14. huhtikuuta 2010

Henkselit paukkuu!









Päätin kokeilla henkselihousuja, kun mielestäni tuollaiset hieman vanhanaikaisen malliset henkselihousut sopii niin ihanasti pienille pojille. Kaava on Elsebeth Guntherin kirjasta. Kaava itsessään on helppo, mutta jotenkin onnistuin mokeltamaan hienosti kaikissa perusasioissa näiden housujen suhteen. Pääsevät siis aikaisemmassa päivityksessä lupaamieni ompelumokelluksien joukkoon numerona 2. Näitä tulee vielä varmasti ;) Kangas on Eurokankaasta.

Idea itsessään on kyllä kiva, ja tällaiset olisi kiva tehdä huolella vaikka kesäjuhliin, joita meillä on tulossa parit. Olisi mukavat päällä lapselle ja mielestäni valkoisen kunnon kauluspaidan kanssa tarpeeksi juhlavat moniin tarkoituksiin. Laitoin alas resorit, ja kun housut vetää polviin, niin toimivat myös ihanasti polvihousuina - todella söpöt! Hiukan meillä on pituudessa reiluutta, tein 1v. kaavalla.

Syy päivitykseeni on ne salamysteeriset kaavat, joita jään nyt sitten innolla odottamaan ;D Ja anteeksi vielä TODELLA huonot kuvat, ei jaksanut panostaa edes hitusen vertaa ;)

5 kommenttia:

  1. Voi kun on suloiset housut!! Itsekin suunnitellut henkselihousuja pojalle.. tytöille vaan tullu ommeltua ;( pitäis ryhdistäytyä!

    VastaaPoista
  2. Hienot henkselihousut!

    Alempana oleva takki asusteineen aivan ihana! Ja ihania poseerauskuvia.

    VastaaPoista
  3. Tulee ihan mieleen Vaahteramäen Eemeli. Hienot!

    VastaaPoista
  4. On kyllä niin upeat housut että! En tiedä mikä siinä on, että nuo vanhanaikaiset lastenvaatteet sulattavat sydämen! Niin upea väri ja tuo kaava on kyllä tosi kiva :)
    Ja en tainnut pystyä siihen jymy-yllätykseen, mutta pitää kokeilla joku kerta jos telepatia vaikka jättäisi toimimatta ;)

    VastaaPoista
  5. Suloiset housut. Ja edellisen postauksen tähtitakki tykötarpeineen on ihana. Täytynee vissiin tehdä reissu Anttilaan.

    Aikaisemmin kirjoittelit pieleen menneistä ompeluista. Mulla saattaa olla ompelukertoja, jolloin syntyy vain ja ainoastaan purettavaa :) Ja joidenkin leikkauskertojen jäljiltä pitää olla tosi keksiliäs, että saa jotenkin kursittua riittävät kappaleet kasaan. Mä yritän jossain vaiheessa ilahduttaa sua mun raglanhihapaidalla, joka on epäonnistunut *jokaisessa* tekovaiheessa.

    Tsemppiä vaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!