4. kesäkuuta 2015

Sellaisena kesäyönä...


...jos ei halua mennä nukkumaan, vaikkapa koko juhannuksena, voi valmistella itselleen hemmotteluita koko yöksi. Meillä loppui jalkakylpy, ja meidän neidin lempihommia on sauna tähdillä (tuikuilla) ja jalkakylvyllä. Lillutellaan yhdessä ja ankka ui samassa vadissa.
Kuulostaa loistavalta, ja onkin, mutta kyllä mä pidän niistä yksin saunassa hetkistäkin.


Aikaisemmin lahjoin päiväkodin tätejä Ruususen jalkakylvyllä.
Ohje löytyy kun painat tästä, KLIK!
Jalkakylpyvariaatioita löytyy googlettamalla netistä monia erilaisia, ja monet tarvikkeet löytyvät kenties jo kotoa.
Ja onhan tämä kiva vieminen vaikka sinne kesämökille lahjaksi. Teet useamman purkin kerralla helposti.


Niin kävi myös meille, eli kerättiin vähän sitä, mitä kotoa löytyi jotta päästäisiin nautiskelemaan pian.
Meillä on siis samalla tavalla syntynyt kylpy kuin pizza varmaan aikoinaan Italiassa.
Kuulostaa siltä, että tarinaan tuli juuri ripaus sitä romantiikkaa.


Meidän Suviyön taikakylpyyn tarvitset:

Karkeaa merisuolaa
Ruususuolan jämät
Maustettua mustaa teetä (aromeiksi)
Kuivatettuja ruusunlehtiä
Ihania tuoreita kuivatettuja koivunlehtiä
Ripaus sauna-aromia (Koivu/Savusauna)

Suolat purkkiin, teetä joukkoon; itse laitoin pussillisen tiikerin päiväunta ja pussillisen Liptonia.
Lehdet murskataan purkkiin hyvin kuivatettuina.
Lopuksi tarpeen vaatiessa aromia.
Itse en sitten raaskinut laittaa enää, koska tuoreet koivunlehdet tuoksuivat niin taivaalliselta.


Sitten tarvitseekin vaan lämmitellä sauna ja sytyttää kynttilät.
Meidän tosin on pakko ostaa ihana jalkakylpyamme.
Eihän näin ihanaa ainetta saa lutrata enää hukkaan orthexin muovivateihin!
Vinkkejä saa siis esittää!

Ihania jalkakylpyhetkiä kaikille!

4 kommenttia:

  1. Nyt alkoi tehdä mieli saunaan ja jalkakylpyyn. Ja vielä kynttilöitä; kuulostaa ihanalta! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!