Kesäpäivät kuluvat hitaasti nopeasti.
Koitan nauttia hetkestä jokaisesta.
Väsymyksen keskeltä tallettaa.
Koitan muistaa sen omin käsin maalatun seinän,
lasten korviin kuiskaamat hyvänyön toivotukset,
hitaan aamupalan.
Yritän unohtaa kiireen, hermostuksen maitolasin kaatuessa,
imeä itseeni energiaa kaikesta.
Mielessäni kaihertaa jo tuleva, vaikka koitan keskittyä hetkeen.
Taito, jota opiskelen kuumeisesti tällä hetkellä.
Kuinka olla tässä ja nyt, läsnä ja iholla.
Kuinka kokonaiseksi tullaan?
Orastava kolmenkympin kriisi ja helteisten päivien hitauden tuoma pohdinta täyttää pään.
Taito, jota opiskelen kuumeisesti tällä hetkellä.
Kuinka olla tässä ja nyt, läsnä ja iholla.
Kuinka kokonaiseksi tullaan?
Orastava kolmenkympin kriisi ja helteisten päivien hitauden tuoma pohdinta täyttää pään.
Tiedän, tämä teksti ei kuulu tänne.
Ja silti se kuuluu juuri nimenomaan tänne.
Kaiken kauniin keskelle kertomaan, että täydellisten joukossa jokainen meistä
on epätäydellinen, vaillinainen, itseäänetsivä.
Ja juuri se meissä on rikkaus.
Olla yhdessä joskus vain ihmisiä ja silti niin hirmuisen arvokkaita.
Ilman mitään muita vertailukohtia taikka suorittamisia.
Ilman sen kummempia selittelyitä.
Yksinkertaisuudessaan,
Olla ihminen ihmiselle.