28. huhtikuuta 2012

Mail Express -tunika


Voisiko joku kertoa minulle, miten arjesta on tullut niin kiireistä, että en ehdi useinkaan enää ompelujen ääreen! Olisiko se kolmevuotiaan pitkät päivät ilman päiväunia? Taaperon kävelyharjoitukset? Arjen muut lukuisat, rutiininomaiset askareet?


Olen ihaillut tätä mekkoa Ottobrestä jonkun tovin. Kyseessähän on siis monen blogissa esiintynyt Mail Express-tunika, ja oma versioni koossa 86. Vielä hitusen suuri mallin päällä. Tai ainakin leveä hoikalla tytöllä, kuten OB:n mallit usein ovat.


Sovituskuvien ottaminen mekoista on muuten yllättävän haasteellista. Pystyssä haluttaisiin vain kävellä ja kävellä, "parkkeeraus" pöydän viereen ei kyllä onnistu! Ja mekko näin istualtaan kuvattuna ei juurikaan pääse oikeuksiinsa. 1-vuotias ei aina ole helpoin kuvattavakaan, ja olen äärettömän onnellinen siitä, että käytin lapset valokuvaajalla! Ne kuvat ovat aivan ihania!


Olen ihastunut nyt tähän väriyhdistelmään sekä tytöllä että pojalla. Jotenkin outoa. En ole ollut oranssin ystävä juurikaan. Toinen hittiväri, joka meinaa lyödä itseään läpi on keltainen. KELTAINEN!
Näin sitä kun ommellessa käy väriskaalaa läpi, niin innostuu aina uusista :)



Kiikkuminen on kivaa, vauhtia vaan lisää tälle neidille, niin jaksaa nauraa!
Tuo neidin vauhdin lisääntyminen näkyy päivissä myös äidin vauhdin lisääntymisenä arjessa.
Leikkauspöydälle kertyy vaatteita odottamaan kokoamista, kun tekee mieli "jotain jo aloitella", muttei koskaan pääse oikein ajan kanssa koneen ääreen.
Kuulostaako tutulta?

Jokatapauksessa: Ihanaa, Aurinkoista VAPPUA ja Keväistä Mieltä Kaikille!

12 kommenttia:

  1. ihana mekko ja suloinen malli :) itse en ole kirjekuori päänteiden ystävä, siksi kaava päätyikin muokkaukseen. Aivan ihanaa tuo kangas :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, miekään en välttämättä ole, mutta tässä mallissa se kaula-aukko on kirjekuoripääntien (mikä sana!) muotoinen, mutta on ommeltu kiinni niin että "pitää muotonsa". Hyvä idea OB:ltä, koska noin ei mene käytössä lurpaksi :)

      Poista
  2. Todella kiva kangasyhdistelmä! Pitäisi itsekin varmaan kokeilla kyseistä mekkomallia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekko on kyllä ihanan simppeli ommella, vaikka vähän ehkä aluksi vääriä paloja yhteen kokosinkin ;) Ehdottomasti, hitusen meillä kaavaa kaventamalla, oikein ihana malli!

      Poista
  3. Tosi kivasti sopii yhteen nuo värit :)

    VastaaPoista
  4. Ihana!! (sekä tunika että itse malli)

    VastaaPoista
  5. Hyvät värit ja söpö mekko! Keltainen tuli meille viimekesänä ja tykkään siitä kokoajan vaan enemmän. Sekin on ollu inhokkilistalla pitkään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi vaan saada tilattua sen värisiä kankaitakin, toistaiseksi kaikki on ihanasti niin tyttöväristä ja Leevillä turkoosia, että alkaa jo kyllästyttää :) :)

      Poista
  6. Hyvää vappua myös sinulle.

    Minulla olisi antaa sinulle tälläinen:
    http://tuituijakotikolo.blogspot.com/2012/05/one-lovely-blog-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmi tuhannesti! Tulipa hyvä mieli! Palaan tunnustukseen myöhemmin :):)

      Poista
  7. Kaunis mekkonen <3
    Voi kun jaksaisi käydä kirjastossa hakemassa lehtiä lainaan. Voisi tytölle itse ommella vaikka mitä ihanaa ja erilaista (Ei iänikuista pinkkiä!) ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!