10. marraskuuta 2014

Valkoinen pöytä


Ajattelin kuulkaas ihan yllättää.
Maanantaipostaus!
Eikä todellakaan voi kehuskella, että energisen maanantain takia.
Vaan päinvastoin, pakko koomata hetki koneella.
Ei jaksa lähtee liikkumaan eikä tehdä kotihommia.
Olo on ku Karvisella.


Meidän keittiön pöytään tarttui valkoinen sävy.
Ihan itsestään noin viikon sisällä ystävien autotallissa.
Melkosta puuhaa tuo puuvahan kanssa suttaaminen.
Tuhat kerrosta maalattu, mutta vielä vaatii lisää. 



Meinattiin hoitaa se heti keväällä loppuun, ku herätään talviunilta.
Nyt horroksessa on turha yrittää,
Kuvaankin joskus paremmin itse pöytää, nyt oon näemmä keskittynyt isänpäiväaamun tarjoiluihin.
Kun kerrankin aamupalapöytä näytti siltä, kun sen viikonloppuisin kuuluisi.


Vaikka tarjottavat loihtikin kaupan croissant-purkki ja iskä itse leipoi sämppärit edellisillan hamppareihin. Tärkeintä lienee se yhdessäolo.
Meillä ei kyllä meinattu pysyä näiden ylläreiden kanssa pöksyissä.
Menu oli jo esitelty isille, ennen kuin isi kerkesi sängystä aamupalapöytään.


Ja ihan vaan siksi talletetaan hei tänne,
että toukokuussa isi voi muistella, että oli kystä kyllä.
Pistä paremmaks, häh!

Iloista viikkoa kaikille!
(Ainiin. Meistä saattaa kuulua useammin facebookissa, klik!)

2 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä, nam. Nyt on tiistai mutta mieli piristyi silti heti :)

    VastaaPoista
  2. Namm.. ihanan näköinen aamupala. Meillä sotkettiin sängyssä leipien kanssa ja hhhoohhoi, tais jäädä viimeiseksi kerraksi ;D. Iloa sinunkin tai siis teidän viikkoonne <3

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!