Näytetään tekstit, joissa on tunniste Laukut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Laukut. Näytä kaikki tekstit

26. joulukuuta 2013

Joululahjoista


Tänä vuonna joulukukiksi lähtivät aiemmassa postauksissa esittelemäni 
Niiden lisäksi käsintehtyjä lahjoja oli varmasti edellisvuosia vähemmän, kun viimeinen kuukausi on ollu työelämään uudelleen asettumista sekä sen ja arjen yhteensovittamista.
Jotain on kuitenkin ehditty näpertää mielen rentouttamiseksi.

Alla voit selata joulunalusen tuotoksia siltä osin, kun niitä on muistettu kuvata.
Perusompeluksia; paitaa ja housua.
Pienille tytöille leikkeihin teepusseja.
Isommille koruja ja pussukoita.
Ompelusettiä pienelle tyttöselle ja sen siskolle kassia roijattavaksi.
Toivottavasti lahjan saajat löytävät riemua lahjoistaan.
Aikaa niihin on laitettu ja tänäpäivänä aika tuntuu olevan arvokkain lahjoista.











Mikä oli sinun lempparisi paketeista?
Kommentoi  kommenttikenttään, niin arvon jotain suloista, en vielä tiedä mitä! :)
Itsellenikin ylläriarpajaiset ovat vain kirjautuneille, kommentoiville lukijoille,
mahdollisuus yhteen arpaan! :)

Arvonnan viimeinen päivä on 31.12, ensi vuonna joku siis saa yllärin!
Onnea kaikille mahdollisille osallistujille!

10. lokakuuta 2013

Kiitokseksi


Päällimmäisenä nousee mieleeni kiitollisuus.
Siitä, miten minua on kuultu, miten minut on nähty, kohdattu, hyväksytty.
Annettu tuntea ja rohkaistu.
Kannateltu, ymmärretty, tuettu.




Olen löytänyt paljon, olen saanut enemmän kuin uskalsin toivoa. 
Uskon itseeni. Uskon ihmisiin. Uskon tulevaan.
Elämällä on paljon hyvää tarjota.


Niin isoa kiitosta ei voi antaa sanoin tai lahjoin,
toivottavasti se on aistittavissa kuitenkin.

Yritin kuitenkin antaa palan minusta matkaan, ja kiitokseksi kaikesta tallettaa muiston minusta,
niistä oivaltamisen hetkistä tähän kassiin ja kauniisiin vihkonpäällisiin.


Tätä tuskin näkee se kelle, tämä on tarkoitettu, ja itse en saa ikinä oikeita sanoja suustani, 
ennen kuin tilaisuus jo vähän hiekan tavoin valahtaa sormieni välitse.
Mutta Kiitollisuutta, sitä on mieleni täynnä.

Kaikille toivorikasta torstaita!

23. elokuuta 2013

Vielä kerran, pyynnöstä ja lahjaksi


Eilinen vahakangaskassiprojekti poiki miulle yhteydenoton Fb:n kautta,
voisinko ommella hänellekin vahakankaasta laukun?
Vahakangas löytyi jo omasta takaa ja se tuotiin miulle aamulla, ja kassin pitäisi 
olla jo naapurin mukana matkalla oikealle omistajalleen!


Söpö kassi tuli tästäkin!
Taidan ommella itselleni vielä tällaisen vähän pienemmän kanssa...


Yllä olevat värikkäät (ja toivottavasti omistajalleen mieluiset),
lähteävän tänään postissa pienelle tytölle, joka sairastaa leukemiaa.
Halusin muistaa jotenkin, ja olin jo ommellut tytölle pipon, kun äiti bongasi edellisen postaukseni ja pyysi vielä pari lisää. Nämä suojaavat pientä päätä kun tukka lähtee.


Mukaan lähtee pieneksi piristykseksi kännykkäpussi ja Ipad-suojakoteloa samaan sarjaan.
Ponnarit odottamaan hiusten kasvua, ja siihen asti niitä voi käyttää käsikoruina,
tai koristeina missä ikuna keksii :) Nekin samaa sarjaa.

Sydämellisen valtavan paljon paranemisia
sinulle tyttönen! Olet urhea!

22. elokuuta 2013

Valmistaudu syksyyn (voita pipo!)



Vanha vahakangas ei palvellut kyllä enää pöydän kaunisteena, kun oli
paikoittain saanut niin paljon osumaa.
Poiskaan en malttanut heittää, joten siitä kuoriutui pesunkestävä kassi.


Ajatus kieltämättä lähti ystävältäni, joka ompeli lapsilleen hoitokassit päivähoitoon,
niin että sisäpuolella on kerniä/vahakangas, joten saappaiden/ kuristen tuoma lika on helppo
pyyhkäistä tai huuhtaista pois.
Mahtava idea? 


Miulla kassi tulee varmaan ennen lasten joskus alkavaa hoitouraa toimimaan juurikin 
vaatteidenroijauskassina, hiekkaleluillekin kätevä! Toisaalta tykkään tästä hirmuisesti
tuon vanhan roosan sävyisen (kirpparilta ostamani) takin kanssa,
joten älkää säikähtäkö jos pyörin vahakankaat olalla vaikka kaupungissakin ;)


Muutamia pipoja on ommeltu pyynnöstä ja lahjaksikin.
Kuvassa otetaan vähän matsia siitä, kumpi on kumman ;)
Ei vaan, molemmat meni ystävälle!
Vielä kun saisin itselleni ja omille aikaiseksi, keltaista pallotrikoota täytyy hakea lisää! 
Tykkään siitä valtavasti.


Mutta sitten ylläolevan kuvan aiheeseen.
Sinulla on mahdollisuus voittaa itsellesi mössykkäpipo JUURI NYT.
Kommentoi mikä on mieleisesi pipo ja pidätkö mallista.
Voit myös kiltisti kommentoida, mitä pidät blogista; mistä et pidä.
Vain lukijat saavat kommentoida.
Lukijaksi saa liittyä arvonnankin aikana ;)
Yksi arpa per lukija!
Arvonta-aika 22.8-31.8.2013, jotta ehtii myssy syksyksi päätä lämmittämään.

Ja HUOM; kuvassa näkyvät piposet eivät ole palkintoja, vaan voittaja saa vaikuttaa ja valita
oman kankaansa itse(kangasvalikoimastani). Sen saa valita oman, lapsen, mummun tai koiran pään mukaan, 
joten jos itse ei pidä, voi jollekin muulle napsaista edullisen tuliaisen!

Onnea arvontaan ihanat lukijat!

25. maaliskuuta 2013

Hempeä kevätkassi


Eilen on syöty suklaaähky, ja onpa tuota tullut jo heti aamusta kaapin päälle
kurkoteltua.
Arkeen pitäisi palata, se näkyy jo naamasta ja kropasta, mutta itsekuria ei ole milliäkään.
Keväämmällä, keväämmällä ;)

Tänään halusin hemmotella arjessa itseäni ihanalla kahvihetkellä aamulla ja
ommella jotain aivan itselleni.



Suloisen, hempeän laukun
kahvat on kirpparilta ostetun laukun uusiokäyttöön päässeet kahvat.
Kangas on ystävän tuomaa kirpparilta ja I love it!
Ihana, ihana keväinen kangas!


Ihan vähän olisi kannattanut uhrata kaavalle ja mietiskelylle aikaa,
mutta ihan hauska reissukassi tästä varmasti syntyi.


Loppuun vielä tunnelmia eiliseltä :)

16. heinäkuuta 2012

Ai onko jo heinäkuu?


Uskomattoman nopeast vierivät kesäiset päivät! Meillä on oikeasti jo "lomat" lomailtu, ja tänään palattiin oikein kunnolla arkeen. Tiedättehän sen loman jälkeisen maanantain? Ei aina herkkua...

Arkea, varsinkin äkäsen yksvuotiaan, piti lievittää tietenkin ompelulla.
Jokainen yksivuotias tarvitsee laukun.
Ja sattuipa se somasti yksivuotis-mekkoon, joka harmikseni on yhdellä ainoalla käyttökerralla jäämässä pieneksi....


Laukku on sitten täynnä helmiä. En voi ymmärtää, mutta tämä yksvuotias neitien neiti rakastaa mekkoja, kenkiä, hattuja, helmiä, laukkuja ja purkkeja täynnä ihanuuksia....
Voi kun omaisin ripauksen hänen naisellisuuttaan ;)



Kieltämättä kassi on niin söpö, että tulee varmasti jäämään mekon kanssa muistoksi.
Voisinpa surauttaa itsellekin isompana ja käyttääkin!
Sisällä on vaaleanpunainen pellavavuori.


Välillä käydään vaatekaapilla... Laukku odottaa lattialla :)


Palatakseni ajan kulumiseen ja samalla myös ompeluajan vähyyteen.
Meidän pikkuruinen tupa alkaa olla ulkoa valmis. Se pienoismalli näet :)
Tänään vielä maalaan mökin sisäpuolelta, ja loppukesästä isäntä "laajentaa terassin".
Oikeaa talonrakennusta! Ja kuvassa näkyvät sävyt ovat siis tulevan talomme värit myös :)


Verhot ja astiapyyhkeet odottavat ommeltuina pääsyä leikkimökkiin pienten tahmatassujen kourittavaksi.
Kangas on valloittava, ja sopii mainiosti punaisiin leikkimökin kalusteisiin!
Lupaan kuvata sitten valmista sisustusta tarkemmin :)



Kolmevuotta täyttävälle Leevin tyttöystävälle ehdin sentäs huristella Singoallan lahjaksi.
Kesäisiä omenoita - uskoisin sopivan punapäälle!
Onnea sinne velä kesällä syntyneelle!