13. helmikuuta 2016

Tee sitä mistä pidät


Moni meistä on varmaan kuullut tai lukenut, nähnyt, tai lainannutkin sanontaa:

Do more of what makes you happy.



Viehättävä elämänohje kaiken sen keskellä, mistä kunkin ruuhkavuosia elävän ja monen varsinkin tunnollisesti elämää suorittavan ihmisen elämä koostuu. Ohjehan on yksinkertainen, ja usein me uskotellaan pitävämme asioista, joista elämämme koostuu. Kuitenkin fakta on, että yhä enemmän voimme huonosti.

Osa omista harrastuksistani on sellaisia, joissa tuuletan vimmatusti päätä. Sellaiset on aika lailla urheilun ja kuntoilun puolella. Ne harrastukset auttavat nollaamaan hyvin nopeasti, tuovat energiaa, auttavat purkamaan mahdollista stressiä ja saavat aikaan myöskin itsensäylittämisen tunnetta.


Minulle ne eivät kuitenkaan yksissään riitä. Olen aina tarvinnut aikaa omille ajatuksilleni ja aikaa vain olla oman itseni kanssa. Joskus se aika on ollut huomattavasti enemmän kortilla, nyt sitä saa napattua omaan arkeen jo helpommin. Aika itsensä kanssa on parhainta yksin, mutta tällaista aikaa olen tietoisesti harjoitellut nappaamaan päivästä jo itselleni, vaikka muut olisivat kotonakin. Ja kyllä voin paremmin. Mitä se aika on?

Se aika on sitä aikaa, jolloin tietoisesti saatan jäsentää tai purkaa mieltäni. Joskus se on vaan pakoa omista ajatuksistani. Parhaiten tämä aika kuluu luovuuteen laskettavien toimintojen parissa. Aikajänne ei välttämättä ole pitkä, joskus minua auttaa, että pääsen muutamaksi minuutiksikin tähän omaan maailmaani.


Kirjoittaminen.
Olen pienestä pitäen ollut runotyttö ja rakastanut tarinoiden kirjoittamista, asioiden yhteyksiä, niiden luomista ja yhtä kaikki vaan kirjaimista muodostuvia pötköjä. Uuden paperin tuoksu ja itsestään virtaavat lauseet paperille ovat parasta terapiaa. Vaikka tämä on jäänyt vähälle aikuisiällä, joskus voi olla tärkeää kirjoittaa vain se nyt päässä pyörivä ajatus yhdellä lauseella ylös ja vaikka päivämäärä alle. Päiväkirja. En pääse varmaan koskaan irti. Näitä lojuu lipastojen laatikoissa eri muodoissa. On sellaisia, joissa toistan viisaita ajatuksia, joita muut ovat jo keksineet. Sellaisia, missä kerron ytimekkäästi. Sellaisia haihattelukirjoja. 


Lukeminen.
Tarjoaa toisen maailman, ilmaisen retken tai matkan, paikan jossa on mahdollisuus olla jotain, mitä et ehkä ole itse sillä hetkellä. Paikan unelmoida, uskaltaa ja olla vahva. Halpismatkailua, niin ajassa kuin kohteissa. Sama tunne kuin yllä. Voit seurata kirjaimista muodostuvia lauseita uuteen maailmaan. Uskomatonta, että nuo kirjaimet muodostavat toisen todellisuuden. Irtaannuttaa sinut ympäröivästä. Tehokasta nukkumaanmenoajan viivyttämistä. Mulle lukeminen ei sovi unilääkkeeksi, tai saattaa yön tunnin lyhetä. Lukemisen kautta aivot tuntuu lepäävän vaikka ne työskentelevät.
Poikkeuksen suorittaa ammattikirjallisuus ;)


Musiikki.
Mitä kiireisemmäksi arki muodostuu, sitä tärkeämmäksi muodostuu omalla kohdallani musiikki. Ujutan sitä työmatkoille, salitreeneihin, joskus siivotessani heitän kuulokkeet korville ja alan touhuta. Kun kirjottamiselle, lukemiselle ja kuvaamiselle ei ole aikaa, niin musiikki on aina läsnä. Sen kautta tunnen, elän kirkkaammin, sekin vie aikoihin ja paikkoihin. Rytmi tarttuu tunteeseen ja koko kroppa on tietoinen siitä, mihin mikäkin nuotti juuri sillä hetkellä kolahtaa. Sanojen rakastajana en väheksy lyriikoita, ne ovat tärkeä osa, mutta vain pelkkä melodiakin voi joskus viedä paljon syvemmälle kuin sanat koskaan. Musiikki tuntuu asuvan meissä. Itse en laula (paitsi salaa), en soita mutta kuuntelen, loputtomiin. Voimaantuen, riehaantuen, surren, muistellen, iloiten, kaikissa skaaloissa, tiedättehän.


Mitä ikinä se onkin, mikä saa sinut tuntemaan ja elämään syvemmin ja koko kropan läsnä tähän hetkeen tai vain pakopaikan heikolla hetkellä, tee sitä. Ei kannata tuntea hirmuisesti ahdistusta tiskeistä tai pyykeistä näiden hetkien takia; ne on kuin laittaisit rahaa mielenterveystyön tukemiseksi. 

Jokainen ansaitsee hetken omaa hyvää seuraansa. 
Olemme tarpeeksi porukoissa töissä, yhteisöissä, harrastuksissa, perheenä ja muissa sosiaalisissa konteksteissa.
Ota hetki aikaa tutustuaksesi sinuun ja ajatuksiisi, se maksaa itsensä takaisin!


2 kommenttia:

  1. <3 musiikki ja lukeminen, tie toiseen maailmaan ja ajatusten lataukseen <3 pelkkä musiikki, tietty biisi, saa aikaan ihmeitä :) Ihanaa ystävänpäivää muru <3

    VastaaPoista
  2. Voi että, tunnistan itseni niin tästä! Mulle tärkeintä on lukeminen ja kirjoittaminen, sen jälkeen yleinen inspiroituminen, haaveilu ja haahuilu. Tosi vaikeaa on kyllä ottaa itselleen kiireetöntä haahuiluaikaa kun talossa on pieniä lapsia, mutta ehkä se tosiaan ajan myötä helpottuu...

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!