteä. Lisäksi mä saan kuunnella musiikkia täysillä tehoilla, ja nauttia siitä, että oon vaan itseäni varten.
Kuntosalielämään palaan myöhemmin.


Tänään mulla on virallisesti lepopäivä, mutta koska joudun elämän realiteeteista johtuen pitämään myös huomisen lepona, päätin tehdä tänäänkin jotain. Meillä sairastetaan jälleen, joten se on kotitreenin paikka!

Treeni oli seuraava:
Burpees '15
Punnerrukset '15 (Millä tyylillä tahansa, voi helpottaa kierrosten edetessä)
Vuorikiipeilijät n. 30sec
Vatsat pallolla '15
Askelkyykky taakse (tai miksei eteenkin, tein vuorotellen kierroksilla) '30
Pystypunnerrukset'10 (per käsi)

15 minuuttia, niin monta kierrosta kuin ehdit.



Punnerrukset on mun to do -listalla tänä keväänä. Aloitin ekalla kierroksilla kahvoilla, sitten miesten tyylillä ja loppuhapot otin naisten tyylillä. Uranihan olen aloittanut tässä lajissa konttausasennossa, eli ihan rapakunnosta.


Vatsat pallolta on mun suosikki, koska tässä saan itse hyvän tuntuman, liike ei käy mulla selän päälle, toisin kuin matoilta tai joskus vatsapenkiltäkin tehtynä!



Pystypunnerrus valikoitui mukaan, jotta yläkroppaan tulisi liikettä, ja suoraan sanoen, hyvin treenatut olkapäät on jotain, mitä voisin tuijotella mielelläni kauankin, niin naisilla kuin miehillä! Lisäksi kuulassa riittää hyvin painot olkapää/käsiliikkeisiin.


Askelkyykyt taakse/eteen. Askelkyykkyjä kannattaa varioida ja niissä saa hyvän poltteen omalla kehonpainollakin, varsinkin jos sitten kasvattaa toiston määriä. Ainakin hiki tulee. Lisäksi mulla nää käy johonkin tasapainokeskukseen, ainakin eilisen jalkapäivän jäljiltä huojuin hurmaavasti.


Kiertotreenit, systeemillä niin monta kierrosta vartissa kuin ehdit, on mun juttu.
Jos tunnin treeni on 4% päivästä, vartti on aika lyhyt aika.
Ja kun sen tekee täysillä, pitämättä taukoja välillä, se on tutkitusti tehokas. Sen voi tehdä myös täysin oman kunnon mukaan, toistomääriäkin voi alkuun olla vähemmän.
Näissä voi seurata myös omaa kehittymistä hyvin: kuinka monta kierrosta teit nyt, kuinka monta muutaman kuukauden päästä?

Tulipa kertakaikkisen hyvä mieli, nyt me siirrytään lounaan pariin, mutta teille kaikille:
Treenaamisen iloa!

Ps. Kuvaaja oli melkoisen nuori, joten vuorikiipeilijä ja Burpee jäivät tallentamatta, mutta mikäli tarvitset niihin ohjeita, niin löytyy satavarmasti googlettamalla/youtube-videoina.

9. helmikuuta 2016

Sallittu herkku


Tiikeri ei pääse raidoistaan ja myös minulla on kesken ties minkä kiristelyjen tarve herkutella. Herkuttelen ihan oikeasti "oikeilla" herkuilla kuin possu toisinaan ja palaan varmasti karkkien ja muiden valtakuntaan myöhemmissä postauksissa, mutta sitä ennen haluan puhua pannukakuista.


Ylläolevat pannukakut syntyvät yksinkertaisella reseptillä:

1 kanamuna
1 banaani
(0,5-1 dl proteiinijauhetta)
halutessasi mausteita

Kaikki käsitellään sauvasekoittimella ja paistetaan tilkassa kookosöljyä. Ohje on muokkaukseen sopiva, ja onnistuu ilman protskujauhetta; menee lapsillekin välipalana. Voit tuoda makuja käyttämällä makujauheita (suklaa on aika jees) tai heittämällä sekaan raastetun pienen omenan. Kaurahiutaleitakin jotkut näihin ihmelättyihin heittelevät. Kaneli, kardemumma tuovat ihanan säväyksen.


Näiden lisäksi käytän itse toisinaan, ja varsinkin aamiaisen korvaavana valmiista proteiinipannukakkujauheista syntyneitä herkkuja! Nämä maistuvat omaan suuhuni kovin erilaisilta ja tuovat vaihtelua. Lisäks mun ei tarvi miettiä hiilareiden ja protskujen suhteita, kun monessa näissä ne on mietitty valmiiksi, kun vaan annostelee oikein. Näitä oon syönyt Fitfarmin nettivalmennuksillakin ollessani. Ehdottoman sallittu herkku toisinaan.


Nykyisin mun pannareiden päällä voi nähdä banaaniviipaleita ja Bonnen omenasosetta. Se on vähän sellainen vakiokombo, johon mulla on pakkomielle. 
Myös marjat on aivan ihania.
On mulla kaloriton ja sokeriton ja rasvaton suklaasiirappi jääkaapissa, mutta se on jäänyt teollisen maun takia käyttämättä. Mielummin vaikka aitoa Nutellaa sitten. Sitä ei voi meille ostaa, kun se katoaa mystisesti alta aika yksikön. 


Mielenterveyden kannalta on tärkeää, että sallii itselleen myös herkkuja. Tänään mä oon syönyt laskiaispullan töissä. Ei harmita. Mutta jos mä söisin laskiaispullan ees puolet siitä ajasta, kun mun tekee mieli jotain hyvää, olisin pian pulla itse. Niinpä olen suosiolla ajautunut tähän pannukakkukierteeseen. 
Kokeilkaa toki!

8. helmikuuta 2016

Mielenhallinta


Mietin pitkään tätä aihetta.
Jos pitäisi ottaa yksi aihe hyvinvoinnista käsittelyyn, se olisi ehdottomasti se, mitä tunnet sisällä pään ja sun ajatukset.


Tärkeintä on oman hyvinvoinnin kannalta se, millainen sulla on olla omassa pääkopassasi, miltä susta tuntuu, miten sä jaksat, ja mihin sä suuntaat sun ajatukset ja energiasi. Ei ole mitään väliä, miten paljon jaksat suorittaa, miten kova olet jossain lajissa, ei varsinkaan sillä miltä näytät, paljon painat tai miten kannat itseäsi, jos päänsisällä on kauhua, pelkoa, pahaa oloa, jatkuvasti ajatuksia, jotka häiritsee sun elämää.


Me itse luomme pitkälti omat ajatuksemme. Omaa mieltään ja ajatuksiaan tulee, sekä kannattaakin hallita. Toisinaan on syytä olla huomioimatta omia ajatuksiaan totuuksina ja antaa niille haastetta olla uskomatta niitä. Toisinaan omia ajatuksiaan voi vahvistaa ja itselleen on syytä uskotella asioita.

Minä olen hyvä juuri tällaisena.
Tahdon voida hyvin.
Voin tehdä tämän omalla hyvällä tavallani.
Minun ei tarvitse olla täydellinen.
Missään nimessä minun ei tarvitse olla samanlainen kuin muut.


Ajatukset ovat kummallinen asia. Me jokainen näemme tämän maailman ympärillä hitusen eri tavalla. Me syötämme itse uskomuksemme itsellemme. Ei ole yhtä ainoaa totuutta. On hyvä muistaa, että hyvinvoinnin kannalta kannattaa ajatella itsestään (ja miksei muustakin ympärillä olevasta) armollisesti ja hellästi. Itse kiitän vaikeuksistani monia asioita elämässäni. Olen ollut aina ankara itseäni kohtaan. Omat ajatukseni olen uskonut täysin tosina, epäilemättä. En ole pysähtynyt miettimään mistä ne nousee, kunnes jouduin sellaiseen tilanteeseen, ettei ollut muuta vaihtoehtoa.

Kun elämä potkii joskus päähän, tai on paha olla, on syytä kysyä itseltään:
Minkä neuvon antaisit hyvälle ystävällesi tässä tilanteessa?
Kuinka puhuttelisit häntä. Miten häneen suhtautuisit vaikeina hetkinä.
Nämä sanat soivat korvissani yhä. Parempi on olla, jos kohtelee itseään kuin hyvää ystävää.
Parhaita "neuvoja", jonka olen saanut.


Peikot,möröt, päänsisäiset kauhut ja se kaikki muu mikä ei meistä vuosien taakan jälkeen irtoa kirveelläkään, sen joutuu moni kantamaan mukana. Me voimme kantaa sitä uskoen, että sen vuoksi meistä on tullut jotain ja sen vuoksi emme ehkä pysty johonkin. Voimme tuudittautua siihen, että kortit on jaettu valmiiksi. Jatkaa kierrettä.

Toinen vaihtoehto on pistää vähän vastaan itselleen, luoda haastetta. Se vaatii mielenlujuutta, toistoja, harjoittelua, mielen tietoista suuntaamista positiivisuuteen, keskittymistä tähän hetkeen, tahtotilaa. Voimme päättää mitä me ajattelemme. Eikö olekin hienoa.
Päättää, että itse määritän itseni ihmisenä, itse luon omat ajatukseni menneisyydestäni tai möröistäni huolimatta.
Kun mieli on kunnossa, on helpompi ja järkevämpi keskittyä muuhunkin hyvinvointia kannattelevaan.
Ja hienoa on myös se, että päänsisällä sun kaikki on sun omaa. Ihan kaikkea ei kannata edes jakaa toisten kanssa. Yksityinen maailma, jota kellään muulla ei ole.
Vau!
'


7. helmikuuta 2016

Arkiaktiivisuus


Yksi asia, josta olen aika ajoin omassa arjessanikin huolissani on arkiliikunta, hyötyliikunta ja päivittänen arkiaktiivisuus. Omaa ajatusmaailmaani vastaan sotii toisinaan se, että nykyisin kuntoillaan paljon saleilla, käydään tunneilla jne. mutta kaikkialle liikutaan autolla ja muu aika vaan ollaan, ja kroppaa makuutetaan. 


Kirjoitin levosta viimeeksi, mutta sen vastapainoksi on mielestäni tärkeää, että kroppa säilyy aktiivisena myös muun aikaa päivästä. Moni tekee istumatyötä, jolloin tämän merkitys korostuu varmasti enemmän. Itsellänikin on tämän asian suhteen toisinaan hiukan "hapotusta", kun huomaan jumittuvani sohvalle ja käyväni kuntosalilla autolla.


Uskallan väittää, että moni ei tarvitsisi edes ohjelmoitua liikuntaa, tunteja tai kuntosaleja päiväänsä, jos vaan lisäisivät sitä kuuluisaa hyötyliikuntaa päiväänsä. Lapset ovat tässä mestareita ja loihtivat kropalleen työtä vaikka vanhempien sängyllä kuperkeikkojen muodossa tai sohvilla akrobatiaa harjoitellen. Lapselle on luontaista olla liikkeessä ja oppiakin liikkumalla.


Jos lisäät liikuntaa päiviisi, voit aloittaa vaikka arkiaktiivisuudella. Huolehdi, että olet liikkeessä työpäivän aikana, ja varsinkin illalla. Kulje töihin tai kauppaan pyörällä, kävellen. Tai potkukelkalla. Kävele portaat hissin sijaan. Älä valitse helpointa reittiä. Arkiaktiivisuuteen luen meillä myös ne lasten kanssa harrastettavat pulkkamäet, peuhaamiset ja luistelut, hiihtämiset, uimahallissa käymiset, tallilla ponin perässä jaloittelut...
Joista aika ajoin koen syyllisyyttä minäkin. Onneksi lapset liikkuvat, halusimme tai emme.


Moni tykkää käyttää tukenaan askelmittareita tai aktiivisuusmittareita. Jos ne motivoivat liikkeelle, hyvä niin. Tärkeää on se,kuinka paljon liikut (ei sitä raskasta kuormittavaa liikuntaa) sen urheilusuorituksesi ympärille. 

Tsemppiä kaikille arkiaktiivisuuden kanssa kamppaileville! Pienen jaloittelun, taikka verryttelyn työpäivän aikana uskotaan vaikuttavan jo työpanokseenkin parantavasti! Varmasti myös aivojen kykyyn ottaa vastaan uutta tietoa! Liikkumisen iloa arkeen!

6. helmikuuta 2016

Levosta


Iik. Eilen kertakaikkiaan unohdin blogini. Sitä sattuu oikeassa elämässä, kun työn alla on muutakin. Kun olen blogannut hyvinvoinnista, on meillä tällä viikolla kärsitty oksennustaudin parissa.
Ehkä onkin syytä puhua nyt levosta, kun moni perheessä on vuorollaan sitä tarvinnut vielä enemmän kuin normaalisti.


Mitä enemmän urheilee, sitä tärkeämpää on, että on päiviä, jolloin kroppa saa kunnolla palautua ja lihakset saavat kasvaa. On tärkeä jaottaa treeni niin, että koko kroppa ei ole koko ajan kuormittuneena, mutta suosittelisin, että viikossa on vähintään yksi ja mieluiten kaksikin kokonaista lepopäivää. Minulla on nyt ohjelmassa yksi kehonhuoltopäivä ja yksi oikea lepopäivä, jolloin en tee mitään arkiliikunnasta kummempaa. Tänään on tuon päivän vuoro.


Itselleni lepo on eritoten asia, jota olen joutunut opettelemaan. Kun innostuin liikunnasta, lepo oikeastaan pikkuhiljaa kunnon karttuessa putosi ohjelmasta. Oli niin kivaa ja hauskaa, että tein kovia treenejä treeni toisensa jälkeen. Ja tietysti aina niin kovaa, kun jaksoin. Tietäähän sen tyhmäkin, mitä siitä seuraa. Yhden kesän olin jossain ylikunnon partaalla. Valvoin öitä, syke nousi levossakin, sain paniikkioireita. Se kesä oli onneksi sellainen, jonka olin kotona lasten kanssa kokonaan. En tiedä miten olisin selvinnyt töissä.


Mutta läksyt on opittu.
En enää vedä kaikkia treenejä sata lasissa, vaan tietoisesti joskus treenaan niin kovaa kuin lähtee ja joskus vähemmillä prosenteilla. Annan lihaksille aikaa palautua, huolehdin jakoisuuksista. Huolehdin lepopäivistä ja suurimmalta osin itselleni riittävistä yöunista. Ainahan se ei ole mahdollista, ja vaikeuksia aiheuttaa se, että olen ennemmin iltavirkku kuin aamuvirkku. Mutta viikonloppuna voi tankata unta. Jos kroppa on sitä mieltä, osaan jo kokea pettymyksen ja skipata treenin. Tunnistan kropassani liikunnan aiheuttaman uupumuksen merkit paremmin.


Lepo on tärkeää myös laihdutusprojekteissa. Se lievittää stressiä ja stressaantunut keho ei ota vastaan treeniä. Lepo on muutakin kuin unta. Jollain tasolla lepo kuuluu ainakin omaan jokapäiväiseen rytmiin. Suosittelen opettelemaan rentoutumista, nukkumista ja lepäämistä tietoisesti, jos niissä on vaikeuksia. Tuon kesän aikana itse sain jonkun verran hyötyä erilaisista mindfulness-harjoituksista. Kirjat ja musiikki auttoivat myös. Nykyisin nukkumatti vierailee jo käskemättäkin.

Kauniita Unia Kaikille!


4. helmikuuta 2016

Ravintohan se puhututtaa....


Niinhän se on, että varsinkin jos haluaa laihduttaa, on ruokavaliolla se keskeisin merkitys. Suurempi merkitys huomattavasti on sillä, mitä syöt kuin miten liikut. Ravintoasiat voivat joskus saada tuskastuttavankin suuren roolin elämässä. Eivätkä ne ole ollenkaan yksiselitteisiä. Tänä päivänä kaikki vannovat jonkun ruokafilosofian nimeen, kuka vähähiilihydraattisen, kuka paleon, kuka kunnioittaa peruskotiruokaa...


Varmaa on se, että sillä on väliä hyvinvointisi kannalta, mitä suuhusi laitat. Yhä enemmän tulee tutkimustietoa ravinnosta, joita voit kahlata netistä juuri niin paljon läpi kuin haluat. Itselläni tällä hetkellä tärkeää on, että saisin ruuastani mahdollisimman paljon ravinteita, joita kroppani tarvitsee ja toisaalta, että ruokavalioni tukisi omaa tapaani treenata.


Mietin paljon, että kirjoitanko näistä ravintoasioista ollenkaan hyvinvointiin liittyen tämän kuukauden aikana. Tämä on iso pala kakkua, mutta en missään nimessä halua kenellekään aiheuttaa mitään paineita tai varsinkaan kenenkään ottavan paineita minun syömisistäni. Sellaistakin kun sain kuulla laihdutustaipaleeni aikana.


Yritän tiivistää filosofiani napakasti: Uskon puhtaaseen arkiruokaan. Siihen, että siinä pitää olla hitusvinkuloita, energiaa, värejä. Sekä oikea määrä proteiineja, hiilihydraatteja, rasvoja. Uskon, että ravinnon tulee olla monipuolista, ruuan tulee olla pääasiassa herkullista ja näyttää hyvältä. Uskon, että jos haluat syödä terveellisesti, et voi tehdä sitä loputtomiin, jos mikään "pupuruoka ei maistu miltään".


Suurimmaksi osaksi meillä syödään sellaista, mitä kaikki voivat syödä ja miten meidän näkökulmasta tulisikin syödä. Ruoka tehdään koko perheelle, meidän eväitä lukuunottamatta, vaikka on käynyt niinkin, että lapset syövät eväät ennen kuin ne päätyvät eväsrasioihin. Siinä mielessä uskon, että monessa perheessä syödään hyvin samalla tavalla, ja kysymys ei ole mistään fitness-ilmiöstä. Aikuiset ehkä skippaavat ne suklaavanukkaat ja iltapala-lihikset joiden suhteen en ole ollenkaan tiukkis, päinvastoin. 


Silloin kun laihdutin, tärkeää oli määrät ja säännöllisyys sekä ruuan laatu.
Niihin asioihin pyrin nykyisinkin arkena varsinkin kiinnittämään huomiota, sekä silloin kun treenit vaativat ravinnolta (esimerkiksi paljon liikkuessa riittävä hiilihydraattien ja proteiinien saanti).
Syön vähintään viisi kertaa päivässä ja sellaisia määriä, ettei jää nälkä.
Edes laihduttaessa mulla ei usein ollut nälkä, koska mun lihoaminen oli pitkälti myös huonon ruuan lisäksi kiinni epäsäännöllisyydestä ja määristä. Kaikesta epäjohdonmukaisuudesta syömisessä.


Mitä meillä ei syödä (pääsääntöisesti)?
Pyrin itse välttämään huonoja hiilihydraattien lähteitä, koska ne turvottaa, samoin sokereita. Kuitenkaan en ole mikään sokerikammoinen vaan suosin mielummin sokeria kuin makeutusaineita, varsinkin lapsilla.
Meillä ei syödä marinaadeja, valmiskastikkeita, ja vältellään koodeja (mutta ei pakonomaisesti).
Karkit, sipsit, suklaat ovat arkisin pannassa. Toisinaan ainakin. Näiden suhteen olen sittemmin rentoutunut, mutta pyrin välttämään keinotekoisia aineita näissäkin. 


Huomasin listaa kirjoittaessani, että oikeastaan meillä syödään ylläoleviakin, joten päätän kumota kirjoittamani kertomalla, että niitä pyritään syömään kohtuudella ja ei päivittäin. En oikein voi edes kirjoittaa, että niitä syödään juhlissa tai viikonloppuisin, koska joskus meillä menee viikonloppu herkuitta koko perheellä (joskin lapset muistavat usein karkkipäivänsä) mutta saatamme ottaakin rivit suklaata keskiviikkona kahvin kanssa. Tai pullat. Silloin, kun minä olen tiukilla, niin muut pitävät kyllä etuuksistaan huolta. Jos äiti nipottaa, tai ei oo äitin karkkipäivä.
Lapset tottuivat projektini aikana hyvin siihen, että aina äiti ei herkuttele samaan aikaan.


Kotikutoinen ruoka ja se, että ei käytä eineksiä paljoakaan, vaatii pilkkomista ja paistamista.
Meillä on aina pannu liedellä ja kattilat pesukoneessa. Vaikka emme tee mitään erikoisempaa, joskus vain pääkallomuhennosta. Tiskiä tulee ja tuntuu, että välillä kone ei ehdi pyörittää kaikkea, kun on puurokattilaa (usein kahdet aamuisin), smoothiekulhoja, salaattiveitsiä, ja ties mitä kupposia millekin. Joskus tuntuu, että kippoja tulee enemmän kuin ruokaa. Uskomatonta.


Tärkeää on ennenkaikkea, että samaan aikana kun miettii mitä syö, ei mieti vaan koko ajan mitä voi syödä. Laihdutusprojekteissa ruokailulla on iso merkitys, mutta alkuunpääsemisen jälkeen olisi mielestäni tärkeää normalisoida omaa suhdettaan ruokaan. Itse olen tässäkin asiassa vielä opettelun tiellä ja kaksijakoinen; toisinaan kovin tiukka itselleni ja toisinaan jo osaan hölläillä. Pääasiassa uskon siihen, että opettelen varsin normaalia tapaa syödä omien entisten aika huononlaisten ruokailutottumusten sijaan.