18. kesäkuuta 2010

Tossut osa 2

Kysymys kuuluu tällä kertaa: Kuinka teidän lasten aamut alkavat? Mun täytyy myöntää, että meidän pieni haluaa (ja äiti hälle sen huonona herääjänä suo) maitonsa ennen aamupuuroa, yleisemmin vielä sängyssä kainalossa, mutta tänä aamuna sohvalla :)



Olin vakuuttunut, että lapsemme aamusta puuttuvat myös tossut ja tein ne samoista materiaaleista kuin itselleni, mutta eri väreissä.



Todella seesteisen näköistä? Jotta ette aivan masennuksissa pohdi tätä talomme rauhaa, laitan iloksenne kuvasarjan tossujen kohtalosta heti maidon loppumisen jälkeen. Lähempänä siis vauhtiviikarin totuutta.

Ensin hiukan tallustellaan...


Juu, näistä on päästävä eroon! Onnistuisko tällai jalkoja vispaamalla!


Hei sehän lähti! Mikäs tää oikein olikaan??


Voi ei! Toinen unohtui!


Kas näin, huolellisesti irtoaa...


Hmm, sainpa idean näille äidin hömpötyksille...


Sohvan alle ne kuuluu!


Ja voitte uskoa, että tossut ovat siellä yhä, sillä joka kerta kun haen ne, pieni mies vie ne sinnikkäästi takaisin! Ei hätää, mielestäni ne olivatkin liian tyttömäisen malliset :) Täytynee ensi yönä hakea ne salaa pois ja kehittää kaavaa hiukan poikamaisemmaks ;)

Ihanaa viikonloppua kaikille!

14 kommenttia:

  1. Voi mikä ihanainen kullanmuru <3
    Söpöt tossukat! Meille kanssa :)

    VastaaPoista
  2. Suloista! Hassuja noi lapset! :D

    Meidän 2,5v ja 1v pojat herää aikaisin aamulla ja samantien saa tarttua puurokattilaan. Pojat haluaa heti aamupalaa ja puuron syönnin todennäköisyys laskee sen mukaan mitä kauemmin on heräämisestä.

    Tämä 2,5v poika on kenkä/tossufriikki. Crocsit ja Reinot on lempparit. Usein kävellään isosiskon kengilläkin ;)

    VastaaPoista
  3. Heidi, meillä taas puuro maistuu hiukan myöhemmin paremmin, josko ollenkaan :) On vähän huono aamupalan kanssa... Meillä kanssa kenkiä kannellaan ympäri huushollia ja mallaillaan jalkaan, mutta äidin tossut ne vaan ei saaneet suurta suosiota :D

    Turvallisuuden lisäämiseksi noihin pitäisikin laittaa hiukan sitä jarrusukka-ainesta pohjaan, on nimittäin liukkaat! Ja ehkä tehdä tukevammasta materiaalista. Mutta kokeiluahan tämä on!

    VastaaPoista
  4. Voi! Mainiot tossut!
    Meidän neiti saa myös maitoa aamulla, jotta äiti saa nukkua vielä hetken. Ja usein käy niin, että neiti nukahtaa vielä kainaloon hetkeksi. Pieniä aamuhetkiä kaksistaan, joita tulee syksyllä ikävä kun työ- ja dagisarki koittaa.

    VastaaPoista
  5. NorppaStiina, näin myös meillä, usein nukahdetaan uusiksi ja sehän miulle passaa :) Vaikka moni on eri mieltä, haluan vielä nauttia näistä päivistä, ei ne pienet rakkaat kauan kuitenkaan sitä aamumaitoa vieressä hörpi... Ne on niin ihania ne hetket! <3 Teillä siis syksyllä edessä muutos, itselläkin se jo välähtelee välillä ajatuksissa. Vaikka taitaa tosiaan olla äideille usein suurempi juttu kuin lapsille ;)

    VastaaPoista
  6. Voi, miten suloinen pikku mies! Ja tossutkin näyttää tosi kivoilta. Pitäisköhän itellekin tehdä syksyksi tollaiset...

    VastaaPoista
  7. Voi miten suloinen pikku mies! Ja kivannäköiset tossut!

    VastaaPoista
  8. Ihana kuvasarja! Kyllä pienet pojat vaan keksivät! :)

    VastaaPoista
  9. Ihanat tossut ja ihana lapsi :) Tuli hyvälle tuulelle kun jutun luki ja kuvia katseli, vauhdikasta on!

    VastaaPoista
  10. Ihana Leevi-kulta ja niiiin ihania tossut ja kaikki sun ompelukset! Käyn täällä joka päivä kyttäämässä ja kadehtimassa! ;-) Ihanaa että pian nähdään!!! <3 Tytöt oottaa jo kovasti! Mä yritän myös saada hieman päivityksiä blogiin ennen lomalle lähtöä, mut saas nähdä saanko aikaiseksi. Ehkä nyt lomalla ehtii/jaksaa..? Niin ja nauti kiireettömistä aamuista, toinen on vielä niin pieni ja ihana!

    VastaaPoista
  11. Ekaa kertaa vieraisilla ihanassa blogissasi :)
    Ja ihana myös tuo tarina tossujen kohtalosta.
    Niin ja vastauksena kysymykseesi, meidän aamut alkavat huudolla. Siis huutaja on tuo 1v kuopus joka on todella huono heräämään. Lähes jokaaamu herää känkkäränkkänä ja vaatii piiiitkän sylittelyn ja halimisen ennenkuin pääsemme aloittamaan aamutoimet. Tällähetkellä näin kotiäitinä tästä ei tosin muuta haittaa ole kuin se että äiti saa juoda aamukahvit omasta mielestään aivan liian myöhään ;)

    VastaaPoista
  12. Heippa! Löysin blogiisi ystäväni blogilistan kautta. Ihania ompeluksia sulla! Kivaa värimaailmaa olet luonut vaatteisiin. Nuo tossut ovat aivan hurmaavat, täytyypä kyllä itsekin jossain välissä yrittää uollaisia. Hauska idea myös lahjaksi! Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  13. Kiitos kaikille ihanista kommenteista, on niin kiva lukea myös teidän aamutouhuja :)

    Kiva saada uusia lukijoita, sekaan mahtuu hienosti :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!