12. helmikuuta 2013

DIY - matosta tyynyksi


Räsymattotyynyt Etolassa
on kiehtoneet minua, kun näin ne ekaa kertaa.
Nimenomaan lattiakäyttöön.
Jo tuolloin katoin, että kun tyynyllä on hintaa 27,50e, ja yksi tuskin riittää,
niin en vaan raaski. Samaahan "mattoa" saa metritavarana, 
olisiko jotain 13e pintaan/metri?
Mietin, että sitäkin kuitenkin tarvitsisi jonkin verran...

 Ihanat nämä Etolan versiot kyllä on.

Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni
ja tehdä taas itse.

Uhriksi joutui ystävältä fb-kirppiksen kautta ostettu kahden euron 
Ikean matto.
Sen lisäksi kiinnityksen virkaa pääsi hoitamaan ekassa kuvassa näkyvä neppari-
nauha, jonka olen aikoja sitten ostanut bodyn haarakappaleita varten,
mutta unohtanut käyttää. Tai ylipäätään unohtanut ommella bodyja!


Ja nyt tahdon ehdottomasti Tyynylle Kavereita.
Harmi vaan, että materiaali loppui tällä kertaa kesken.
Mutta tässä helppo DIY-idea vaikka niille matoille, joissa on vaikka osa 
niin huonona, ettei pysty käyttämään.


Meillä tätä Pirtsakkaa istuintyynyä
pääsi siskon uniaikaan lastenohjelmien merkeissä koekäyttämään 
pikkuherra, joka sai palkaksi moisesta saavutuksestaan pari Angry Birds-herkkua,
omenamehulasillisen ja sen kaiken vielä töllön eteen.
Aika höveli äiti täällä!


Josko tuota nyt saisi ommeltua jotain muutakin,
kun kone nököttää kodinhoitohuoneen pöydällä!

5 kommenttia:

  1. todella ihana idea! kelpais meillekin :)

    VastaaPoista
  2. Tosi hyvä idea ja varsinki tuo nepparinauha :)

    VastaaPoista
  3. Mahtava idea! Minä en ole noihin räsymattoihin niin ihastunut, mutta tuo sinun versiosi on ihan mahtava! Kiva ja kätevä idea sekä kaunis toteutus.

    VastaaPoista
  4. Ihana ja huippu idea! Minulla suunnitelmissa lattiatyynyt ollut jo pitkään, mutta ei ole päässyt vielä työn alle. Josko työn alla olevien jälkeen saisi aikaiseksi :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista ja tervetuloa uudelleen!