Toisinaan oikeasti tuntuu, että me ei enää tehdä mitään.
Arki pyörii hilityn hallitusti, yksikään päivä ei ole samanlainen.
Ihanan rauhallista usein, usein tylsääkin - mutta vain äidistä yleensä.
Kotona sisustelut on jääneet Leevin lokerikon ehostamiseen, joka sai Tiger papereita osakseen.
Tuttua jo monesta paikkaa.
Muuten kodin ehostus on silloin tällöin pikaheilutus imuria ja luuttua.
Tavaroiden loputonta järjestelyä, jota olisi taas edessä ainakin aamupäivän verran.
Osaisinkohan vain lähteä lasten kanssa pyöräilemään ja puistoon?
Se olisi kaikista hauskempaa. Valitettavasti en enää halua siirtää sotkua...
Niin kaikki kuvatkin on räpsyjä kotoa, tarpeeksi yksityiskohtaista, jotta ei näy sotkut.
Sen verran eräänä päivänä mylläsin miehelle osoittaakseni, että raahasin neidin rautasängyn keittiöön.
Tiedättehän, pannulaput joka jalan alle, ja menoks. Aina kun pannulappu luisuu alta, neljävuotias huutaa "SEIS, ÄITI, NAARMUJA!".
Halusin osoittaa, että pienemmän pöydän kera, keittiössä on sohvan mentävä paikka.
Ei tullut täystyrmäystä, mutta veikkaan, että ymmärryskään ei taas ollut sataprosenttista.
Siinä hulinassa viiritkin löytyi lampusta roikkumassa, ja oli pakko napata kuva.
Lienee pieni mies asialla. Pöydällä kun seisoo niin hyvin yltää.
Lähipiiri siinä ihmetteli kun sänky toimitteli sohvan virkaa pitkän aikaa keittiössä,
että nukkuuko Ella tuvassa. Mikäettei. Nukkuisikin...
Oikeasti neiti nukkuu koko yön - illasta aamuun, äitin ja isin sängyssä, kainalossa, viekussa.
Ja mikään HelloKitty lahjapakkus ei asiaa ole muuttanut.
Veikkaan ettei se enää parikymppisenä siihen halua, joten nukun vielä tovin yöt hyvin viekuttain.
Veikkaan ettei se enää parikymppisenä siihen halua, joten nukun vielä tovin yöt hyvin viekuttain.
Vaikka "sehän on aivan kamalaa opettaa lapsi tollaisille tavoille".
Ps. Ei ole tarvinnut opettaa, meillä on ilmeisen fiksu lapsi.
Rauhallista arkea!
Ihania värikkäitä kuvia ja tunnelmia. Tuo siivous pitäen sisällään sitä tavaroiden järjestelyä on niin tuttua ja lapsiperheessä t-o-d-e-l-l-a aikaavievää :)
VastaaPoistaKivaa maanantaita sinne! :)
Kyllä, joskus olisi vain osattava jättää toi järjestely ja tehdä mitä huvittaa, tuntuu että missaa hienoja hetkiä kun juoksee pitkin kotia milloin mikäkin kuppi, lelu tai vaatekappale kädessä :)
PoistaOi tätä ihanaa arkea! Kuulostaa niin tutulle, että kodin ehostus on pikaimurointia silloin tällöin. :)
VastaaPoistaNiinpä! Ja kun ne tunnit ei vaan riitä, niin ehdotan hyvin mielin imuroinnin lisäämistä sisustustoimeksi :D
PoistaJustiinsakkin mietin, lokerohyllyn takaseinän paperointia...aattelin että jos pystys takaseinän jotenkin nyppään pois ja vetää yks iso paperi taa, mutta ilmeisestikin pitää van iskee joka lokeroon omansa..?
VastaaPoistaJoissakin lokeroissa takaseinä ilmeisesti irtoaa ja tuo lokerikko on ikäänkuin yhtenäinen osa. Meillä lokerikko on kai liimattu jokaisen pikkulootan seinistä takaseinään kiinni, niin piirsin vaan yhdestä mallikappaleen, jonka avulla leikkasin kaikkiin erilaiset paperit. Lokerikot vaan ovatkin ajan kuluessa virttyneet vähän eri kokoisiksi, mutta ei huolta, ei meillä muutenkaan oo niin justiinsa ;)
PoistaAivan ihana blogi sinulla ja kauniita kuvia! T: Anni Huvikummusta ;)
VastaaPoistaKiitos kauniista sanoista ja aamun piristyksestä! Lähden tästä pian tutkimusmatkalle siun blogiin :)
PoistaMeilläkin arki rullaa sitä hidasta tasaista varmaa tahtia ja yöt vietetään aivan liki. Ja kyllä, aivan itse oppinut meidänkin vanehmpi neitonen. Ja oletin nuoremman seuraavan samoissa jäljissä, vaan mitäpä vielä. Ei nuku muualla kuin omassa sängyssä, jotenka olen ihan onnellinenkin saadessani nukkua edes toisen tyttösen kainalossa (nukun paljon paremmin neitosen kanssa, jos sänky on tyhjä, valvon ihan sata varmana).
VastaaPoistaSitähän tää on ja toisina päivinä sitä sietää paremmin kuin toisina. Meillä ensimmäinen opetettiin vierestä pois ennen toisen syntymää, hitaasti, tukalasti, sentti sentiltä menetelmällä. Ylipäätänsä häntä koulutettiin omaan sänkyyn niin kauan, etten yksinkertaisesti jaksa enää moista rallia. Näin me sentäs nukutaan jokainen yöllä. Ja lapsen vieressä nukkuneena ymmärrän tuon pointin; on vaikea saada unta, jos oma unikaveri uupuu. Nyt asiat on parantuneet jo siinä määrin, että pieni kömpii sänkyymme jo ennen meitä. Ennen yritti sitkeästi valvoa siihen asti, kun menemme itsekin ja oma aika oli todella kortilla. Nyt sitä on jo ainakin tunti :D
PoistaMekään ei usein tehdä mitään. Ja toisinaan se on ihan parasta.
VastaaPoistaToisinaan se onkin! :) Miusta vaan on alkanut tuntua että me tehdään koko ajan mutta ei mitään ;) Mihin aika kuluu?
PoistaTuota arkea kaipaan nyt kuukauden opiskelun jälkeen, tykkään silti siitä että mulla on nyt joku oma juttu 6 vuoden kotona olon jälkeen. Kaikkea ei elämässä voi samaan aikaan saada.
VastaaPoistaMulla on myös fiksuja lapsia, 2,5v ei vahingossakaan mene omaan sänkyyn nukkumaan ja melkein joka aamu myös 4v ja 6v löytyy vierestä. :)
Sepä se, ei kaikkea samaan aikaan. Miulla on nyt semmoiset kohta 5 kotivuotta kotona kanssa, ja alan kaivata vähän muutosta. Katsellaan mitä tulevaisuus "tuo" tullessaan. Tsemppiä opiskeluihin hurjasti!
PoistaHih, lapset tietää mistä sitä läheisyyttä löytyy. Toisaalta en itsekään tykkää nukkua ihan yksin, joten mikä mie oon pientä ihmistä samasta syyttelemään... ;)
Mekään ei tehdä mitään ja se on ihan parasta. Unikaveri on mullakin, mutta vahva luotto siihen että ehkä jo koululaisena kainaloinen haluaa omaan sänkyyn... Ihania kuvia!
VastaaPoista